Etuja Metsänhoitoyhdistyksen jäsenille
|
Etuja omaisuusvakuutuksiin. |
Metsänhoitoyhdistysten liittyminen MTKn jäseniksi parantaa etuja
MTK:n organisaatio muuttuu vuoden 2015 alusta siten, että nyt marraskuussa tätä kirjoittaessa lähes kaikki metsänhoitoyhdistykset ovat liittymässä MTK keskusliiton jäseniksi ja alueellisten metsänomistajien liittojen toiminta päättyy.
Taustalla ovat metsänhoitoyhdistyslain muutos ja MTK-liittokokouksen linjaukset maaseutuelinkeinojen tehokkaammasta edunvalvonnasta niin kansainvälisesti kuin kotimaassa. Metsänomistajalle tämä tarkoittaa uusia, entistä parempia jäsenpalveluja ja etuja. Keskusliiton jäsenenä olevan metsänhoitoyhdistyksen jäsen saa yhdistyksen omien etujen lisäksi käyttöönsä myös MTK:n valtakunnalliset jäsenedut, joista valtaosa on käytettävissä niin metsänhoitoyhdistyksen kuin MTK yhdistyksen jäsenille.
Jotkut edut tulevat eriytymään MTK:n tai MHY:n jäsenyyden mukaan eli käytännössä tilan tuotannon mukaan. Esimerkiksi LähiTapiolan maatilavakuutusetu edellyttää MTK-yhdistyksen jäsenyyttä ja metsävakuutusetu metsänhoitoyhdistyksen jäsenyyttä. Tietoa järjestösi tarjoamista palveluista ja eduista löydät osoitteista www.mtk.fi ja www.mhy.fi. Maatilataustaisille metsänomistajille jäsenyys molemmissa yhdistyksissä takaa laajimmat ja parhaat palvelut.
Järjestöjohtaja Matti Voutilainen MTK