Matkustaminen
Yrityksen matkavakuutuksilla voidaan varautua työntekijöiden matkoilla sattuviin vahinkoihin. Vakuutusturva muodostuu matkustajavakuutuksesta sekä matkatavara- ja matkavastuuvakuutuksesta. Ne voidaan ottaa joko yhdessä tai erikseen.
Tilanteessasi kannattaa huomioida
Matkustajavakuutus kannattaa ottaa ulkomaille matkustettaessa matkasairauden ja –tapaturmien varalta sekä korvaamaan matkan peruuntumisesta, keskeytymisestä tai matkalta myöhästymisestä aiheutuneita kuluja. Matkatavaravakuutus taas korvaa matkatavaroille aiheutuneita vahinkoja sekä ulkopuolisille aiheutettuja henkilö- ja esinevahinkoja.
Mikäli työntekijäsi lähtee pitemmälle ulkomaan työkomennukselle, kannattaa hänen ja hänen perheen jäsentensä turvaksi ottaa komennusvakuutus. Sotariskialueelle vakuutuksen saa voimaan vain lisäsopimuksesta tai -maksusta
Näin hyödyt
- Matkavakuutukset räätälöidään aina yrityksen tarpeiden mukaan.
- Vakuutusten voimassaoloajan ja -alueen voi valita eri vaihtoehdoista ja eri henkilöstöryhmille voidaan koota juuri tämän ryhmän tarpeita vastaava vakuutuspaketti.
- LähiTapiolan matkavakuutukseen sisältyy hätäpalvelu, joka palvelee 24 tuntia vuorokaudessa. Saat apua ja neuvoja suomen kielellä, soitatpa mistä päin maailmaa ja milloin tahansa.
- LähiTapiolalla on sopimus useiden eri lääkäriasemien kanssa suosituissa matkakohteissa kautta maailman. Ota yhteys Matkahätäpalveluumme.
Matkavakuutus työntekijälle
|
Tarjoamme useanlaista vakuutusta työntekijöiden matkoille: matka-, komennus- ja matkatavaravakuutus. |