| Matkustajavakuutuksesta korvataan matkasairauden ja matkatapaturman hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa ja ilman omavastuuta.Matkasairaudella tarkoitetaan matkan aikana odottamatta alkanutta ja lääkärin hoitoa vaativaa sairautta. Matkatapaturmalla tarkoitetaan äkillistä tapahtumaa, joka johtuu ulkoisesta syystä ja aiheuttaa vakuutetulle ruumiinvamman.Lisäksi korvaamme matkustajavakuutuksesta esim. kotiinkuljetuskustannuksia ja muita ehdoissa mainittuja kustannuksia, jos vakuutetun hoito sitä vaatii.Matkustajavakuutuksesta korvaamme myös ensiapuun verrattavaa hoitoa enintään 10 päivän ajan, jos ennen matkaa alkanut sairaus tai vamma yllättäen pahenee. | Sisältyy vakuutukseen |
| Matkustajavakuutukseen sisältyy peruuntumisturva, josta maksamme korvausta, jos vakuutettu ei pääse lähtemään etukäteen maksetulle matkalle ja tähän on jokin pakottava syy.Pakottava syy voi olla oma tai lähiomaisen äkillinen, vakava sairaus, tapaturma tai lähiomaisen kuolema. Syynä voi myös olla merkittävä omaan, Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistunut vahinko, joka edellyttää läsnäoloa vahinkopaikalla.Matkan peruuntumisturva on voimassa, jos vakuutus on otettu viimeistään kolme vuorokautta ennen matkan alkamista. | Sisältyy vakuutukseen |
| Matkustajavakuutukseen kuuluu myös keskeytymisturva, josta maksamme korvausta, jos jo alkanut matka keskeytyy pakottavasta syystä.Pakottava syy voi olla oma tai lähiomaisen äkillinen, vakava sairaus, tapaturma tai kuolema. Syynä voi myös olla merkittävä omaan, Suomessa olevaan omaisuuteen kohdistunut vahinko, joka edellyttää läsnäoloa vahinkopaikalla. | Sisältyy vakuutukseen |
| Matkustajavakuutuksesta korvaamme myös matkalta myöhästymisen.Matkalta myöhästymisellä tarkoitetaan, ettei vakuutettu ehdi alkuperäisen matkasuunnitelmansa mukaisesti etukäteen varatulle lento-, laiva-, juna- tai linja-autojatkoyhteydelle meno- tai paluumatkalla.Korvaamme myöhästymisen, kun sen syynä on vakuutetun matkallaan käyttämää yleistä kulkuneuvoa kohdannut sääeste, tekninen vika tai liikennevahinko, luonnonmullistus tai rikollinen teko tai vakuutetun käyttämää yksityistä kulkuneuvoa kohdannut liikennevahinko, joka pakottavasti estää matkan jatkamisen. | Sisältyy vakuutukseen |
| Pysyvän haitan korvauksen maksamme, kun haitta on muodostunut pysyväksi, kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluttua tapaturmasta. Maksamme korvauksen sosiaali- ja terveysministeriön antaman haittaluokituksen perusteella.Emme maksa korvausta pysyvästä haitasta, joka ilmenee vasta kolmen vuoden kuluttua tapaturmasta tai myöhemmin. | Valinnainen |
| Tapaturmaisen kuoleman kertakorvauksen maksamme vakuutuskirjassa mainitulle edunsaajalle, jos vakuutettu kuolee tapaturman seurauksena. | Valinnainen |
| Matkustajavakuutusta voidaan laajentaa näillä turvilla: Sairauden aiheuttama haitta, Sairauden aiheuttama kuolema, Kriisiterapia, Evakuointiturva, Odottamiskorvaus, Laajennettu matkan keskeytymis- ja peruuntumisturva sekä Sijaisen matkakulut. | Valinnainen |
| Matkustajavakuutus on voimassa myös sotariskialueilla, mutta se ei korvaa sodasta tai aseellisesta selkkauksesta aiheutuvia vahinkoja. Jos vakuutettu on matkustamassa sotariskialueelle, on matkakohteestasi riippuen yrityksen matkavakuutukseen mahdollista saada lisäturvaa myös sodasta ja aseellisesta selkkauksesta aiheutuneiden vahinkojen varalle. | Valinnainen |