Julkaisemme tällä sivulla blogikirjoituksia ja muita ajankohtaisia kannanottoja LähiTapiolan asiantuntijoilta.
Näkökulmia
Sampo Lapila15.10.2026
Kuka hoitaa perheen varallisuutta, kun siitä vastaava henkilö ei pysty?
Mitä perheen taloudelle tapahtuu, jos varallisuudesta vastaava henkilö ei äkillisesti pysty hoitamaan asioita? Perheen varallisuuden hallinta voi vaikeutua nopeasti, jos yksi henkilö vastaa yksin taloudellisista päätöksistä, asiakirjoista ja yhteyksistä pankkeihin sekä muihin toimijoihin. Taloudellinen toimintavarmuus on keskeinen osa Wealth Planningia, jossa varallisuutta tarkastellaan omistamisen, verotuksen ja sukupolvenvaihdosten lisäksi myös jatkuvuuden ja toimintakyvyn näkökulmasta.Pekka AntikainenSijoittaminen15.10.2026
Miksi sijoitamme LähiTapiolassa samoihin kohteisiin asiakkaidemme kanssa?
LähiTapiola haluaa tulevaisuudessa olla yhä vahvempi varainhoitaja. Varainhoitokonsernin toimitusjohtaja Pekka Antikainen kertoo, miten kanssasijoittaminen ja uudet sijoitusmahdollisuudet vauhdittavat liiketoiminnan kasvua asiakkaiden rinnalla. Hannu SalminenSijoittaminen25.9.2026
Miten kestävyys näkyy kvantitatiivisissa osakerahastoissa?
Kvantitatiivinen sijoittaminen yhdistetään usein numeroihin, malleihin ja kurinalaiseen päätöksentekoon. Samat periaatteet ulottuvat myös kestävyyteen: tavoitteet voidaan muuttaa mitattaviksi kriteereiksi, jotka vaikuttavat sijoitusuniversumiin, osakevalintaan ja salkun seurantaan. Antti KomulainenSijoittaminen23.9.2026
Korkorahastot voivat tasapainottaa sijoitussalkkua ja tarjota vaihtoehdon varoille, joita ei haluta altistaa osakemarkkinoiden voimakkaalle arvonvaihtelulle. Sopivan rahaston valintaan vaikuttavat varojen käyttötarkoitus, sijoitusaika ja se, kuinka paljon arvonvaihtelua sijoittaja on valmis hyväksymään.Heikki UrpelainenTalous10.9.2026
Suomi ei ole Euroopan Texas datakeskuksista huolimatta
Datakeskuksia, teknologiaa ja energiaa löytyy sekä Suomesta että Texasista. Siihen yhtäläisyydet pitkälti jäävätkin, kirjoittaa Seligson & Co:n salkunhoitaja Heikki Urpelainen.Hannu NummiaroTalous10.9.2026
Onnellisuuden konepellin alla
Suomi tunnetaan maailman onnellisimpana maana, mutta mitä onnellisuusraportti todellisuudessa mittaa? Miksi Suomi menestyy ja kuinka pitkään ykköspaikka voi säilyä? LähiTapiola Varainhoidon pääekonomisti Hannu Nummiaro tarkastelee maailman onnellisuusraportin taustoja.