Muita ajankohtaisia asioitaLähiTapiola Varsinais-Suomi11.2.2026LähiTapiola Varsinais-Suomen vuosi 2025: Ullan ja Hanneksen tepposista huolimatta vahinkomäärät kääntyivät laskuunLähiTapiola Varsinais-Suomen asiakkaille koituneiden vahinkojen määrät kääntyivät vuonna 2025 laskuun. Omistaja-asiakkaille maksettiin korvauksia yli 55 miljoonaa euroa. Yhtiön asiakasmäärä kasvoi yli 101 000:n ja yhtiön vakavaraisuus vahvistui. Tulevina vuosina LähiTapiola sijoittaa ryhmänä 200 miljoonaa euroa lisää kotimaisiin kasvuyrityksiin ja lahjoittaa 5,4 miljoonaa euroa yliopistoille talouskasvua tukeviin hankkeisiin. Turun yliopiston osuus on 900 000 euroa, joka kohdistetaan tulevaisuuden tutkimustyöhön.Työelämä25.2.2026Kuusi vinkkiä kuntapäättäjille – palkitsemisen kehittämisessä on iso potentiaaliKunnan työntekijöitä sitouttaa eniten peruspalkka. Tulospalkkiomalliin suhtaudutaan opettajien keskuudessa varauksellisesti. Muun muassa nämä tulokset käyvät ilmi LähiTapiola Palkitsemispalveluiden tekemästä kokonaispalkitsemisen arvioinnista kolmelle Varsinais-Suomen kunnalle. 24.2.2026LähiTapiola Henkiyhtiö irtisanoo 5 400 sairauskuluvakuutusta – asiakkaille tarjotaan uutta vakuutusta ilman terveysselvitystäLähiTapiola Henkiyhtiö irtisanoo noin 5 400 sairauskuluvakuutusta vuosien 2026 ja 2027 aikana osana vakuutusjärjestelmien uudistusta. Asiakkaille, joiden vakuutus irtisanotaan, tarjotaan uutta vakuutusta ilman terveysselvitystä. Irtisanomiset koskevat noin kahta prosenttia kaikista LähiTapiola-ryhmän sairauskuluvakuutusasiakkaista.