Uusi palvelu tutkii terveydentilasi selfien avulla – kasvokuva antaa arvion rasvaprosentista, painoindeksistä ja verenpainetasosta

9.7.2019 - Terveys

LähiTapiola LokalTapiola

Vain vilkaisu puhelimen kameraan ja tiedät rasvaprosenttisi. Sitä on terveydenhoidon tulevaisuus.

LähiTapiola tutkii kumppaniensa kanssa uutta tekoälyä hyödyntävää kuva-analyysiratkaisua ja sen mahdollista hyödyntämistä LähiTapiolan asiakkaille. Tämän kuva-analyysisovelluksen avulla kuka tahansa voi tehdä ensiarvion terveydentilastaan. Mobiilisovellus antaa arvion henkilön painoindeksistä, rasvaprosentista ja keskimääräisestä verenpainetasosta pelkän kasvokuvan avulla. Palvelu kohdistaa useita kymmeniä mittauspisteitä kasvoihin, joiden pohjalta tulokset lasketaan. Analyysia varten vaaditaan kuvan lisäksi ainoastaan tiedot henkilön iästä ja sukupuolesta.

Tulevaisuudessa virtuaalisella terveystarkastuksella pystytään myös antamaan ennuste henkilön eliniästä ja muun muassa arvioimaan ihon luomia.

Uuden kuva-analyysiratkaisun mahdollisuuksia tutkitaan parhaillaan. Jos testausvaihe tuottaa turvalliset ja luotettavat tulokset, LähiTapiola arvioi mahdollisuuksia tarjota ratkaisua asiakkailleen osana LähiTapiolan TerveysHelppi-sovellusta syksyllä 2019. TerveysHelppi on iOS- ja Android-laitteisiin ladattava LähiTapiolan henkilövakuutusasiakkaille tarjottava terveysneuvontapalvelu, jonka avulla asiakas saa tarvittaessa etälääkäripalvelun. Samalla yhteydenotolla asiakas voi laittaa myös korvausasiansa vireille.

Kuva-analyysi ei ole lääketieteellisesti diagnostinen, vaan sen antamat tulokset ovat suuntaa antavia ja niiden tarkoitus on herättää kohdehenkilön kiinnostus omaan terveyteensä. Terveystietojen havainnoinnista halutaan tehdä mahdollisimman helppoa ja tulokset kerrotaan selkeästi visualisoiden.

– Tavoitteenamme on tarjota ennakoivia terveyspalveluja, jotka luovat ihmisille terveitä elinvuosia. Haluamme muistuttaa, että omilla valinnoillamme voimme merkittävästi vaikuttaa omaan hyvinvointiimme. Digitalisaatio, ja nyt esimerkkinä tämä kuva-analyysiratkaisun kehittäminen, on luonnollinen osa asiakkaidemme elämänturvaa, sanoo LähiTapiolan kehitysjohtaja Harri Aho.

Virtuaalitiiminä Kainuusta Australiaan

Uusi henkilökohtaisen terveyden kuva-analyysipalvelu syntyy viiden eri toimijan yhteistyönä ja aidon virtuaalitiimin toimesta. Hankekumppanit eivät ole kertaakaan olleet fyysisesti samassa paikassa samaan aikaan. Mukana hankkeessa ovat LähiTapiola, Valossa Oy, Herman IT, Kustannus oy Duodecim sekä Macquarien yliopisto Australiasta.

Kukin osapuoli on tuonut hankkeeseen osaamisensa, jotka on paketoitu ainutlaatuisella tavalla omaksi ratkaisukseen. Oululainen Valossa tuottaa teknologian kasvokuvien automaattiseen tunnistamiseen ja kainuulainen Herman IT toimittaa konesalipalvelut. Terveyden analyysimallit ovat Macquarie-yliopiston ja eliniän ennustemallit sekä terveyden omahoito-ohjeet tuottaa Duodecim. LähiTapiolan TerveysHelppi-palvelu kokoaa yhteen analyysien tulokset ja esittää eri tietolähteistä saatavan tiedon yhtenä kokonaisuutena.

– Olemme kiinnostuneita tekoälyn ja analytiikan hyödyntämisestä osana tieteellisiin tutkimuksiin pohjatuvissa sähköisissä terveyskyselyissämme, avaa Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustonen hankkeeseen osallistumisen motiiveja.

LähiTapiolalla ei ole pääsyä ratkaisun tuottamiin asiakkaan terveystietoihin, eikä LähiTapiola hyödynnä tietoja millään lailla. Analyysit tehdään kolmannen osapuolen tietoturvallisessa palvelinkeskuksessa.

– Analyysin tulokset esitetään vain kuvan ottaneelle henkilölle. Mahdollisiin terveyshuoliin parhaan avun antavat TerveysHelpin terveydenhuollon ammattilaiset, Aho korostaa.

Kehitysjohtaja Harri Aho esittelee kuva-analyysiratkaisua Porin Suomi-Areenassa torstaina 18.7. kello 16-17. Tutustu tarkemmin LähiTapiolan SuomiAreenan ohjelmaan: Näkeekö verenpaineen naamasta ja yhdeksän muuta vinkkiä kesän SuomiAreenaan

TerveysHelppi apunasi joka päivä

TerveysHelpistä saat nopeasti ja helposti vastauksia terveyshuoliisi.
Etälääkäripalvelut ovat aina ulottuvillasi, kun terveydenhuollon ammattilaiset
ovat chatin tai puhelinsoiton päässä.

Lue lisää