Ymmärrystä. Näkemystä. Uskallusta.
Kasvuyritysten kumppani
Tavoitteenamme on ymmärtää yrityksesi tilannetta ja löytää ratkaisuja, jotka edistävät yrityksesi menestystä ja lisäävät elämänturvaa, nykyhetken rinnalla tulevaisuuteen. Etsimme ja löydämme yhdessä kehittämisen paikkoja ja kasvun mahdollisuuksia niin toiminnan, henkilöstön kuin taloudenkin osa-alueilta.
Asiantuntijamme apunasi kasvun polulla
Aina on mahdollisuus parantaa toimintaa ja uudistua. Luotettavan kumppanin kanssa voi katsoa nykyhetken lisäksi tulevaisuuteen ja tunnistaa kasvun paikkoja toimintatavoissa, osaamisissa, palveluissa ja tuotteissa. Asiantuntijamme ovat kulkeneet satojen suomalaisyritysten matkassa ja osaavat tunnistaa yritystoiminnan tyypillisimmissä taitekohdissa piileviä mahdollisuuksia ja riskejä. Heidän osaamisensa keskittyy nimenomaan kasvuyritysten palveluun, jossa haemme LähiTapiolan ja asiakkaan välille yhteistä näkemystä.
Kasvu johtaa muutokseen
Osa kasvun paikoista johtaa liikevaihdon kasvuun, osa henkilöstön osaamiseen ja osa kehittää yritystä ja sen toimintaa laadullisesti.
Olemme kokenut, luotettava ja asiantunteva kumppani juuri sinulle. Katsotaanko yhdessä, miten voimme olla tukenasi kasvun polulla?
Katsotaanko yhdessä kasvun paikat?
Kiitos!
Yhteydenottopyyntösi on vastaanotettu. Olemme sinuun pian yhteydessä.