LähiTapiolan henkivakuutuksella turvaat perheesi toimeentuloa. Sen avulla varmistat, ettei läheisilläsi ole taloudellista huolta, jos menehdyt.
Henkivakuutus
Laske hinta henkivakuutukselle
Miksi LähiTapiolan henkivakuutus
Voit valita elämäntilanteeseesi sopivan korvaussumman ja edunsaajan.
Korvaa sairauden ja tapaturman aiheuttaman kuoleman.
Saat nyt asiakasedulla -25 % uudesta henkivakuutuksesta.
Kerryttää S-ryhmän Bonusta ainoana Suomessa.
Miksi henkivakuutus kannattaa ottaa
Varmistat sinusta riippuvaisten läheisten pärjäämisen taloudellisesti, jos menehdyt. Kertakorvauksen avulla läheisesi voivat keskittyä surutyöhön, kun arjen menoista ei tarvitse huolehtia.
Henkivakuutus on erityisen tärkeä, jos sinulla on lapsia tai lainaa. Kun valitset henkivakuutusturvan suuruutta, mieti millaisista asioista olet taloudellisesti vastuussa.
Oikein mitoitetun henkivakuutuksen avulla leski selviää yksin esimerkiksi perheen veloista, jolloin perhe voi jatkaa asumista yhteisessä kodissa ja lasten tulevaisuus on turvattu.
Vakuutus auttaa myös perintöverojen maksun kanssa.
Pariturva: edullinen henkivakuutus kahdelle
Pariturva on kahden hengen yhteinen henkivakuutus. Vakuutuksessa on yhteinen korvaussumma, joka tekee siitä edullisemman vaihtoehdon. Valitsette omat edunsaajat - yleensä toisenne.
Tutustu pariturvaan
Paljonko henkivakuutus maksaa
Katso alta esimerkit, paljonko henkivakuutus maksaisi erilaisissa elämäntilanteissa. Katso laskurimme avulla oma hintasi yhden hengen henkivakuutukselle tai pariturvalle - korvaussumman voit valita oman tilanteesi mukaan.
Miian ja Jessen pariturva tuo turvaa perheelle
Miialla ja Jessellä on alle kouluikäinen lapsi. Yhteisellä henkivakuutuksella he turvaavat perheen toimeentuloa, jos toinen vanhemmista menehtyisi. Korvausmäärä on laskettu toisen vanhemman vuositulojen mukaan.
Korvausmäärä: 50 000 €
Esimerkkihinta: 6,71 €/kk*
*Esimerkkihinta on laskettu 26- ja 27-vuotiaille.
Maija turvaa henkivakuutuksella lastensa toimeentuloa
Yksinhuoltajana Maija turvaa henkivakuutuksella kahden pienen lapsensa toimeentuloa sekä asuntolainan takaisinmaksua. Korvaussumma kattaa jäljellä olevan lainan, 60 000 €, sekä molemmille lapsille 20 000 €:n osuudet.
Korvausmäärä: 100 000 €
Esimerkkihinta: 13,72 €/kk*
*Esimerkkihinta on laskettu 40-vuotiaalle.
Sannan ja Aaron pariturva kattaa toisen osuuden asuntolainasta
Sanna ja Aaro ovat rakentaneet yhteisen talon, johon heillä on lainaa 300 000 €. Pariturva kattaa toisen osuuden lainasta. Näin toinen heistä ei jäisi ongelmiin uuden asuntolainan kanssa, jos puoliso menehtyisi.
Korvausmäärä: 150 000 €
Esimerkkihinta: 24,40 €/kk*
*Esimerkkihinta on laskettu kahdelle 35-vuotiaalle.
Hinnat sisältävät 25 % asiakasedun vuonna 2025. Lue lisää asiakasedusta.
Huomioi nämä asiat, kun valitset henkivakuutusta
1
1.
Henkivakuutuksen ottaminen on huolenpitoa sinulle tärkeimmistä ihmisistä. Henkivakuutus on erityisen tärkeä, jos sinulla on lapsia tai lainaa.
2
2.
Henkivakuutuksesta maksettavan kertakorvauksen avulla läheisesi voivat keskittyä surutyöhön, kun arjen menoista ei tarvitse huolehtia.
3
3.
Henkivakuutus on hyvä vaihtoehto lainaturvalle. Korvausta ei ole sidottu asuntolainan takaisinmaksuun, vaan se voi tukea myös läheistesi toimeentuloa.
4
4.
Voit valita myös pariturvan, jos otatte vakuutuksen yhdessä puolison kanssa. Pariturva on monesti edullisempi ratkaisu kuin kaksi erillistä henkivakuutusta.
5
5.
Kun valitset henkivakuutusturvan suuruutta, mieti millaisista asioista olet taloudellisesti vastuussa. Oikein mitoitetun henkivakuutuksen avulla läheisesi selviävät esimerkiksi asumisen kuluista, jolloin voi jatkaa asumista tutussa kodissa ja lasten tulevaisuus on turvattu.
Hyödynnä henkivakuutusasiakkaan edut
Henkivakuutuksen asiakasetu -25 %
Kasvatimme asiakasetuja nykyisille ja uusille asiakkaillemme. Tänä vuonna saat asiakasetuna uuteen henkivakuutukseesi 25 % alennuksen. Etu vahvistetaan vuosittain. Lue lisää asiakasedusta.
Kerrytä S-ryhmän Bonusta
Kun keskität vakuutusasiointisi LähiTapiolaan, hyödyt paitsi edullisista vakuutusmaksuista, mutta myös säästät selvää rahaa. Voit saada rahaa takaisin S-ryhmän Bonuksena jopa 5 % vakuutusmaksuista. Lue lisää S-ryhmän bonuksesta.
Keskittäjän etu jopa -17 %
Keskittämällä asiointisi LähiTapiolaan, voit saada alennusta muista vakuutusmaksuista8 %, 13 % tai jopa 17%(alennus ei koske henkivakuutuksia). Kokeile laskurilla, kuinka paljon sinä saat tai voisit saada Omaetualennusta ja säästäisit vakuutusmaksuista. Lue lisää Omaedusta.
Lue lisää henkivakuutuksesta
Mikä on sopiva henkivakuutuksen korvaussumma?
Henkivakuutus on tärkeä mitoittaa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi, jotta se tuo riittävän turvan läheisille. Lue asiantuntijamme neuvot oikean korvaussumman määrittämiseen.
Lue asiantuntijan neuvot
Henkivakuutus vai lainaturva?
Lainaturvien tarkoituksena on kattaa nimenomaan lainan takaisinmaksua. Henkivakuutuksella voit turvata sekä asuntolainan takaisinmaksua että läheistesi toimeentuloa.
Lue lainan turvaamisesta
Pariturva on edullinen henkivakuutus kahdelle
Onko valintasi pariturva vai yhden hengen henkivakuutus? Pariturva on hyvä ja edullinen vaihtoehto, jos vastuu perheen taloudesta on yhdessä sinulla ja kumppanillasi.
Lue pariturvasta
Usein kysyttyä henkivakuutuksesta
Vakuutuksen hintaan vaikuttavat ikäsi sekä valitsemasi korvaussumma. Pariturvassa hintaan vaikuttaa molempien vakuutettujen ikä. Myös terveydentilasi voi nostaa vakuutuksen maksua. Lisäksi henkivakuutuksen vakuutusmaksua voi alentaa vuosittain vahvistettava asiakasetu.
Mahdollinen tupakkatuotteiden käyttö nostaa vakavan sairauden kertakorvauksen maksua.
Voit saada henkivakuutuksestasi S-ryhmän Bonusta. Rekisteröi asiakasomistajuutesi oston yhteydessä, niin bonusta kertyy heti ensimmäisestä maksusta, parhaimmillaan jopa 5 % vakuutusmaksuista.
Henkivakuutus turvaa läheisiäsi, jos menehdyt sairauden tai tapaturman vuoksi. Henkivakuutuksen korvaus maksetaan menehtyessäsi sinun valitsemallesi edunsaajalle. Kun haet vakuutusta, merkitset vakuutushakemukseen edunsaajan eli määräät siitä, kenelle korvaus maksetaan.
Korvaukset maksetaan omaisillesi, jos et ole määrännyt muuta edunsaajaa. Jos haluat, että korvaus maksetaan avopuolisollesi, hänet on erikseen nimettävä edunsaajaksi, sillä avopuoliso ei kuulu yleisesti käytetyn ”omaiset”-edunsaajamääräyksen piiriin.
Edunsaajamääräys on hyvä tarkistaa säännöllisin väliajoin ja ainakin elämäntilanteen muuttuessa. Jos haluat muuttaa edunsaajamääräystä, ilmoita muutoksesta kirjallisesti LähiTapiolalle.
Lue lisää korvauksen hakemisesta.
Henkivakuutus on tärkeä katsoa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi, jotta se tuo riittävän turvan läheisille Henkivakuutuksen voi mitoittaa esimerkiksi laskemalla yhteen lainojen määrän sekä vuoden nettotulot. Tähän lisätään vielä 20 000 euroa jokaista lasta kohden. Henkivakuutuksen voi ottaa yksin tai yhdessä kumppanin kanssa Pariturva vakuutuksena.
Palkitsemme sinua sen mukaan, kuinka laajasti keskität asiointisi LähiTapiolaan. Perustana on LähiTapiolan palveluvalikoima, joka on jaettu neljään osa-alueeseen: Koti, Terveys, Ajoneuvot ja Tulevaisuuden turva. Henkivakuutus kuuluu Tulevaisuuden turva osa-alueeseen, ja sen avulla voit nostaa etutasoasi ja saada alennusta muiden vakuutustesi maksuista.
Henkivakuutus on tarpeen etenkin, jos sinulla on läheisiä, jotka ovat riippuvaisia toimeentulostasi tai sinulla on lainaa. Voit hakea henkivakuutusta aikaisintaan 15-vuotiaana ja sitä on haettava viimeistään sen vuoden aikana, kun täytät 80 vuotta. Jos haet vakuutusta verkosta, tulee sinun olla täyttänyt 18 vuotta.
Hakemuksesi käsitellään antamiesi terveydentilatietojen perusteella ja teemme ratkaisun vakuutuksen myöntämisestä aina yksilöllisesti.
Vakuutusta ottaessa valitaan edunsaaja, jolle henkivakuutuksen korvaus maksetaan. Korvauksen verotus riippuu siitä, onko edunsaaja lähiomainen vai ei. Lähiomaisille maksettava henkivakuutuskorvaus on kokonaan perintöveron alaista. Lähiomaisia ovat esimerkiksi aviopuoliso, lapset, lapsenlapset ja vanhemmat. Jos korvaus maksetaan muille kuin lähiomaisille, maksettavat korvaukset ovat kokonaan veronalaista pääomatuloa.
Huomioithan, että verotus voi muuttua tulevaisuudessa. Verotus on esitetty 1.1.2024 voimassa olevien verosäännösten mukaisesti. Lue verosäännöksestä lisää vero.fi-sivuilla.
Kun valitset henkivakuutusturvan suuruutta, mieti millaisista asioista olet taloudellisesti vastuussa. Henkivakuutus on tärkeä katsoa omaan elämäntilanteeseen sopivaksi, jotta se tuo riittävän turvan läheisille. Henkivakuutuksen avulla leski selviää yksin esimerkiksi perheen veloista, jolloin perhe voi jatkaa asumista yhteisessä kodissa ja lasten tulevaisuus on turvattu. Vakuutus auttaa myös esimerkiksi perintöverojen maksun kanssa.
Henkivakuutuksen voi mitoittaa esimerkiksi laskemalla yhteen lainojen määrän sekä vuoden nettotulot. Tähän lisätään vielä 20 000 € jokaista lasta kohden. Henkivakuutuksen voi ottaa yksin tai yhdessä kumppanin kanssa Pariturva-vakuutuksena.
Muutoksia vakuutukseen voit tehdä helposti LähiTapiolan verkkopalvelun kautta. Jos haluat muuttaa vakuutusturvaasi, voit laittaa meille viestiä verkkopalvelun kautta. Jos haluat korottaa korvaussummaa, muutos edellyttää, että terveydentilassasi ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sen vuoksi tällöin täytetään uusi terveysselvitys.
Henkivakuutusturvan myöntää LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö.
Avaa koko lista
Tuotetiedot ja vakuutusehdot
Alta löydät vakuutuksen tuotetiedot ja vakuutusehdot. Tutustu niihin huolella; niissä kerrotaan mm. mitä vakuutus korvaa ja mitä ei.
Tuoteseloste, LähiTapiola Henkiturva (pdf)
Vakuutusehdot, LähiTapiola Henkiturva (pdf)
Tuoteseloste, LähiTapiola Pariturva (pdf)
Vakuutusehdot, LähiTapiola Pariturva (pdf)
Ajatuksia henkivakuutuksesta
Ajattelen, että rakkaus on välittämistä ja huolenpitoa ja henkivakuutus on lahja perheelle
Asuntosijoittaja, lääkäri ja somevaikuttaja Viivi Rintanen havahtui asiaan puolisonsa onnettomuuden myötä ja ajattelee nyt, että hänen henkivakuutuksensa on lahja hänen perheelleen.
Lue lisää
Kuolemantapauksen sattuessa
Jos läheisesi on kuollut ja hänellä on kuolemantapauskorvaukseen oikeuttava vakuutus LähiTapiolassa, ilmoitathan asiasta meille puhelimitse numeroon 09 453 8000, ma–pe klo 8–17. Voit myös varmistaa, onko hänellä vakuutus kuoleman varalle.
Kun olemme saaneet ilmoituksen kuolemasta, lähetämme vakuutuksen tiedot vakuutuksen edunsaajalle tai -saajille. Kirjeen liitteenä lähetämme korvaushakemuksen sekä korvauksen hakuohjeet.
Keskittäminen kannattaa!
Voit saada alennusta vakuutusmaksuista 8 %, 13 % tai jopa 17 % kun sinulla on palveluitamme useammalta osa-alueelta.Lue lisää Omaetualennuksesta
Henkilöasiakkaan asiointi
Yhteystiedot Osta vakuutus Vahingot ja korvaukset Pyydä tarjous Varaa aika Verkkotapaaminen Laskutusasiat Anna palautetta Sijoittamisen yhteydenottopyyntö Asioi sähköisesti