Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
LähiTapiola LappiTalous16.5.2022

Sähköautot yleistyvät vauhdilla – reilu kolmannes lappilaisista voisi hankkia ladattavan auton

Suomen teillä liikkuu kasvavissa määrin muilla kuin vain bensiinillä ja dieselillä kulkevia autoja. Lappilaisista 37 % voisi hankkia ladattavan auton, selviää LähiTapiolan kyselystä. Monia vielä mietityttää sähköautoilussa auton soveltuvuus pohjoisiin ilmasto-olosuhteisiin ja pitkiin välimatkoihin sekä latauksen järjestäminen. Kokosimme vinkkejä turvalliseen lataamiseen ja ajamiseen.

Valtaosa Suomessa liikenteessä olevista autoista kulkee perinteisillä polttoaineilla, mutta etenkin ladattavien autojen määrä on kasvanut vauhdilla viime vuosina. Autoalan Tiedotuskeskuksen julkaisemien tilastojen mukaan maaliskuun 2022 lopussa Suomessa oli liikenteessä noin 110 000 ladattavaa henkilöautoa. Näistä noin neljännes oli täyssähköautoja ja loput ladattavia hybridejä.

Ladattavat autot keskittyvät Suomessa edelleen Uudellemaalle ja suurin kaupunkeihin, mutta kiinnostus on herännyt myös maan pohjoisemmissa osissa. LähiTapiola Lapin toiminta-alueella useampi kuin joka kolmas (37 %) alueella asuva voisi nyt päätyä ladattavaan hybridiautoon ja joka viides (19 %) täyssähköautoon, jos olisi hankkimassa autoa. Tämä selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselystä*. Useimmat valitsisivat edelleen bensiiniauton, mutta lataushybridi kiinnostaa dieselautoa enemmän ja vaihtoehtoisista käyttövoimista esimerkiksi kaasuauto noin joka kymmentä.

- Kyselyn mukaan sähköautoissa paikallisia mietityttävät etenkin autojen toimintasäde, sopivuus Suomen ilmasto-olosuhteisiin sekä hankintahinta. Tämä on ymmärrettävää, sillä sähkökäyttöiset autot ovat kehittyneet vauhdilla ja hinnat ovat edelleen verrattain korkeita. Lisäksi tuloksissa nousevat lataamiseen liittyvät kysymykset. Vaikka julkinen latausverkosto laajenee koko ajan, ei se suurten etäisyyksien maassa tavoita kaikkia, vaan kotona ja töissä lataaminen luo useimmille sähköautoilijoille ajamisen perustan, sanoo LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Kari Salmela.

Tällä hetkellä liikenteessä olevilla täyssähköautoilla voi ajaa noin 150–500 kilometriä yhdellä akun latauksella. Hybridiautoissa on bensa- tai dieselmoottorin ohessa sähkömoottori, jolla voi ajaa pelkästään akkusähköllä noin 20–100 kilometriä.

Moni tekijä painaa valinnassa – tehokas auto voi yllättää ensikertalaisen

Traficomin tilastojen mukaan Lapin maakunnan alueella oli vuoden 2021 lopussa rekisteröity 330 täyssähköistä henkilöautoa ja 1323 ladattavaa hybridiautoa.  Ladattavien autojen määrä oli karkeasti noin kaksinkertaistunut edellisvuodesta. Kaikkiaan maakunnan alueella oli liikenteessä viime vuoden lopussa noin 94 000 henkilöautoa. Maaliskuussa 2022 täyssähköisiä henkilöautoja oli rekisteröity 405 ja ladattavia hybridiautoja 1483, mikä kertoo näiden käyttövoimien suosion olevan edelleen kasvussa.

- Auton valinnassa painavat lukuisat tekijät, joista keskeisiä ovat auton käyttötarve, perheen koko ja autoilun hinta. Lisäksi ympäristötekijät painavat yhä useamman vaakakupissa. Arvioisin, että ladattavien autojen määrä tulee kasvamaan sitä mukaan, kun tarjolle tulee yhä enemmän malleja ja kiertoon saadaan myös edullisempia käytettyjä autoja. Tällä hetkellä myös nousseet polttoaineiden hinnat voivat saada yhä useammat miettimään vaihtoehtoisia käyttövoimia, sanoo Salmela.

Jos ei ole koskaan ajanut sähkömoottorilla toimivaa autoa, voi ensikertalainen yllättyä sen tehokkuudesta. Sähkömoottorissa on suuri teho ja vääntö, jotka tulevat esiin liikkeellelähdöissä ja kiihdytyksissä.

- Jos vaihtaa esimerkiksi vanhemmasta polttomoottoriautosta sähköautoon, voi erilainen ajotuntuma yllättää. Sähköauto kiihtyy nopeasti kaasua painaessa, ja painavakin auto voi lähteä liikkeelle kuin hauki rannasta. Kannattaa siis maltilla totutella auton ominaisuuksiin. Lisäksi useat sähköautot ovat hyvin hiljaisia, mikä kannattaa muistaa esimerkiksi taajamassa ajaessa, jottei synny vaaratilanteita esimerkiksi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kanssa, sanoo korvausjohtaja Janne Koskela LähiTapiola Lapista.

Oletko hankkimassa ladattavaa autoa? Näin voit ladata ja lisätä latausturvallisuutta kotona

  • Täyssähkö- ja hybridiautoa voi ladata kotona ja esimerkiksi mökillä pääsääntöisesti kahdella tavalla:

  • Lataaminen tavallisesta kotitalouspistorasiasta (ns. suko) tai voimavirtapistorasiasta: Auton mukana tulee yleensä suko-latauskaapeli, jolla voi hidasladata autoa. Sähköteknisen alan asiantuntijat suosittelevat, että tavallista pistorasiaa käytettäisiin vain tilapäiseen lataukseen ja latausvirta rajataan 8 ampeeriin.

  • Lataaminen erillisellä, kiinteästi asennetulla latauslaitteella: Sähköauton lataamiseen tarkoitettu, turvallinen ja kestävä ratkaisu. Mahdollistaa kotona nopeamman lataamisen ja esimerkiksi kuorman hallinnan. Maksaa asennuksineen noin 1000–2500 euroa.

  • Näin voit lisätä latausturvallisuutta kotona ja esimerkiksi mökillä:

  • Vaikka autojen lataamiseen liittyvät palot ovat hyvin harvinaisia, on siellä aina pieni riski tulipaloihin, missä liikkuu sähköä. Näihin riskeihin voi varautua jo autoa hankkiessa.

  • Ennen lataamisen aloittamista on tärkeää varmistaa rakennuksen sähköjärjestelmän kunto ja sähköliittymän riittävyys auton lataamiseen. Anna asiantuntijan arvioida kokonaisuus.

  • Jos lataat suko- tai voimavirtapistorasiasta, varmista sen kunto. Suuressa tai pitkäaikaisessa kuormituksessa johtimiin, liitoksiin ja liittimiin voi liittyä ylikuumenemisen ja oikosulun riski. Varmista, että vikavirtasuojaus ja sulakkeet toimivat.

  • Suosi autovalmistajan toimittamaa laturia. Jos käytät muuta laturia, varmista sen sopivuus ja turvallisuus. Käytä ja seuraa laitteiden kuntoa ja tarvittaessa huollata ne ohjeiden mukaan.

  • Älä koskaan käytä latauksessa jatkojohtoja. Älä vedä lataussähköä sisätiloista ulos esimerkiksi oven tai ikkunan kautta.

  • Jos latauskaapeli roikkuu ilmassa, tue sitä, jottei se vaurioidu. Paino voi vaurioittaa johtoa ja liittimiä.

  • Jos lataat autotallissa, pidä palovaroitin toimintakunnossa. Jos pistorasia tai esimerkiksi laturi kuumenee ladatessa tai sulakkeita palaa, lopeta lataaminen heti. Pyydä ammattilainen tarkistamaan sähkölaitteisto.

Lähteet: SESKO, STEK, LähiTapiola


*LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen osallistui 5.–26.1.2022 kaikkiaan 5 796 suomalaista. LähiTapiola Lapin toiminta-alueelta vastaajia oli 182. Kyselyn toteutti Kantar TNS. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on koko maan tasolla noin +/- 1,3 prosenttiyksikköä ja LähiTapiola Lapin alueella noin +/- 7,2 prosenttiyksikköä.

Lisätietoja:

Kari Salmela, toimitusjohtaja, LähiTapiola Lappi, 050 422 5311, kari.salmela@lahitapiola.fi
Janne Koskela, korvausjohtaja, LähiTapiola Lappi, 040 563 5051, janne.koskela@lahitapiola.fi