Metsäpalo tuhosi metsää
Palovakuutus korvaa irti päässeen tulen ja sammutustoimien aiheuttamia vahinkoja. Pelastustoimilain mukaan metsänomistaja on vastuussa jälkivartioinnista ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Lain mukaan pelastustoiminnan johtajalla on oikeus teettää välttämätön jälkivartiointi metsänomistajan kustannuksella, jos omistajaa ei tavoiteta tai hän ei muusta syystä huolehdi siitä.
Toimi näin
- Voit hakea korvausta, kun puustoa tai puutavaraa on vahingoittunut vähintään 15 m3 tai taimikkoa on tuhoutunut 0,5 ha niin, että alue on tullut vajaatuottoiseksi ja se joudutaan vahingon vuoksi uudistamaan.
- Tee vahinkoilmoitus verkkopalvelussa tai puhelimitse. Palovahingoissa LähiTapiola pyytää yleensä metsäammattilaisen arvioimaan vahingot.
- Jälkivartiointikulut korvataan vakuutuksesta siitä lähtien kun pelastustoiminnan johtaja on määrännyt jälkivartioinnin metsänomistajan vastuulle. Palovahingoissa tarvitsemme palolaitoksen onnettomuusselosteen ja tiedon mahdollisesta jälkivartioinnista.
Ota yhteyttä tai ilmoita vahingosta
Ilmoita vahingosta verkossa
Soita meille
Sinua palvelee oman alueesi LähiTapiolan alueyhtiö, jonka korvauspalvelun numerot saat antamalla postinumerosi.