Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola LappiTalous9.5.2022Kysely yrittäjille: Vajaa puolet yrittäjistä ei pysty ennakoimaan seuraavan kuukauden palkkaansa – suurin osa kuitenkin säästää tai sijoittaa säännöllisestiLähiTapiolan Yrittäjien Arjen katsaus -kyselyn mukaan pienyrittäjillä ei juurikaan ole näkymää siihen, miltä seuraavan kuukauden ansiot näyttävät. Suurin osa yrittäjistä kertoo säästävänsä tai sijoittavansa säännöllisesti, eniten säästätetään tilille ja osakkeisiin.
LähiTapiolan Kantar TNS:llä helmikuussa 2022 teettämän Yrittäjien Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaisille pienyrittäjille on vaikeaa ennakoida tulevan kuukauden ansiotaan. Joka viides (20 %) joutuu joka kuukausi pohtimaan palkkansa suuruutta. Joka neljännen (26 %) kuukausiansio vaihtelee niin paljon, että sen määrää on vaikea ennakoida.Mitä enemmän ihmisiä yritys työllistää, sitä paremmin myös yrittäjän omat, tulevan kuukauden ansiot ovat tiedossa. Yhden henkilön työllistävien yritysten omistajista 39 prosenttia kertoo, että oma kuukausiansio vaihtelee niin paljon, että sen ennustaminen on vaikeaa.– On hyvin ymmärrettävää, että kun ansiot muodostuvat omasta työpanoksesta, on ennakointi haastavampaa. Tällaisessa tilanteessa korostuu pitkäjänteinen taloudellinen varautuminen sekä yrittäjäriskien ennakointi ja niihin varautuminen. Sijoittaminen ja säästäminen voivat olla yksi työkalu tähän, kertoo LähiTapiola Lapin yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Jukka Elkki.Koronavuosien vaikutukset näkyvät yrittäjien vastauksissa selkeästi. Keskimääräistä useampi sellainen, joka kokee taloudellisen tilanteensa hyväksi (43 %) tai erinomaiseksi (37 %), tietää melko hyvin, minkälaisen kuukausipalkan saa. Puolestaan heistä, joiden tulot eivät riitä kuunnolla elämiseen, moni (46 %) joutuu joka kuukausi pohtimaan tulevan palkkansa suuruutta.– Korona-aika on koetellut yrittäjiä hyvin eri tavoin. Toisilta se on vienyt pohjan liiketoiminnalta, toisille vankistanut sitä. On myös heitä, joilla se ei ole juurikaan heilauttanut suuntaan tai toiseen omaa taloutta. Taloudellinen varmuus luo pohjaa, että yrittäjällä on voimavaroja innovoida ja kehittää omaa liiketoimintaa menestyäkseen markkinoilla ja kilpailussa.Enemmistö yrittäjistä säästää tai sijoittaa säännöllisestiKyselyyn vastanneet yrittäjät ovat taloudellisesti varautuneita säästämällä tai sijoittamalla. Enemmistö säästää tai sijoittaa rahaa tilille (55 %) tai rahastoihin (50 %). Kolmanneksi suosituin tapa on suorat osakesijoitukset (37 %). Asiantuntija on huolissaan tilisäästämisen yleisyydestä.– Kannustan ja suosittelen yrittäjiä tutustumaan sijoittamisen eri vaihtoehtoihin, jotka ovat nykyään varsin vaivattomia ja niiden valinnassa saa luotettavaa ammattilaisten apua. Tilisäästäminen on edelleen yllättävän monen valinta, vaikka sille ei käytännössä saa tuottoa. Tyypillisimmillään yrittäjät säästävät pienehköjä summia, 50-100 euroa kuukaudessa. Puolet vastaajista kertoo laittavansa sivuun 300 euroa kuukaudessa, joka kymmenes yrittäjä säästää tai sijoittaa 1 500 euroa kuukaudessa. Joka toinen miesyrittäjät kertoo säästävänsä tai sijoittavansa 300 euroa kuukaudessa, naisista saman summan kertoo säästävänsä vain joka neljästä.Yrityksen kasvaessa sijoittaminen ja säästäminen yleistyvät. Ne yrittäjät, joiden yritys työllistää parikymmentä henkeä tai enemmän, säästävät tai sijoittavat eniten (83 %). Myös nuoremmat yrittäjät säästävät tai sijoittavat vanhempia yrittäjiä aktiivisemmin.– Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa omaa taloudellista varautumistaan säästämällä tai sijoittamalla. Kaikista tärkeintä on aloittaa, muistuttaa Elkki. LähiTapiola teetti Yrittäjien Arjen katsaus -kyselyn Kantar TNS:llä helmikuussa 2022. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yrittäjänä toimivat. Kyselyyn vastasi 502 yrittäjää ajalla 4.–20.2.2022. Haastattelut kerättiin Gallup Forumissa, joka on Kantar TNS:n vastaajapaneeli, jossa tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä. Panelistit kutsutaan vastaamaan kyselyyn sähköpostitse. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 4,4 prosenttiyksikköä.Lisätietoja:Jukka Elkki, liiketoimintajohtaja, LähiTapiola Lappi, puh. 040 594 3135, jukka.elkki@lahitapiola.fi
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa25.3.2025Tuulilasivahinkojen määrä kovassa kasvussa Etelä-Pohjanmaalla – Monista voisi selvitä korjauksella vaihdon sijaanTuulilasivahinkoja sattui eteläpohjalaisille vuonna 2024 yli 36 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Yhä useammasta vahingosta auton omistaja selviäisi kohtuuhintaisella korjauksella vaihdattamatta koko lasia, jos toimii ripeästi.LähiTapiola Etelä-Pohjanmaa25.3.2025Sammutintarkastuspäivät alkavat – Tarkastettujen sammutinten määrään haetaan nyt reipasta kasvuaKevään merkkejä on jo ilmassa. Yksi sellainen on LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan perinteiset sammutintarkastuspäivät. LähiTapiolan asiakkaille käsisammuttimen tarkastus on omistaja-asiakasetuna maksuton. Listaus sammutintarkastuspaikoista ja ajoista löytyy tiedotteen lopusta.LähiTapiola Pääkaupunkiseutu24.3.2025Huolla ilmalämpöpumppu vahinkojen ehkäisemiseksi Yhä useamman pääkaupunkiseutulaisen kodista löytyy ilmalämpöpumppu, selviää LähiTapiolan kyselystä.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetKysely yrittäjille: Vajaa puolet yrittäjistä ei pysty ennakoimaan seuraavan kuukauden palkkaansa – suurin osa kuitenkin säästää tai sijoittaa säännöllisestiHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn