Jukka selvisi vakavasta laskettelutapaturmasta – ”Vakuutus turvasi hyvän hoidon ja talouden”
Kaatuminen Espanjan laskettelulomalla vei Jukka Kajakosken 22 kertaa leikkauspöydälle. "Vaativin operaatioistani oli avosydänleikkaus, jonka vuoksi olin seitsemän viikkoa koomassa. Työnantajani vapaa-ajan ryhmävakuutuksen ansiosta minun ei ole tarvinnut murehtia hoidosta tai raha-asioista", Kajakoski kertoo.
Vakuutusten merkitys niin hyvän hoidon kuin taloudellisen turvankin kannalta on käynyt selväksi näiden vuosien aikana – en olisi tullut toimeen ilman niitä, toteaa Jukka Kajakoski.
Ajankohtaista
Terveys4.11.2026
Gynekologiset vaivat ovat naisten yleisin syy käyttää terveysvakuutusta – ”Onhan tämä myös tasa-arvokysymys”
Kyselyn mukaan valtaosa suomalaisnaisista on sitä mieltä, että gynekologisten oireiden tai sairauksien vuoksi on liian vaikeaa päästä hoitoon julkisessa terveydenhuollossa. LähiTapiolan johtajan Laura Miettusen mukaan naisten hoidon viivästyminen on epäkohta, jolla on sekä terveydellisiä että taloudellisia seurauksia.2.11.2026
LähiTapiola Uusimaa käynnistää muutosneuvottelut
LähiTapiola-ryhmään kuuluvan LähiTapiola Uusimaan muutosneuvottelujen piirissä on 24 työntekijää ja suunnitelma voi toteutuessaan johtaa enintään yhdeksän työntekijän työsuhteen irtisanomiseen työn vähentyessä olennaisesti ja pysyvästi.Globaali talousmurros29.10.2026
Tekoäly muuttaa kasvun yhtälöä: enemmän tuotantoa ja vähemmän rekrytointeja
Tekoäly voi kasvattaa yritysten tuotantoa ilman vastaavaa henkilöstömäärän kasvua. Olennaista on, miten tuottavuushyödyt jakautuvat yritysten voittoihin ja palkkoihin. Tämä voi muuttaa yritysten kannattavuutta, kotitalouksien kulutusta ja siten koko talouden kasvun edellytyksiä.
Katso lisää ajankohtaisia
Vakuutukset
Henkilövakuutukset
Vapaa-ajan ryhmävakuutus
Jukka selvisi vakavasta laskettelutapaturmasta – ”Vakuutus turvasi hyvän hoidon ja talouden”