Tilinpäätökset
Julkaisemme vuosittain LähiTapiola -ryhmän toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Puolivuotistulos julkaistaan elokuussa.
Tuoteyhtiöt
LähiTapiola Vahinkovakuutuksen vuosikertomus 2016
LähiTapiola Henkiyhtiön vuosikertomus 2016
LähiTapiola Varainhoito vuosikertomus 2016
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito vuosikertomus 2016
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, Vahinkoyhtiö
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, Henkiyhtiö
Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus 2016, LähiTapiola Vahinkoyhtiö
Vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskeva kertomus 2016, LähiTapiola Henkiyhtiö
Annual reports and financial statements 2016
LokalTapiolas årsbroschyr 2016
2016
Kumppanuudet
Yli 600 000 taloutta sai S-ryhmän Bonusta vakuutusmaksuista S-kumppanuuden ansiosta vuonna 2016.
Matkalla elämänturvayhtiöksi
”Uuden strategiansa mukaisesti LähiTapiola laajentuu vakuutus- ja finanssiryhmästä elämänturvayhtiöksi. Olemme nimenneet uudistumisemme suunnan elämänturvaksi, sillä haluamme tehdä suomalaisten arjesta turvallisempaa, terveempää ja taloudellisesti menestyksekkäämpää. Uskomme, että kokonaisvaltainen lähestyminen asiakkaiden asioihin saa aikaan myös kasvua.”
Erkki Moisander
LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja