Työkykypalvelu
Työkykypalvelu on kokonaisvaltainen ratkaisu, jonka tavoitteena on parantaa henkilöstön työkykyä ja yrityksen tuottavuutta. Laajensimme nyt ennestään Työkykypalvelun tarjontaamme. LähiTapiolan kautta on mahdollisuus järjestää myös yrityksen työterveyshuolto kiinteällä vuosimaksulla. Ratkaisu onnistuu joko vakuutusten avulla tai kumppanimme Mehiläisen ratkaisulla.
Yrityspäättäjien kokemuksia
Monta luukkua, vaikuttavuutta vaikea hahmottaa
"Työnantaja vertailee ja ostaa sopivan työterveyskokonaisuuden usealta taholta. Ennalta ehkäisevän työterveyden vaikuttavuus tuottavuuteen saattaa jäädä epäselväksi."
Hoitopalveluiden saatavuus ja vaikuttavuus tuottavuuteen
"Työntekijä käyttää aikaa vastaanottokäynteihin eri aikoina ja eri asiantuntijoille. Monta asiaa pitäisi voida hoitaa digitaalisesti ja etäpalvelulla. Säästyisi paljon aikaa ja rahaa."
Budjetoinnin haasteet
"Terveyspalveluista laskutetaan usein toimenpidekohtaisesti eikä kuluja pysty ennustamaan. Kiinteähintainen palvelu kannustaisi hankkimaan työntekijöille terveyspalveluita laajemmin."
Hallinnollinen työ kuormittaa
"Työnantaja maksaa hoidosta toimenpidekohtaisesti ja hakee tilikauden päätyttyä Kela-korvaukset jälkikäteen. Kustannusten ja vaikuttavuuden seuranta on haastavaa ja raportteja tulee eri tahoilta eri näkökulmista. Kokonaiskuvan saaminen on työlästä."
ratkaisumme
Yksi yhteydenottokanava.
Kullekin asiakkaalle yksi, selkeä yhteydenottokanava. Vakuutusratkaisusta riippuen se voi olla esimerkiksi TerveysHelppi, joka palvelee joka päivä klo 7-23.
Yksi luukku ja yhteinen tavoite – Työntekijät voivat hyvin ja palaavat nopeasti töihin. Poissaolot vähenevät ja lyhenevät, estetään ennenaikaisia eläköitymisiä.
Kiinteähintainen palvelu parantaa budjetoitavuutta ja kustannusten ennakoitavuutta.
Vakuutusratkaisuissa hoitolaitos laskuttaa suoraan LähiTapiolaa. Raportointi mahdollisimman kokonaisvaltaista ja helposti saatavilla.
Työkykypalvelumme asiakaslupaus
Helppo
Ajasta ja paikasta riippumaton. Palvelua 24/7: puhelin, chatti, Etähoitopalvelut. Vakuutus- ja terveyspalvelut sovitettu yhteen, ei päällekkäisyyttä.
Vaikuttava
Ennaltaehkäisy ja hyvinvointi. Sairauspoissaolojen hallinta ja tapaturmien ennaltaehkäisy. Työkyvyn johtaminen ja raportointi.
Tuloksellinen
Kattavat hoitopalvelut ja valtakunnallinen hoitolaitosverkosto. Omat sopimuslääkärit sekä Etähoitopalvelut. Budjetoitava ja mitattavat tulokset.
Työkykypalvelun sisältö
Työkykypalvelu on yrityksen henkilöstön lakisääteisistä ja täydentävistä vakuutuksista sekä terveydenhuollon palveluista yhteensovitettu kokonaisuus.
Teemme yhteistyötä asiakkaan valitseman terveyspalvelun tuottajan kanssa ja nivomme palveluista helppokäyttöisen kokonaisuuden.
Ratkaisumme voivat sisältää asiakkaan valinnan mukaan seuraavia terveydenhuollon palveluita:
- Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto
- Yleislääkäritasoiset tutkimukset ja hoidot
- Erikoislääkäritasoiset tutkimukset ja hoidot
- Tapaturmien hoito
- Fysioterapia
- Muut terapia
- Lääkekulut
- Muita terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviä ja työkykyä varmistavia palveluita
Kokonaisuus rakennetaan kunkin asiakkaan tarpeen mukaan ja palvelut tuotetaan joko LähiTapiolan vakuutusten tai terveyspalveluita tuottavien kumppaneidemme kautta.
Tutkittua
- Suurin tuottavuus löytyy ilmapiirin ja henkilöstön sitoutumisen kautta: Tyytyväiset työntekijät tuottavat 40% enemmän liikevaihtoa.
- Toimistotyöntekijän vaihtuminen maksaa yritykselle keskimäärin 2 x hänen vuosipalkkansa.
- Poissaolojen kokonaiskustannukset ovat kolme kertaa suuremmat kuin sairausajalta maksetut palkat: keskimäärin 350 euroa/päivä.
- Asiantuntijan/avainhenkilön vaihtuminen maksaa jopa 4 x vuosipalkan verran.