<link rel="stylesheet" href="/cs/chat/stylesheets/lahitapiola-chat.css"/>
Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Etelä-Pohjanmaan Sponsorituki

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa tukee alueen seuratoimintaa, sekä lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Elämän perusta rakentuu lapsuuden kokemusten kautta. Siksi haluamme tukea lasten kasvua, terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalta 40 000 euroa lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa tukee alueen seuratoimintaa sekä lasten ja nuorten harrastustoimintaa tänä vuonna 40 000 eurolla. Harrastuksilla on positiivisia vaikutuksia lasten kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin. Harrastuksissa lapset ja nuoret oppivat sosiaalista käyttäytymistä, solmivat kaverisuhteita ja kartuttavat uusia taitoja. Liikuntaharrastuksilla on myös tärkeä fyysistä hyvinvointia lisäävä merkitys. Siksi siihen kannattaa erityisesti panostaa.

Haku on avoinna ja hakemuksia voi jättää läpi vuoden. Etelä-Pohjanmaalla toimivat seurat ja yhdistykset voivat jättää oman hakemuksensa. Valitsemme tuen saajat hakemusten perusteella kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja lokakuussa. Hakuajat huhtikuun ja syyskuun loppuun mennessä.