LähiTapiola Yhteismetsän pinta-ala kasvoi vuodessa 250 prosenttia: ”Yhä useampi pieni yhteismetsä harkitsee isompaan liittymistä”
Yhteismetsien suosio on kasvanut. LähiTapiola Yhteismetsä on yksi Suomen nopeimmin kasvavista yhteismetsistä. Kokonaistuotto ylsi toisena toimintavuotena 8,4 prosenttiin ja pinta-ala kasvoi viime vuodesta kaksi ja puolikertaiseksi.
Ajankohtaista
Globaali talousmurros14.10.2026
Valtionlainakorot ovat palanneet houkutteleville tasoille, mutta suojaavatko ne salkkua?
Korkotason nousu on palauttanut valtionlainat sijoittajien kiinnostuksen kohteeksi. Niiden tarjoama suoja osakemarkkinoiden laskulta ei kuitenkaan riipu vain korkotuotosta tai duraatiosta, vaan ennen kaikkea siitä, millainen talousympäristö markkinoita koettelee.Työelämä12.10.2026
Eläkeikä karkaa – lähes joka kolmas ei pidä todennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkkeelle asti
Valtiovarainministeriö ehdotti viime viikolla eläkeiän nostamista 70 vuoteen. LähiTapiolan kyselyn mukaan lähes joka kolmas työelämässä oleva pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että jaksaisi työssä edes nykyiseen eläkeikään asti. Usko työssä jaksamiseen horjuu erityisesti keski-iässä ja silloin, kun oma talous on tiukilla.Talous8.10.2026
Joka kolmas lisäisi työn määrää julkisen velan taittamiseksi – pidempiä työuria ja palkkamalttia kannattaa joka viides
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaiset tasapainottaisivat julkista taloutta mieluiten leikkaamalla menoja, lisäämällä työllisyyttä tai korottamalla veroja. Kaikkien kyselyssä esitettyjen sopeutuskeinojen kannatus on noussut vuodesta 2020. Palkkamalttia kannattaa nyt joka viides vastaaja, kun vuonna 2020 osuus oli 10 prosenttia.
Katso lisää ajankohtaisia
Uutishuone
Ajankohtaista
LähiTapiola Yhteismetsän pinta-ala kasvoi vuodessa 250 prosenttia: ”Yhä useampi pieni yhteismetsä harkitsee isompaan liittymistä”