Kysely: Miltei joka viides lappilainen pakenee paikalta parkkipaikkavahingon jälkeen
LähiTapiolan kyselyn perusteella lappilaisten parkkipaikkakolhiminen on lisääntynyt, ja yli puolessa tapauksista paikalta poistutaan yhteystietoja jättämättä. Lapin alueella kolhuja sattuu eniten Rovaniemellä, Kemissä ja Torniossa, mutta myös Kittilä nousee tilastoissa.
Parkkipaikkakolarit ja -kolhut ovat yleisimpiä autoilijoille sattuvia vahinkoja, ja Lapin alueen liikennevahingoista miltei puolet tapahtuukin parkkipaikoilla. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan Lapin alueella kolmannes autoilijoista on kolhinut autoaan parkkipaikoilla.
- Pelti kolisee parkkipaikoilla usein esimerkiksi peruuttaessa, väistämistilanteissa tai auton ovea avatessa. Onneksi vahingot ovat yleensä nimenomaan peltivaurioita ja loukkaantumisilta yleensä vältytään, koska vauhdit ovat matalat. Kolhujen ja loukkaantumisten ehkäisemiseksi pysäköintialueella ajaessa kannattaa kuitenkin olla hyvin tarkkana, koska jalankulkija tai toinen ajoneuvo voi helposti jäädä rattia kääntäessä havaitsematta, sanoo korvausjohtaja Janne Koskela LähiTapiola Lapista.
Useita kolhuja päivittäin – Rovaniemellä eniten Lapissa
LähiTapiolan tuoreen Arjen katsaus -kyselyn* mukaan 30 prosenttia lappilaisista on kolhinut parkkipaikalla toista autoa tai ollut kyydissä, kun näin tapahtui. Vastaajista 28 prosenttia puolestaan kertoo, että heidän autoaan on kolhittu pysäköintialueella.
Etenkin toisen auton kolhimiset ovat kasvaneet tuntuvasti vuodesta 2021, jolloin asiaa viimeksi selvitettiin**. Tuolloin vain 5 prosenttia lappilaisista kertoi kolhineensa parkkipaikalla toisen autoa.
Lapin kunnista selvästi useimmin pysäköintialueilla kolisee Rovaniemellä. OTIn
- Harmittomalta näyttävä kolhu voi tulla yllättävän kalliiksi tai jopa keskeyttää matkanteon. On tavanomaista, että parkkipaikkakolhujen korjauskustannukset ovat noin tuhat euroa tai jopa enemmän. Tyypillisesti peltivaurioiden määrä lisääntyy kesän lomakaudella ja perjantaisin työpäivän jälkeen, kun ihmiset suuntaavat tekemään viikonloppuostoksia, Koskela kertoo.
Yli puolet kolhaisuista syntyvät peruutustilanteissa
Kaikista pysäköintialueilla sattuvista liikennevahingoista yli puolet tapahtuu OTIn mukaan peruuttaessa.
- Peltikolareita ehkäisee parhaiten parkkeeraamalla auton hieman kauemmas sen sijaan, että etsii parkkipaikan mahdollisimman läheltä kauppakeskuksen sisäänkäyntiä. Nykyautoista löytyy usein peruutustutka tai -kamera, jotka helpottavat liikkumista parkkialueilla. Ajoneuvon peilit tulisi myös säätää aina uudelleen kuljettajan vaihtuessa. Se on osa liikenneturvallisuutta ja huono näkyvyys peileistä vaikuttaa niin ikään parkkialueilla liikkumiseen, Koskela sanoo.
Kolisiko pelti parkkipaikalla? Ohjeita toimintaan vahinkotilanteessa
Jos kolhaisit toisen autoa, on reilua jättää yhteystietosi tai jäädä odottamaan auton omistajan saapumista.
Jos kaksi ajoneuvoa kolaroi, pyrkikää selvittelemään tilannetta mahdollisimman paljon paikan päällä.
Merkitse muistiin vastapuolen nimi, osoite, puhelinnumero ja vakuutusyhtiö sekä ajoneuvon rekisteritunnus.
Jos tapahtumalla on todistajia, pyydä heidän yhteistietonsa .
Ota kuvia vahingoista ja tapahtumapaikasta esimerkiksi kännykkäkameralla tai laadi siitä piirros.
Etenkin epäselvissä tilanteissa on hyvä, jos tapahtuneella on silminnäkijöitä tai tapahtumapaikasta on kuvia.
Älä ota vahingosta vastaan rahallista korvausta kolaripaikalla tai maksa vahingon kärsineelle suoraa korvausta, vaan selvitä vahinko vakuutusyhtiön kanssa. Pienestäkin vahingosta voi aiheutua yllättävän suuret euromääräiset korjauskustannukset. Jos jotakin sovitaan kolaripaikalla, tee sopimus kirjallisesti.
Jos autoasi on kolhittu, mutta tekijästä ei ole tietoa, vahinko voidaan korvata kaskoon kuuluvasta pysäköintivakuutuksesta.
LähiTapiolan asiakas voi tehdä ilmoituksen vahingosta
verkossa tai esimerkiksi soittamalla korvauspalveluumme. Neuvomme vahingon tarkastamisessa ja korjaamon valinnassa.
*LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen osallistui 17.4.–13.5.2024 kaikkiaan 6 030 suomalaista. LähiTapiola Lapin toiminta-alueelta vastaajia oli 164. Kyselyn toteutti Verian (ent. Kantar Public). Tulosten tilastollinen virhemarginaali on koko aineiston tasolla noin +/- 1,3 prosenttiyksikköä ja LähiTapiola Lapin alueella noin +/- 7,6 prosenttiyksikköä.
**LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn toteutti Kantar TNS. Kysely on tehty 4.–26.1.2021. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 5539 henkilöä, joista LähiTapiola Lapin alueen asukkaita oli 190. Pysäköintiaiheisiin kysymyksiin vastasi kaikkiaan 1908 suomalaista, jotka ovat ajaneet autoa viimeisen 12 kuukauden aikana (vastaajista 67 Lapista). Tulosten tilastollinen virhemarginaali koko aineiston tasolla on noin + 1,3 prosenttiyksikköä ja Lapissa + 7 prosenttiyksikköä.
Lisätietoja:
Janne Koskela, korvausjohtaja, LähiTapiola Lappi, puh. 040 563 5051, janne.koskela@lahitapiola.fi