Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Ajoneuvo vahingoittui ulkomailla

Ulkomailla sattuneeseen vahinkoon saa apua Hätäpalvelustamme, joka palvelee 24 h vuorokaudessa. Hätäpalvelu auttaa esimerkiksi hinauksen, korjauksen ja matkan jatkamisen järjestämisessä.

Riippumatta siitä, kuka vahingon on aiheuttanut, korjaukseen voi käyttää kaskovakuutusta. Tämä on usein nopein tapa saada oma ajoneuvo korjautettua. LähiTapiola hakee korvaukset takaisin liikennevahingon aiheuttajalta, jos se on mahdollista.

Jos vahingon aiheuttaja on ulkomaalainen ja vakuutettu ETA-maassa, vahinkoasian voi hoitaa Suomessa. Korvausta voi hakea Suomessa vahingon aiheuttajan suomalaisen edustajan tai Liikennevakuutuskeskuksen kautta, jos vahingon aiheuttajan on vakuutettuna ETA-maassa toimivassa liikennevakuutusyhtiössä

Jos vahinko sattuu ulkomailla ja vahingon aiheuttaja on vakuutettu muussa kuin ETA-maassa (esimerkiksi Venäjällä), haetaan korvausta heti suoraan aiheuttajan vakuutusyhtiöstä.

Toimi näin

  1. Jos liikennevahingossa on muitakin osapuolia, täytä kansainvälinen vahinkoilmoitus toisten osapuolten kanssa. Tarkista, että tilannetta kuvaavat oleelliset kohdat on vahinkoilmoitukseen rastitettu ja piirros vastaa tapahtunutta.
  2. Allekirjoita vain sellainen asiakirja, jonka sisällön tunnet ja ymmärrät. Ota allekirjoitusten jälkeen yksi vahinkoilmoituksen kappale itsellesi tai ota täytetystä vahinkoilmoituksesta valokuva. Tärkeää on valokuvata vahinkopaikka ja osallisten ajoneuvot niin, että myös rekisterikilpi tulee kuvaan.
  3. Pyydä toisten osapuolten ajokortti, rekisteriote ja vakuutustiedot nähtäväksesi, ja kirjaa ne itsellesi muistiin tai ota niistä valokuva. Pyydä tarvittaessa poliisi vahinkopaikalle.
  4. Jos ajoneuvo on vaurioitunut, sen voi korjauttaa paikallisella korjaamolla heti. Säilytä alkuperäiset kuitit itselläsi.
  5. Tee vahinkoilmoitus verkossa. Liitä siihen kopiot mahdollisista kuiteista tai asiakirjoista.
  6. Jos ajoneuvo on varastettu, ota yhteyttä Hätäpalveluumme. Ilmoita varkaudesta heti vahinkopaikkakunnan poliisille. Tee rikosilmoitus myös Suomen poliisille, kun olet palannut Suomeen.

Ilmoita vahingosta sähköisellä lomakkeella

Avaa lomake