Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

YEL-vakuutus

  1. Lakisääteinen YEL-vakuutus on yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvan perusta.
  2. YEL-vakuutus kerryttää sinulle työeläkettä vanhuuden varalle sekä huolehtii sinusta myös sairauden, vanhemmuuden tai työttömyyden aikana.
  3. YEL-vakuutusmaksut ovat verotuksessa kokonaan vähennyskelpoisia.

YEL-vakuutus on yrittäjän turvaverkko

Yrittäjän lakisääteinen työeläkevakuutus eli YEL-vakuutus on yrittäjän koko sosiaaliturvan perusta.

YEL-vakuutus

  • kerryttää sinulle aikanaan maksettavaa eläkettä
  • antaa taloudellista turvaa mahdollisen työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalle
  • sisältää myös perheen toimeentuloa perhe-eläketurvan.

YEL-vakuutuksesi työtulo vaikuttaa myös muuhun sosiaaliturvaasi, esimerkiksi Kelan myöntämiin sairaus- ja vanhempainpäivärahoihin. Työtulo tarkoittaa palkkaa, joka maksettaisiin samaa työtä tekevälle yhtä ammattitaitoiselle työntekijälle.

Meidän työeläkevakuutuskumppanimme on työeläkeyhtiö Elo. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 % hoitaa työeläkevakuutuksensa Elossa. Yhteistyömme ansiosta saat YEL-vakuutusasiasi hoidettua sujuvasti ja helposti.


Mitä YEL-vakuutus pitää sisällään?

Eläketurvasi perusta on työllä ansaittu lakisääteinen työeläketurva. YEL-vakuutus antaa sinulle turvaa silloin, kun tulosi vanhuuden, työkyvyttömyyden tai perheenhuoltajan kuoleman vuoksi muuttuvat.

Nämä eläketurvat YEL-vakuutus sisältää:

  • vanhuuseläke, joka turvaa jäädessäsi eläkkeelle, kun olet täyttänyt alimman eläkeiän
  • osittainen varhennettu vanhuuseläke, jonka avulla voit keventää työskentelyä tai lopettaa työskentelyn kokonaan
  • työkyvyttömyyseläke, jos työkykysi on merkittävästi alentunut sairauden, vian tai vamman vuoksi niin, ettet kykene työhön ainakaan vuoteen
  • työuraeläke, jonka ansiosta voit jäädä eläkkeelle 63-vuotiaana, jos olet tehnyt raskasta työtä ja työkykysi on sen vuoksi alentunut
  • perhe-eläke, joka menehtyessäsi turvaa aviopuolisoasi ja alaikäisten lastesi toimeentuloa.

YEL-vakuutus mahdollistaa sinulle myös ammatillisen kuntoutuksen, jos työkykysi on merkittävästi alentunut. Kuntoutuksen tavoitteena on ylläpitää ja parantaa työkykyä ja siten mahdollistaa pysyminen työelämässä.

Oikein mitoitettu YEL-työtulo tuo sinulle turvaa jo työuran aikana

YEL-vakuutus on yrittäjälle paitsi korvaamaton eläketurva myös tärkeä sosiaaliturva. Yrittäjänä sinulle kertyy työeläkettä YEL-työtulon mukaan. Työtulo vaikuttaa myös erilaisten etuuksien ja eläkkeiden tasoon.

YEL-työtulo vaikuttaa

  • vanhuuseläkkeeseen ja muihin eläkkeisiin ja etuuksiin jo ennen vanhuuseläkeikää
  • työtapaturmasta johtuviin ansionmenetyskorvauksiin ja -eläkkeisiin
  • Kelan sairauspäivärahan määrään
  • työttömäksi joutuessa Kelan peruspäivärahaan tai ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, jos olet työttömyyskassan jäsen
  • Kelan äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahaan sekä osittaisen vanhempainrahan määrään.

Oikein mitoitettu YEL-työtulo tuo sinulle turvaa jo työuran aikana. Siksi työtulo kannattaa mitoittaa tarkkaan: sen suuruus vaikuttaa tulevan työeläkkeesi määrään, vakuutusmaksuihin ja sosiaalietuuksiin, kuten sairauspäivärahaan.

Kumppanimme Elo auttaa sinua mielellään mitoittamaan YEL-työtulosi sopivaksi. Voit käyttää apunasi myös Elon YEL-laskuria.

Milloin pitää ottaa YEL-vakuutus?

Yrittäjänä vakuutat itsesi yrittäjän eläkelain mukaisella YEL-vakuutuksella.
Sinun on otettava YEL-vakuutus, jos

  • olet 18–68-vuotias Suomessa asuva yrittäjä
  • YEL-työtulo on vähintään 7 656,26 euroa vuonna 2018
  • yritystoimintasi on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta.

YEL-vakuutus on otettava kuuden kuukauden kuluessa yrittäjätoiminnan aloittamisesta. Vakuutuksen voi ottaa takautuvasti kuluvalle ja kolmelle edelliselle kalenterivuodelle.

Sivutoimisena yrittäjä sinun on otettava YEL-vakuutus, jos vakuuttamisen edellytykset täyttyvät.
Jos olet aloittava yrittäjä, saat YEL-vakuutuksestasi jopa 22 prosentin alennuksen ensimmäisen 48 kuukauden ajalta.

Hoida YEL-vakuutustasi elon omassa verkkopalvelussa ja kätevästi Yrittäjän mobiililla

Elon verkkopalvelusta ja Yrittäjän mobiilista löydät kaiken, mitä YEL-vakuutusasioiden hoitamiseen tarvitset, olit sitten yrittäjä, työnantaja tai tilitoimiston edustaja.

Verkkopalvelussa voit

  • hoitaa YEL-vakuutuksiasi
  • tulostaa todistuksia
  • muuttaa työtuloa
  • ilmoittaa muuttuneista tiedoista
  • hakea maksuaikaa.

Pääset hoitamaan YEL-vakuutusasioitasi LähiTapiolan verkkopalvelun kautta tai voit kirjautua suoraan Elon verkkopalveluun.

Saat käyttöösi myös Elon Yrittäjän mobiili -sovelluksen, jolla voit hoitaa yleisimmät YEL-vakuutusasiasi näppärästi – missä ja milloin vain.

Näin saat YEL-vakuutuksen

Elon vakuutukset saat kätevästi meidän kauttamme tai suoraan Elolta. Jätä yhteydenottopyyntö meille LähiTapiolaan tai ota vakuutus helposti sähköisellä vakuutushakemuksella Elon verkkosivuilla. Katsomme yhdessä YEL-vakuutuksesi kuntoon.

Voit siirtää YEL-vakuutuksesi toisesta työeläkeyhtiöstä Eloon neljännesvuosittain tammi-, huhti-, heinä- tai lokakuun ensimmäisestä päivästä alkaen, jos vakuutuksesi on ollut voimassa toisessa yhtiössä vähintään vuoden.

Voit lukea YEL-vakuutukseen liittyvät ehdot ja lisätietoa YEL-vakuutuksesta työeläkeyhtiö Elon verkkosivuilla. Tarkastele YEL-vakuutuksen ehtoja ja lue lisää YEL-vakuutuksesta.

Yrittäjän vapaaehtoinen eläkevakuutus

Yrittäjänä huolehdit eläketurvastasi itse. Vapaaehtoinen eläkevakuutus parantaa eläkeajan toimeentuloa.

Tutustu

Yrittäjien tapaturmavakuutus

Yrityksen tärkein voimavara on yrittäjä itse. Vapaaehtoisella Yrittäjien tapaturmavakuutuksella saat kattavan turvan.

Tutustu

Yrittäjä, perhe ja yritys

Yrittäjä, miten käy perheesi talouden, jos loukkaannut vakavasti tai joudut ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle?

Tutustu

Henkivakuutus yrittäjälle

Yritysturva-henkivakuutus turvaa yrityksen ja yrittäjän oman ja perheen talouden, varmistaa yrityksen liiketoiminnan jatkumisen ja kattaa esimerkiksi tuotannon menetyksiä.

Tutustu

Palveluntarjoaja

Vakuutuksen tarjoaa kumppanimme Työeläkeyhtiö Elo.