Tutustu LähiTapiolan uutisiin ja ajankohtaisiin artikkeleihin. Uutishuoneella julkaisemme myös näkökulmia LähiTapiolan asiantuntijoilta.
Uutishuone
Ajankohtaista
Elämänturva31.7.2025Puhelimien käyttö auton ratissa jakaa suomalaisia – jopa puolet on sitä mieltä, että kuskien pitäisi toimia varovaisemmin kuin laki sallii
Joka toisen suomalaisen mielestä kuskien ei pitäisi käyttää puhelinta edes pysähtyneenä liikennevaloihin. Jos esimerkiksi sivusta tielle juokseekin pieni koululainen, puhelimen ruudusta päänsä juuri nostanut kuski ei välttämättä ehdi reagoida, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri.Työelämä11.7.2025Työnantajan opas lakisääteiseen työterveyshuoltoon ja työkyvyn tukemiseen
Työterveyshuolto on keskeinen osa suomalaista työelämää. Sen tavoitteena on edistää työntekijöiden terveyttä, työkykyä ja turvallisuutta työpaikalla. Jokaisella työnantajalla on lakiin perustuva velvollisuus järjestää työterveyshuolto työntekijöilleen - mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa ja miten työnantaja voi täydentää turvaa?Työelämä11.7.2025Hybridityö – miten työnantaja voi varmistaa turvallisen työarjen?
Hybridityö on vakiinnuttanut asemansa osana suomalaista työelämää. Yhä useampi työntekijä tekee töitä toimiston ja eri etätyöpisteiden välillä. Tämä muutos tuo mukanaan paitsi joustavuutta, myös uusia haasteita työnantajille – erityisesti työhyvinvoinnin, työturvallisuuden ja vakuutusturvan näkökulmasta. Miten työnantaja voi vastata hybridityön tuomiin vaatimuksiin ja varmistaa turvallisen työarjen kaikille työntekijöille?
Katso lisää ajankohtaisia
LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat
LähiTapiola Pirkanmaa10.7.2025Tulipalo voi leimahtaa grillistä
Kesän ruuanvalmistuksen kruunaamaton kuningas, grilli, voi syttyä helposti palamaan. Vuosittain terasseilla, parvekkeilla ja kesämökeillä syttyy kymmenittäin vaarallisia grillipaloja, joiden vahingot voivat olla mittavia.LähiTapiola Pirkanmaa9.7.2025Näin suojaat kodin ja mökin ukkoselta sekä myräköiltä
Sähkölaitteita voi suojata ukkoselta esimerkiksi ylijännitesuojalla, kun taas myrskyvahinkojen ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa pihapuiden kunnon tarkistamisesta.LähiTapiola Loimi-Häme9.7.2025Putsaamaton kuivuri on paloriski – seitsemän vinkkiä ennen kuivaamista
Suomessa syttyy kymmeniä kuivuripaloja vuodessa. Palojen syttymissyy löytyy usein kuivurin putsaamattomasta pannusta ja poistoilmakanavasta. Myös jyrsijöiden katkomat sähköjohdot ovat usein syynä tulipaloon. Kokosimme ohjeet paloriskin pienentämiseksi.
Katso lisää tiedotteita
Näkökulmia
Kirsi KauriaTyöelämä27.6.2025Älä anna työtapaturmavakuutuksen yllättää – näin säästät vakuutusmaksuissa
Yrityksen varojen sijoittaminen tehdään harkiten, strategian mukaisesti – mutta entä työtapaturmavakuutus? Kirsi Kauria, LähiTapiolan palvelualojen suurasiakkuuksien toimialajohtaja, avaa blogissaan, miksi lakisääteisen vakuutuksen kilpailutusta tulisi tarkastella samalla sijoittajan pieteetillä.Hannu SalminenTalous23.6.2025Salkkuhajautusta etsimässä? Siirrä katse Japaniin
Voisiko Japani tarjota hajautushyötyjä sijoitussalkkuun? Markkinoiden ja yrityskulttuurin myönteinen kehitys on jatkunut jo yli vuosikymmenen. LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Hannu Salminen tarkastelee Japanin roolia kansainvälisessä hajautuksessa.Mari VanninenTalous5.6.2025Kuka osaa määritellä, mikä on puolustusteollisuutta?
Useat yritykset haluavat osansa Euroopan puolustusmenojen lisäyksestä. LähiTapiola Varainhoidon johtava asiantuntija Mari Vanninen pohtii tekstissään, millaiset yhtiöt jatkossa luokitellaan puolustusteollisuuden yrityksiksi ja miten varainhoitajien on mukauduttava muutokseen.
Katso lisää näkökulmia
Henkilöasiakkaan asiointi
Yhteystiedot Osta vakuutus Vahingot ja korvaukset Pyydä tarjous Varaa aika Verkkotapaaminen Laskutusasiat Anna palautetta Sijoittamisen yhteydenottopyyntö Asioi sähköisesti