Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Metsävahinko

Hae korvausta vuoden kuluessa vahingoista. Tutustu alla oleviin toimintaohjeisiin ja toimi sen mukaisesti. Vahinkoilmoituksen teet verkossa vahinkoilmoituslomakkeella. Avaa vahinkoilmoituslomake tästä.

Jos haluat hoitaa toisen henkilön korvausasioita, tarvitset valtakirjan. Avaa valtakirja tästä.

Metsän myrskytuhovakuutus korvaa myrskyn aiheuttamia vahinkoja puustolle, taimikolle, hakatulle puutavaralle ja istutettaville taimille. Puuston osalta korvaus perustuu hakkuuarvon menetykseen, jota myrskyissä tyypillisesti syntyy pidentyneiden kantojen, puutavaralajisiirtymän ja kohonneiden korjuukustannusten seurauksena.


Minimivahinko on 0,5 hehtaaria

Hyönteistuhovahingosta voi hakea korvausta kun vähintään 0,5 ha puustoa tai taimikkoa on vahingoittunut niin pahasti, että alue joudutaan uudistamaan. Puolen hehtaarin alueella kaikkien puiden ei tarvitse olla hyönteisten tuhoamia. Varkinkin kirjanpainajavahingoissa joudutaan kaatamaan myös terveitä puita jotta voidaan estää vahingon leviäminen. Mikäli vahingon johdosta syntyy vähintään pulen hehtaarin aukko, voi vahingosta hakea korvausta. Vahinkoa syntyy lähinnä vahingoittuneiden puiden hakkuuarvon menetyksestä.


Enimmäiskorvausmäärä

Puunkorjuu

Vahinkoilmoitus tulee tehdä LähiTapiolaan mahdollisimman nopeasti. Myrskyvahingoissa puunkorjuun voi kuitenkin poikkeuksellisesti aloittaa heti, vaikka vahinkoilmoitusta ei olisikaan vielä tehty tai vahinkoa arvioitu. Mahdollisimman nopea puunkorjuu pienentää vahingon määrää jos puu ei ehdi pilaantua sekä vähentää mahdollisia tulevia hyönteis- ja sienitautivahinkoja. Vahinko voidaan useasti korvata hakkuukoneen mittalistan perusteella tai tarvittaessa pyytää vahinkoarvio jälkikäteen. Myrskytuhopuut korjataan omalle mittalistalle, jotta vahinkojen myöhempi arvioiminen on helpompaa. Nuoremmat 02–03-kehitysluokan vahinkokuviot kannattaa hakata erikseen omalle listalleen, jotta odotusarvolisän laskeminen helpottuu.


Metsävahinkoarvio

LähiTapiola pyytää arvion metsäammattilaiselta tarvittaessa. Jos puut saadaan myytyä, arvio pyydetään yleensä puun ostajalta. Arvio voidaan pyytää myös esim. metsänhoitoyhdistykseltä tai Otsolta. Vahinkoarvion pyytää tarvittaessa aina LähiTapiola.


Mitä vakuutus korvaa?
Tykkylumen puustolle ja taimikoille aiheuttamat metsävahingot korvataan perus- ja laajan turvan tasoisista metsävakuutuksista. Voit tarkistaa vakuutuksesi laajuuden vakuutuskirjasta.
Puuston osalta vahinko korvataan, jos vahingoittuneen puuston määrä on vähintään 15 kiintokuutiometriä. Taimikoiden osalta vahinko puolestaan korvataan, jos lumivaurioiden aiheuttaman vajaatuottoisuuden poistamiseksi joudutaan metsittämään vähintään puolen hehtaarin suuruisen yhtenäinen alue. Korvausperusteena on hakkuuarvon menetys sekä mahdollinen nuoren puuston odotusarvolisä.
Miten toimia vahingon havaitsemisen jälkeen?
Tee vahinkoilmoitus verkkopalvelussa tai täytä sähköinen vahinkoilmoitus täältä. Lomakkeella kysytään arviota vahingon määrästä, mutta jos se ei ole tiedossa, voit laittaa kyseiseen kohtaan nollan, jotta pääset lomakkeella eteenpäin. Metsätilojen kiinteistörekisteritunnukset kannattaa etsiä valmiiksi, sillä vahinkoilmoitusta täyttäessäsi tarvitset nämä tiedot.

Vastaanotettuamme vahinkoilmoituksen olemme sinuun yhteydessä. Jos vahingon määrästä on jo arvio, eikä muuta selvitystä tarvita, korvauksesta voidaan sopia jo tässä vaiheessa. Tarvittaessa LähiTapiola tilaa ulkopuolisen arvion vahingon määrästä ja vahinkoasian käsittelyä jatketaan arvion saatuamme. Olosuhteista ja vahinkojen runsaslukuisuudesta johtuen arviolausuntoja ei ole mahdollista heti saada, mutta ottaessamme yhteyttä kerromme asian käsittelyn etenemisestä ja aikataulusta. Lumivahinkojen kohdalla arviot voidaan monesti tehdä vasta keväällä lumien sulamisen jälkeen.
Vakuutuksen on oltava voimassa ennen vahingon alkamista
Lumivahinko alkaa, kun puissa on lumikuorma ja puut alkavat taipua tai katkeilla. Vakuutuksen tulee olla voimassa ennen tätä, jotta vakuutus korvaa lumen aiheuttamia tuhoja.

Palovakuutus korvaa irtipäässeen tulen ja sammutustoimien aiheuttamia vahinkoja. Vahinkoilmoitus tulee tehdä LähiTapiolaan mahdollisimman nopeasti.

Minimivahinko on 15 m3 tai 0,5 hehtaaria
Palovahingoissa voi hakea korvausta kun puustoa tai puutavaraa on vahingoittunut vähintään 15 m3 tai taimikkoa on tuhoutunut 0,5 ha niin, että alue on tullut vajaatuottoiseksi ja se joudutaan vahingon vuoksi uudistamaan.

Jälkivartiointi

Pelastustoimilain mukaan metsänomistaja on vastuussa jälkivartioinnista ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Lain mukaan pelastustoiminnan johtajalla on oikeus teettää välttämätön jälkivartiointi metsänomistajan kustannuksella jos omistajaa ei tavoiteta tai hän ei muusta syystä huolehdi siitä.

Jälkivartiointikulut korvataan vakuutuksesta siitä lähtien kun pelastustoiminnan johtaja on määrännyt jälkivartioinnin metsänomistajan vastuulle. Palovahingoissa tarvitsemme palolaitoksen onnettomuusselosteen ja tiedon mahdollisesta jälkivartioinnista.
Metsävahinkoarvio

Palovahingoissa pyydetään yleensä metsäammattilainen arvioimaan vahingot. Vahinkoarvion pyytää tarvittaessa aina LähiTapiola.

Laaja metsävakuutus korvaa eläinten aiheuttamia tuhoja. Se korvaa metsäkauriiden, jäniseläinten, jyrsijöiden ja lintujen aiheuttamia tuhoja. Tavallisimpia vahinkoja ovat myyrätuhot taimikoissa. Pahat myyrävuodet toistuvat sykleissä muutaman vuoden välein.
Minimivahinko on 0,5 hehtaaria

Metsävakuutuksesta voi hakea korvausta kun taimikkoa on vahingoittunut vähintään 0,5 ha. Korvattavuus edellyttää, että alue on mennyt vajaatuottoiseksi ja joudutaan vahingon johdosta uudistamaan.

Korvaus perustuu kustannusarvon menetykseen

Taimikoiden vahingot korvataan kustannusarvon menetyksen perusteella. Kustannusarvolla tarkoitetaan taimikon perustamisesta ja kasvattamisesta aiheutuneita kuluja. Uuden taimikon perustamiskuluja ei korvata, vaan ainoastaan tuhoutuneen taimikon arvo.

Metsävahinkoarvio

Taimikkovahingoissa pyydetään yleensä metsäammattilaisen vahinkoarvio. Usein metsävahinkoarvio pyydetään paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä tai Otsolta, mutta myös muut metsäalan toimijat tekevät vahinkoarvioita. Vahinkoarvion pyytää tarvittaessa aina LähiTapiola.

KEMERA-tuki vähennetään korvauksesta

Taimikkovahingoista vähennetään mahdollinen KEMERA-tuki. KEMERA on kestävän metsätalouden rahoitustuki jota anotaan metsäkeskukselta mm. luonnontuhojen jälkeen metsityskulujen kattamiseksi.

Vakuutuksen on oltava voimassa ennen vahingon alkamista

Jyrsijöiden aiheuttamat vahingot taimikoissa alkavat, kun maahan sataa pysyvä lumipeite. Vakuutuksen tulee olla voimassa ennen tätä jotta vakuutus korvaa aiheutuneita tuhoja.



Laaja metsävakuutus korvaa hyönteisten aiheuttamia tuhoja puustolle ja taimikolle. Tavallisin vahingonaiheuttaja on kirjanpainaja - kaarnakuoriainen joka tuhoaa etenkin iäkkäitä kuusikoita. Kirjanpainaja on levinnyt huolestuttavasti viime vuosien aikana. Tukkimiehentäi taas saattaa tuhota taimikoita. Vahinkoilmoitus tulee tehdä LähiTapiolaan mahdollisimman nopeasti.

Minimivahinko on 0,5 hehtaaria

Metsävakuutuksesta voi hakea korvausta kun taimikkoa on vahingoittunut vähintään 0,5 ha. Korvattavuus edellyttää, että alue on mennyt vajaatuottoiseksi ja joudutaan vahingon johdosta uudistamaan. Puolen hehtaarin alueella kaikkien puiden ei tarvitse olla hyönteisten tuhoamia. Varsinkin kirjanpainajavahingoissa joudutaan kaatamaan myös terveitä puita jotta voidaan estää vahingon leviäminen. Mikäli vahingon johdosta syntyy vähintään puolen hehtaarin aukko, voi vahingosta hakea korvausta. Vahinkoa syntyy lähinnä vahingoittuneiden puiden hakkuuarvon menetyksestä.

Metsävahinkoarvio

Hyönteisvahingoissa pyydetään yleensä metsäammattilaisen vahinkoarvio. Jos puut saadaan myytyä, arvio pyydetään yleensä puun ostajalta. Arvio voidaan pyytää myös esim. metsänhoitoyhdistykseltä tai Otsolta, myös muut metsäalan toimijat tekevät vahinkoarvioita. Vahinkoarvion pyytää tarvittaessa aina LähiTapiola.

Vakuutuksen on oltava voimassa ennen vahingon alkamista

Kirjanpainajavahinko alkaa keväällä kun kuoriaiset parveilevat ja munivat munat puun kuoren alle. Lämpiminä kesinä hyönteiset saattavat parveilla uudestaan myös loppukesällä. Vahingot voivat näkyä joko saman vuoden aikana tai vasta seuraavina vuosina puiden kuivumisena pystyyn. Korvattavuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, milloin tuhot ovat nähtävissä, vaan sillä, milloin hyönteinen on iskeytynyt puihin.

Jos sinulta on pyydetty vahinkoilmoituksesi liitteeksi asiakirjoja, voit toimittaa ne omaan alueyhtiöösi.