Johtavat hääekspertit paljastavat: tässä kesän kuumimmat häätrendit!

27.6.2019 - Talous

LähiTapiola LokalTapiola

Vieraita viihdyttää bändin lisäksi taikuri tai stand up -koomikko, ja pitopöydät notkuvat cocktailpalojen lisäksi lähituottajien herkuista. Juhlapaikan nurkasta löytyy drinkkibaari, ja morsiuskimpussa näkyy 1980-luvun runsaus. Kokosimme johtavien hääasiantuntijoiden trendikkäimmät häävinkit yhteen.

Nyt rikotaan rohkeasti kaavoja

Hääparin oma persoonallisuus ja kädenjälki näkyvät juhlissa. Nyt ei miellytetä muita, vaan suunnitellaan häistä sellaiset kuin itsestä tuntuu hyvältä. Vieraslistaa rajataan rohkeasti ja yhä useammin sukulaiset korvataan ystäväjoukolla. Persoonallisuus näkyy myös pukeutumisessa, ruoassa ja juhlaohjelmassa: ruokalistalla on vegaanisia herkkuja ja vieraat sekoittavat itse alkoholillisen tai alkoholittoman juoman drinkkibaarissa. Häissä on yhä useammin myös viinibaari, joka palvelee vieraita koko juhlan ajan.

LähiTapiola LokalTapiola

Nyt mennään metsään

Tämän kesän vahva teema on romantiikka ja luonnonläheisyys. Pitkään muodissa olleet rustiikkihäät ovat pikkuhiljaa väistymässä taka-alalle, nyt sen sijaan panostetaan luonnonmukaisuuteen. Juhlapaikan koristeluissa ja morsiuskimpussa suositaan runsasta vihreää ja luonnon materiaaleja.

-Rohkeimmat parit somistavat juhlatilan luonnonelementeillä, kuten elävällä tulella, kivillä, puilla ja juurakoilla sekä erilaisilla valoilla. Teksturoidut, esimerkiksi hiekasta rakennetut pinnat houkuttelevat vieraita koskemaan ja ihmettelemään, hääsuunnittelija Janne-Caro Pykälä kertoo.

LähiTapiola LokalTapiola

Nyt ollaan lähellä

Ekologinen lähiruoka on vallannut myös pitopöydät. Monissa häissä tarjotaan tänä kesänä lähitilojen tuottamaa lihaa, kalaa ja kasviksia. Yhä useampi morsian myös teetättää pukuunsa muutoksia paikallisilla ompelijoilla ja tukee näin pienyrittäjien toimintaa. Edes hääpuvun teettäminen suomalaisena mittatilaustyönä ei ole enää harvinaista.

Nyt janotaan elämyksiä

Perinteisten hääleikkien rinnalle on noussut vahvasti uudenlainen ohjelmakattaus. Bändi on jo tuttu juttu, joten lisämaustetta juhlaan haetaan esimerkiksi taikurilla tai stand up -koomikolla.

-Myös destination-teemaiset häät ovat suosittuja: kotimaan sijaan vierasjoukko lentää muutamaksi päiväksi etelän auringon alle, Mennään naimisiin -lehden ja -häämessujen päätuottaja Paula Kirvesmäki sanoo.

Nyt kierrätetään

Sosiaalisen median kierrätysryhmät pullistelevat hääjuhlasta toiseen kiertäviä koristeita ja tavaraa. Ihmiset haluavat pienentää hiilijalanjälkeään sekä säästää rahaa. Moni ostaa myös hääpukunsa käytettynä ja tuunaa siitä pienillä muutoksilla itselleen sopivan.

Nyt vihitään juhlapaikassa

Vaikka moni sanookin rakastetulleen tahdon kirkossa, yhä useammat haluavat vihkimisen tapahtuvan juhlapaikassa – tai vaikkapa sopivaan paikkaan viritetyn kaaren alla. Toiset tykkäävät juhlia järven rannalla, toiset kaupungin sykkeessä. Industrial-henkiset, tehdasmaiset tilat ovat muodissa – ja niitä muokataan ja koristellaan omaan makuun sopivaksi. Moni hääpari menee ensin naimisiin maistraatissa pienessä piirissä ja järjestää juhlat myöhemmin.

-Myös saarikohteet, varsinkin Helsingin edustalla, ovat suosittuja hääviettopaikkoja. Juhlia vietetään entistä enemmän myös kotona ja omassa puutarhassa, Love me do -häätapahtuman tuotantotirehtööri Nonna Sjöberg tietää.

LähiTapiola LokalTapiola

Nyt palataan 1980-luvulle

Nyt järjestetään häitä 1980-luvun tyyliin. Prinsessahäillä on edelleen omat kannattajansa, mutta hääpuvun röyhelöt ovat vaihtuneet selkeälinjaisiin luomuksiin. Morsiuskimpuissa on havaittavissa samaa tyyliä kuin kasarihäissä: mitä isompi ja rehevämpi kimppu, sen parempi.

Nyt leikitellään väreillä

Puhtaan valkoisen rinnalle ovat nousemassa erilaiset murretut sävyt. Kattauksissa näkyy myös hopeaa, pinkkiä ja kirkkaanpunaista.
”Sininen on jo nyt in ja sen suosio kasvaa tulevaisuudessa: sitä yhdistetään esimerkiksi oranssiin tai keltaiseen, ei kuitenkaan valkoiseen”, Janne-Caro Pykälä vinkkaa.

Nyt miehetkin irrottelevat

Morsiamet suosivat nyt kevyitä ja kaksiosaisia pukuja.

-Sulhasten pukeutuminen on viime vuosien aikana räjähtänyt eri värisävyjen ilotteluksi. Valkoisen kauluspaidan sijaan takin alta vilkkuu vihreää tai sinistä. Takki on edelleen yksivärinen, mutta liivi yllättää kirjavuudellaan”, hius- ja meikkitaiteilija Tiina-Maria Valanti sanoo.

Nyt liehuvat hiukset

LähiTapiola LokalTapiola

Naisten silmämeikissä pinnalla ovat näyttävät sävyt. Silmämeikki viimeistellään pehmeällä kissamaisella rajauksella ja ripsitupsuilla.

Myös musta luomen sisärajaus on palannut. Meikkipohja on kuulas, ja varjostukset ovat muodissa.

-Klassinen nuttura on jäänyt taka-alalle. Kesän morsiamet suosivat kampauksissa rentoja ja itse sipaistun näköisiä nutturoitahius- ja meikkitaiteilija Tiina-Maria Valanti tietää.

-Puoliksi kiinnitetyt hiukset letteineen ja punoksineen sekä kiharakampaukset yhdistettynä luonnonkukkiin ovat suuressa suosiossa.

Nyt kiitetään vieraita

Yhä useampi hääpari muistaa vieraitaan pienellä kiitoksella ennen kotimatkaa. Suosittuja ovat esimerkiksi hääparin kuvalla varustettu kahvipaketti tai käsintehty konvehti.

Asiantuntijoina jutussa olivat hääsuunnittelija Janne-Caro Pykälä, Mennään naimisiin -lehden ja -häämessujen päätuottaja Paula Kirvesmäki, Love me do -häätapahtuman tuotantotirehtööri Nonna Sjöberg ja hius- ja meikkitaiteilija Tiina-Maria Valanti.

LähiTapiola LokalTapiola