LähiTapiola Pohjanmaalta 50 000 euron joululahja alueen lasten henkisen hyvinvoinnin tukemiseen
LähiTapiola Pohjanmaa lahjoittaa 50 000 euroa lasten henkisen hyvinvoinnin edistämiseen. Lahjoituksen avulla MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry kykenee palkkaamaan yhden henkilöresurssin, jonka tehtäviin kuuluu tukea lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia sekä jalkauttaa hyvinvointitaitoja kehittäviä että ylläpitäviä menetelmiä yksikö- ja ryhmätasolla.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Keski-Suomi25.9.2026
Työturvallisuustuki – hyötyä vakuutusyhtiöstä, vaikka vahinkoa ei satu
LähiTapiola Keski-Suomi haluaa olla asiakkailleen kokonaisvaltainen kumppani. Yhtiö tukee yritysasiakkaitaan työtapaturmien ennaltaehkäisyssä tarjoamalla työturvallisuustukea, jonka avulla voidaan toteuttaa esimerkiksi koulutuksia ja hankkia turvallisuutta parantavia välineitä. Jyväskylän Paviljonki hyödynsi tukea uuden työsuojeluvaltuutetun koulutukseen. LähiTapiola Pirkanmaa24.9.2026
Ennustettu sähkön korkea hintataso kummittelee monen mielessä – jääkö moni mökki nyt talveksi kylmilleen?
Markkinat ennakoivat syksylle ja talvelle suhteellisen korkeaa sähkön hintatasoa. Moni miettii mökin lämmityksen laskemista tai jopa lopettamista koko talveksi. Tämä voi lisätä vuotovahinkoja. Kokosimme vinkit, kuinka putkia voi suojata talvella jäätymiseltä ja ehkäistä vuotoja.LähiTapiola Länsi-Suomi24.9.2026
LähiTapiola Länsi-Suomi ja LähiTapiola Pohjanmaa siirtävät liikkeenluovutuksella korvauskäsittelynsä LähiTapiola Palvelut Oy:lle. Muutoksella pyritään suuntaamaan resursseja entistä vahvemmin muun muassa vaikuttavaan alueelliseen vahinkojen ennaltaehkäisytyöhön.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
LähiTapiola Pohjanmaalta 50 000 euron joululahja alueen lasten henkisen hyvinvoinnin tukemiseen