Elämänturva23.12.2024
Joka kymmenes omistaja kertoo koiransa päässeen käsiksi vaarallisiin ruokiin tai lääkkeisiin – joulukinkun rasva voi aiheuttaa vakavan tulehduksen


Säilytä koiralle vaaralliset elintarvikkeet ja lääkkeet sekä esimerkiksi joulukoristeet ja -lahjat koiran ulottumattomissa. Muista ottaa tämä huomioon myös kyläillessänne.
Varaa koiralle ensiaputarpeet. Apteekista kannattaa hankkia etukäteen ainakin ruisku, kolmeprosenttista vetyperoksidia, lääkehiilijauhetta, ripulin tukivalmiste sekä parafiiniöljyä. Jos vietätte joulua muualla kuin kotona, nappaa ensiaputarpeet mukaan.
Vetyperoksidilla voi eläinlääkärin ohjeistuksella oksettaa koiran tarvittaessa. Lääkehiili sitoo itseensä myrkkyjä. Ripulitilanteissa käytettävät lisäravinteet rauhoittavat suolistoa ja sitovat itseensä nestettä. Parafiiniöljy poistuu elimistöstä sellaisenaan ja liukastaa suoliston matkan varrella.
Ruokakaupasta kannattaa varata kaappiin pari tölkkiä kypsää tankoparsaa tai hapankaalia sekä pari lihaliemikuutiota. Eläinalan liikkeestä kannattaa lisäksi hankkia varastoon myös pieni määrä herkullista märkäruokaa, johon lääkehiilen voi tarvittaessa sekoittaa. Vedessä huuhdellun parsan tai hapankaalin säikeet kietoutuvat terävien esineiden, kuten luunsirujen ympärille ja tuovat vierasesineen suojatummin ulos. Lihaliemestä voi keittää miedon elektrolyyttijuoman, jos lemmikkiä täytyy motivoida juomaan enemmän.
Etäeläinlääkäripalvelu LemmikkiHelppi palvelee myös jouluna joka päivä klo 7–23. LemmikkiHelpin etäeläinlääkärit antavat apua ja hoito-ohjeita sekä auttavat arvioimaan, milloin tilanne vaatii tarkempia tutkimuksia tai hoitoa eläinlääkärin vastaanotolla. Palvelua voivat käyttää kaikki LähiTapiolan eläinvakuutusasiakkaat, joilla on koiran tai kissan eläinlääkärikuluvakuutus.