LähiTapiola Uusimaa panostaa alueensa elinvoimaan ja ihmisiin
Vakuuttajana luomme vakaata ja turvallista suomalaista yhteiskuntaa. Vastuullisena sijoittajana rakennamme kestävää tulevaisuutta. Paikallisena yhtiönä edistämme hyvinvoivaa ja elinvoimasta Uuttamaata.
Teemme jatkuvaa työtä omistaja-asiakkaidemme sekä muiden alueemme asukkaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä Uudenmaan elinvoimaisuuden hyväksi. Yksi merkittävä osa tätä toimintaa on vuosittaiset lahjoitukset yleishyödyllisille yhdistyksille ja yhteisöille.
– LähiTapiola Uusimaa on asiakkaidemme omistama vakuutusyhtiö. Olemme paikallinen yritys ja haluamme toimia entistä vahvemmin alueemme hyväksi. Näillä yleishyödyllisillä lahjoituksilla tuemme paikallista toimintaa, joka vahvistaa toimialueemme asukkaiden ja asiakkaidemme elämänturvaa ja hyvinvointia, LähiTapiola Uusimaan toimitusjohtaja Erik Valros kertoo.
Vuonna 2023 teemana lahjoituksissa oli arjen turvallisuus ja pelastustoiminta sekä kestävä ja viihtyisä lähiympäristö. Lahjoitettava kokonaissumma oli 114 200 euroa. Seuraavat yhdistykset vastaanottivat lahjoituksen:
Klaukkalan Metsäkylän VPK | Nurmijärvi
Pitkäpään Kalastuskunnat | Loviisa
Porkkalan Meripelastajat ry | Kirkkonummi
Porvoon Meripelastajat ry
Uudenmaan Pelastusliitto
SPR Helsingin ja Uudenmaan piiri
VRG Pelastuskoirat ry | Inkoo
Vaikuttavia lahjoituksia
LähiTapiola Uusimaan käyttörahasto on irrotettu edellisen tilikauden voitosta ja mahdollisuuksia lahjoituksiin tarkastellaan vuosittain. Käyttörahastosta on vuodesta 2019 lähtien lahjoitettu lähes 470 000 euroa erilaisiin alueellisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten Ensi- ja turvakotien liitolle, Mieli Ry:lle ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestölle. Tutustu aiempiin tuen saajiin alla olevasta listasta.
Siskot ja Simot ry
Barnavårdsförening rf
Ensi- ja turvakotien liitto ry
Defibrillaattoreita ympäri toimialuetta
SPR
MIELI ry
Itä-Uudenmaan omaishoitajat ry
Ensi- ja turvakotien liitto
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
SEKASIN-kollektiivi