Oikeushenkilötunnus: 743700NUZHA6YMHS8Y78
Rahaston sijoitukset täyttävät joko EU:n luokitusjärjestelmän kriteerit ympäristön kannalta kestävälle sijoitukselle ja/tai LähiTapiola Varainhoitokonsernin määritelmän kestävälle sijoitukselle. Määritelmä sisältää positiivisen testin kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisestä SDG-tietojen perusteella sekä DNSH-testin eli ei-merkittävää haittaa -testin, jossa hyödynnetään tietoja sijoituskohteen haittavaikutuksista sekä PAI-indikaattoreille asetettuja raja-arvoja.
Rahoitustuotteen ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia kuvaavien indikaattorien tuloksia suhteessa asetettuihin raja-arvoihin seurataan salkunhoidossa ja säännöllisesti riskienhallintatoiminnossa.
Rahaston kestävän sijoitustavoitteen saavuttamista mitataan seuraavilla mittareilla:
Rahaston green bondien osuus, vähintään 75%. Rahaston velkakirjasijoitusten rahoittamien hankkeiden avulla vältettyjen päästöjen yhteenlaskettu määrä vähintään 100 t Co2e/eur 1 milj rahaston sijoitukset, laskettuna kunkin vuoden vaihteessa ja huomioiden liikkeellelaskijoiden raportoimien tietojen kattavuus . Rahaston kestävien sijoitusten osuus, vähintään 90 % rahaston sijoituksista täyttää LähiTapiola Varainhoitokonsernin kestävän sijoituksen määritelmän ja/tai EU:n luokitusjärjestelmän kriteerit. Rahaston EU:n luokitusjärjestelmän mukaisten sijoitusten osuus. Laskenta perustuu yhtiöiden raportoimaan tai ulkopuolisen palveluntarjoajan arvioimaan liikevaihto-osuuteen, joka täyttää EU:n luokitusjärjestelmän kriteerit. Painottamalla yhtiökohtaiset osuudet niiden painolla rahastossa, saadaan rahaston osuus, jonka tulee olla vähintään 10 %. Kansainvälisten normien rikkojien osuus rahastosta perustuen käytetyn ulkopuolisen palveluntarjoajan analyysiin. Rahasto ei sijoita kansainvälisten normien rikkojiin, joten niiden osuuden tulee olla 0 %.
Rahaston salkunhoidossa noudatetaan systemaattista sijoitusprosessia, jonka tarkoituksena on löytää sijoitusuniversumista asetetut kriteerit täyttäviä sijoituskohteita. Rahaston sijoitusten valinta tehdään salkunhoitajan toimesta huolellisesti ja rahaston säännöt huomioiden.
Aktiivisen omistajuuden keinoja hyödynnetään osana sijoitusstrategiaa, jossa on kestävä sijotustavoite. Aktiivisen omistajuuden tavoitteena on kannustaa sijoituskohteita kehittämään valmiuksiaan sekä kestävyysmahdollisuuksien toteuttamiseen että kestävyysriskeihin varautumiseen ja niiden hallintaan.
Rahastolla ei ole kestävän sijoitustavoitteen saavuttamiseen liittyvää vertailuindeksiä.
LähiTapiola Varainhoitokonsernin määritelmän mukaisten kestävien sijoitusten osalta DNSH-analyysin tukena hyödynnetään laajasti muun muassa arvioita liiketoiminnan negatiivisista vaikutuksista kestävän kehityksen tavoitteisiin, sijoituskohteen raportoimaa tietoa, EU:n luokitusjärjestelmän kriteereitä sekä pääasiallisia haittavaikutuksia kuvaavia indikaattoreita (PAI). PAI-indikaattorit huomioidaan ottaen huomioon muun muassa toimiala ja maantieteellinen sijainti. Ns. ”use-of-proceeds”-velkakirjojen eli vihreiden, sosiaalisten ja sustainability -velkakirjojen osalta DNSH-tarkastelu tehdään ko. velkakirjan rahoittamien hankkeiden tai taloudellisen toiminnan tasolla. Siten velkakirja voi läpäistä DNSH-tarkastelun, vaikka liikkeellelaskija ei täytä ympäristövaikutusten osalta merkittävän haitan raja-arvoa. Edellytyksenä on, että velkakirjalla rahoitettava hanke tai liiketoiminta vähentää haittavaikutuksia. Liikkeellelaskijatasolla merkittävän haitan raja-arvojen asettamisessa hyödynnetään pakollisia PAI-indikaattoreita sekä valittuja vapaaehtoisia indikaattoreita. Raja-arvot asetetaan suhteellisina, huomioiden tarpeen mukaan toimiala ja maantieteellinen sijainti. Osa PAI-mittareista on oleellisia vain määrätyille toimialoille, joten niitä hyödynnetään toimialakohtaisesti. Osa absoluuttisista mittareista on muutettava intensiteettimittareiksi vertailukelpoisuuden vuoksi.
Sijoitusuniversumista suljetaan pois yhtiöt, jotka ovat rikkoneet kansainvälisiä ihmisoikeuksia, työvoimaa, ympäristöä tai korruptiota koskevia normeja.
Aktiivisen omistajuuden keinoja hyödynnetään osana sijoitusstrategiaa, jossa on kestävä sijoitustavoite. "Vaikuttamispolitiikat" osiossa kuvataan tarkemmin rahastoon kohdistuvat vaikuttamistoimet.
Rahaston sijoitusstrategiassa hyödynnetään useita poissulkevia strategioita sekä rajataan hiiliriskiä. Nämä sijoitusstrategian sitovat osatekijät kuvataan tarkemmin alla:
Rahasto ei sijoita yhtiöihin, jotka ovat rikkoneet kansainvälisiä ihmisoikeuksia, työvoimaa, ympäristöä tai korruptiota koskevia normeja. Rahasto ei sijoita kemiallisten tai biologisten aseiden valmistajiin. Rahasto ei sijoita yhtiöihin, joiden liikevaihdosta yli 5 prosenttia tulee aikuisviihdetuotteista ja -palveluista, tupakkatuotteiden valmistuksesta, uhkapeleistä tai kuluttajille suunnatuista pikaluotoista. Rahasto ei sijoita ESG-profiililtaan heikoimmiksi arvioituihin sijoituskohteisiin. Rahaston hiiliriskiä rajataan muilla toimin, esimerkiksi liikevaihtorajauksia hyödyntämällä. Keinoista kerrotaan tarkemmin Varainhoitokonsernin kestävän sijoitustoiminnan periaatteissa.

#2 Ei kestävä sisältää sijoitukset, jotka eivät täytä kestäville sijoituksille asetettuja vaatimuksia.
Rahoitustuotteelle suunniteltu varojen allokointi: Kestäviä sijoituksia on 90 %, joista kaikki ovat kestävää kehitystä ympäristönäkökulmasta edistäviä sijoituksia. Näistä kestävistä sijoituksista 10 % on luokitusjärjestelmän mukaisia. Ei kestäviä sijoituksia on 10 %.
Rahaston green bondien osuus, vähintään 75 %. Rahaston velkakirjasijoitusten rahoittamien hankkeiden avulla vältettyjen päästöjen yhteenlaskettu määrä vähintään 100 t Co2e / eur 1 milj rahaston sijoitukset, laskettuna kunkin vuoden vaihteessa ja huomioiden liikkeellelaskijoiden raportoimien tietojen kattavuus. Rahaston kestävien sijoitusten osuus, vähintään 90 % rahaston sijoituksista täyttää LähiTapiola Varainhoitokonsernin kestävän sijoituksen määritelmän ja/tai EU:n luokitusjärjestelmän kriteerit. Rahaston EU:n luokitusjärjestelmän mukaisten sijoitusten osuus. Laskenta perustuu yhtiöiden raportoimaan tai ulkopuolisen palveluntarjoajan arvioimaan liikevaihto-osuuteen, joka täyttää EU:n luokitusjärjestelmän kriteerit. Painottamalla yhtiökohtaiset osuudet niiden painolla rahastossa, saadaan rahaston osuus, jonka tulee olla vähintään 10 %. Kansainvälisten normien rikkojien osuus rahastosta perustuen käytetyn ulkopuolisen palveluntarjoajan analyysiin. Rahasto ei sijoita kansainvälisten normien rikkojiin, joten niiden osuuden tulee olla 0 %.
Indikaattoreiden laskennassa hyödynnetään raportoitua tietoa aina, kun sitä on saatavilla. Kestävyysdatapalveluntarjoajien tuottama tieto saattaa sisältää myös estimoituja tai mallinnettuja tietoja. Arvioitavien tietojen osuus riippuu kestävyysominaisuudesta ja sitä kuvaavasta indikaattorista, joten ei ole mahdollista määritellä arvioidun tiedon osuutta kaikista kestävyysindikaattoreista kokonaisuudessaan. Arvioitavilla tiedoilla tarkoitetaan palveluntarjoajan mallintamaa tietoa ja mallinnus perustuu yhtiöiden raportoimiin tietoihin ja niistä tehtäviin ennusteisiin erilaisten oletusten perusteella. Menetelmät-osiossa on kerrottu kunkin kestävyysindikaattorin osalta, perustuuko tieto raportoituun vai arvioituun dataan.
Käytettävien tietojen ja tietolähteiden laadukkuus varmistetaan vertaamalla laskettuja lukuja aikaisemmin raportoituihin lukuihin sekä vertaamalla palveluntarjoajalta saatuja lukuja aikaisemmin toimitettuihin lukuihin. Valittujen kestävyysindikaattorien laskennassa käytetään standardisoitua laskentatapaa aina kun sellainen on saatavilla. Rahaston salkunhoitajat käyttävät vain luotettavaksi katsotuista lähteistä kerättyä tietoa omissa työkaluissaan. Tietoja käsitellään konsernin yhtiöiden tietokannoissa, salkunhoitajien työkaluissa ja muissa analyysi- ja valvontatyökaluissa.
Laadun varmentamisen toimet on kuvattu tämän rahoitustuotteen osalta edellisessä kappaleessa. Puutteellista tietoa voidaan täydentää tai rikastaa muilla tietolähteillä. Palveluntarjoajiin pidetään säännöllisesti yhteyttä tietojen kehittämiseksi ja havaittujen puutteiden korjaamiseksi. Lisäksi virallista tietoa voidaan täydentää sijoituskohteiden tapaamisissa ja vaikuttamisprosessien kautta saaduilla tiedoilla sekä salkunhoitajien sijoituskohde- ja toimialatuntemuksella, jota hyödynnetään sijoituskohteiden kestävyysanalyysissä.
Yllä olevilla toimenpiteillä varmistetaan, etteivät tietoihin tai tietolähteisiin liittyvät rajoitukset vaikuta siihen, miten rahoitustuotteen ominaisuudet tai tavoitteet toteutuvat.
Salkunhoitajalla on tiedot ja tuntemus rahaston sijoituskohteista. Sijoituspäätöksiä tehtäessä huomioidaan rahaston tavoitteet, sijoituspolitiikka, riskirajat ja rahaston kestävyysominaisuudet. Salkunhoitajat ovat velvoitettuja noudattamaan Seligson & Co Rahastoyhtiön laatiman sisäisen ohjeen menettelytapoja hoitaessaan rahaston omistuksia. Middle office valvoo sijoituksia poissuljettuihin yhtiöihin.
Salkunhoitajat seuraavat sijoituskohteena olevien yhtiöiden toimintaa sijoitusstrategian kannalta merkityksellisisistä asioista. Salkunhoitaja voi keskustella tarpeen mukaan rahaston sijoituskohteen kanssa liiketoiminnan kehittämisestä kestävämpään suuntaan. Vuonna 2024 keskusteluja sijoituskohteina olevien yhtiöiden johdon kanssa oli 97, joissa osassa on keskusteltu liiketoimintaan ja strategiaan liittyvien asioiden lisäksi yhtiön toimintaan liittyvistä kestävän kehityksen aiheista. Tunnistettuihin kestävyyteen liittyviin ristiriitoihin sijoituskohteina olevissa yrityksissä sovelletaan Varainhoitokonsernin eskalaatiopolitiikassa kuvattuja menettelyitä.
Lisäksi Seligson & Co Rahastoyhtiö ja sen emoyhtiö LähiTapiola Varainhoito osallistuvat normipohjaiseen sekä temaattiseen vaikuttamiseen hyödyntäen ISS ESG:n vaikuttamispalveluita. Vaikuttamishankkeet saattavat kohdistua myös tämän rahaston sijoituskohteisiin. Hankkeiden välityksellä pyritään myös hallitsemaan ja ehkäisemään seuraavia pääasiallisia haitallisia kestävyysvaikutuksia (PAI): kasvihuonekaasupäästöt, biodiversiteetti, päästöt veteen, tasa-arvo ja kansainvälisten normien rikkomukset. Vuonna 2024 rahaston sijoituskohteisiin kohdistuvia vaikuttamishankkeita ja aloitteita on ollut viitekauden aikana 11, joissa aihe on liittynyt ympäristöön tai yhteiskuntaan.