Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen

LähiLahjoitus

LähiTapiola Pääkaupunkiseudun LähiLahjoitus-äänestys on päättynyt - pian selviää ketkä saavat tukitonnin!

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu tukee tänä vuonna lasten ja nuorten harrastustoimintaa yhteensä 100 000 eurolla. 1 000 euron tukitonni myönnetään eniten yleisöääniä saaneille 35 harrasteryhmälle Helsingistä, 25 harrasteryhmälle Espoosta ja Kauniaisista sekä 25 harrasteryhmälle Vantaalta. Tämän lisäksi 15 harrasteryhmää valitaan harkinnanvaraisesti.

Yli 500 erilaista lasten ja nuorten harrasteryhmää pääkaupunkiseudulta haki tänä vuonna LähiLahjoitusta. Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan LähiLahjoituksen saajaksi 16.9.-13.10.2024. Äänestys on nyt päättynyt. Tulokset julkistetaan viestintäkanavissamme loppuvuoden aikana ja olemme suoraan yhteydessä LähiLahjoituksen saajiin.

Lue LähiLahjoituksen säännöt ja ehdot

LähiLahjoituksella tuemme yhdessä lasten ja nuorten harrastamista

Olemme asiakkaidemme omistama pääkaupunkiseudun ikioma vakuutusyhtiö, sillä lähes joka viides pääkaupunkiseudun asukas on asiakkaamme.  Lahjoitamme vuosittain yhteensä 200 000 euroa tarkoituksiin, joissa avullamme on mahdollisimman suuri vaikutus.

LähiLahjoitus on hyväntekeväisyysohjelma, jossa jaamme 100 000 euroa LähiTapiola Pääkaupunkiseudun käyttörahastovaroja vastikkeetta lasten- ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa.

Mikä on käyttörahasto?

LähiTapiola Pääkaupunkiseudun käyttörahastojen varat on tarkoitettu yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja vastikkeettomaan hyväntekeväisyyteen. Rahastojen varoilla ei voi tehdä kiinteitä hankintoja eivätkä ne sovellu markkinointiin. Käyttörahastolahjoituksia ei voi tehdä yksittäisille henkilöille, yrityksille tai poliittisille puolueille.