Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola PohjanmaaTalous13.2.2022LähiTapiola Pohjanmaan kasvu jatkui ja tulos oli vahvaLähiTapiola Pohjanmaan tulos vuodelta 2021 muodostui hyväksi. Kokonaistulos oli 19,4 miljoonaa euroa ja liiketulos 10,6 miljoonaa euroa. Tuloksen positiivista kehitystä tukivat sekä vakuutusliiketoiminnan että sijoitustoiminnan hyvät tulokset.
- LähiTapiola Pohjanmaan tulos vuodelta 2021 oli poikkeuksellisen hyvä, kun sekä vakuutus- että sijoitustoiminnan tulokset kehittyivät positiivisesti. Yhtiön vakavaraisuus vahvistui entisestään ja vakavaraisuusaste oli 276 prosenttia. Tämä luo erinomaisen pohjan omistaja-asiakkaidemme etujen kasvattamiseen ja liiketoimintamme pitkäjänteiseen ja asiakaslähtöiseen kehittämiseen niin henkilö-, yritys- kuin maatila-asiakkaillemme. Tällä hetkellä panostamme erityisesti tietojärjestelmien ja tietoturvan kehittämiseen sekä omistaja-asiakkaidemme etujen laajentamiseen ja henkilöstön osaamiseen, sanoo LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtaja Pasi Haarala.- Vastuullisuustyömme kivijalka on asiakasomisteisuus ja aktiivinen alueellinen rooli. Oma toimintamme ja yhteistyö valittujen kumppaneiden kanssa tähtää omistaja-asiakkaidemme, paikallisten yhteisöjen sekä koko yhteiskunnan kestävän hyvinvoinnin rakentamiseen. Vahinkojen ennaltaehkäisy on merkittävä osa vastuullisuustyötämme Pohjanmaalla. Käytännössä tämä näkyy mm. ilmaisina sammutin- ja sähkötarkastuksina, vuotovahti-asennuksina, hätäensiapukoulutuksina ja heijastinliivilahjoituksina. Olemme päättyneen vuoden aikana lahjoittaneet käyttörahastosta lähes 100.000 euroa vapaapalokuntien, mielenterveystyön ja ympäristötyön hyväksi, sanoo Haarala.LähiTapiola Pohjanmaan keskeisimmät tulostekijät vuonna 2021Vahinkoensivakuutuksen maksutulo oli 53,4 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisestä vuodesta kertyi 4,8 prosenttia (50,9 milj. v. 2020). Maksutulon positiivista kehitystä tukee LähiTapiola Pohjanmaan korkea asiakaspysyvyys sekä myynnin hyvä taso.- Saavutimme yhden merkkipaalun viime vuonna kun markkinaosuutemme nousi yli 40 prosenttiin (Traficom). Aktiivista, paikallista ja henkilökohtaista palvelua on arvostettu myös poikkeusolojen ja rajoitusten aikana ja tämä näkyi voimakkaana asiakasmäärän kasvuna, toteaa Haarala.Yhteiskunnassa vuoden aikana vallinneet rajoitustoimet ovat edelleen osaltaan vaikuttaneet varsinkin matkavakuutusten korvausmääriin, jotka ovat pysytelleet pandemiaa edeltänyttä tasoa matalampina. Kokonaisuudessaan vahinkokehitys on ollut maltillista, mutta useissa vakuutuslajeissa vahinkokehitys on jälleen varsin samankaltaista kuin pandemiaa edeltävänä aikana. Ensivakuutuksen korvauskulut olivat 27,4 miljoonaa euroa ja vakuutustekninen kannattavuus yhdistetyllä kulusuhteella mitattuna oli 87,4 prosenttia.LähiTapiola-rahastojen hallinto siirrettiin LähiTapiola-ryhmän omistamalle Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj:lle vuoden 2021 lopussa. Hallinnon siirto mahdollistaa LähiTapiola-rahastojen kustannustehokkaamman hoitamisen sekä rahastoliiketoiminnan joustavamman kehittämisen. LähiTapiola-ryhmä luopui samassa yhteydessä omistusosuudestaan S-Pankissa.
LähiTapiola-ryhmä jatkaa edelleen strategista yhteistyötä S-ryhmän kanssa. Olemme solmineet jatkosopimuksen bonusyhteistyöstä S-ryhmän kanssa, eli myös jatkossa omistaja-asiakkaamme saavat S-bonusta LähiTapiola-ryhmän vakuutusmaksuista.
Avainluvut, korvaukset ja asiakasedutLähiTapiola Pohjanmaan asiakkaille maksettiin korvauksina 32,2 miljoonaa euroa. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin keskittämisetuina 4,7 miljoonaa euroa ja vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 1,8 miljoonaa euroa.
LähiTapiola Pohjanmaan avainluvut1-12/20211-12/2020
Ensivakuutuksen vakuutusmaksutulo, milj. eur.53,450,9
Ensivakuutuksen vakuutusmaksutulon muutos, %4,85,8
Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua, %87,489,7
Riskisuhde, %56,658,1
Toimintakulusuhde, %30,831,5
Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, %6,93,1
Liiketulos, milj. eur.10,66,7
Kokonaistulos, milj. eur.19,410,4
Vakavaraisuussuhde katsauskauden lopussa, %276273
Liikennevakuutuksen markkinaosuus (Trafi), %40,439,6
Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Savo-Karjala14.3.2025Varautumisen voima -seminaari kokosi asiantuntijat ja yrittäjät yhteenLähiTapiola Savo-Karjala mahdollisti 5 000 euron käyttörahastolahjoituksella Etelä-Savon yrittäjien järjestämää Varautumisen voima -seminaaria. Seminaari tarjosi yrittäjille arvokasta tietoa riskienhallinnasta, varautumisesta ja liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. LähiTapiola Pohjoinen13.3.2025”Iskä, miksi valot räpsii ja poksuu?” - Lukiolainen pelasti oululaisen perheen kodin tulipaloltaTiesitkö, että sähköpalot ovat yksi yleisin syy kotien tulipaloihin? Sähköpalo voi aiheutua sähkölaitteen viasta, asennusvirheestä, väärästä tai huolimattomasta käytöstä tai puutteista kunnossapidossa. Näin vähennät tulipalon riskiä ja tunnistat alkavan sähköpalon. LähiTapiola Loimi-Häme13.3.2025Kevät on tuulilasivahinkojen sesonkiaikaa – pieniä säröjä on nopea korjataTuulilasivahinkoja tapahtuu eniten keväällä teiden sulaessa. Tuulilasiin osunut kivi tai talvirenkaasta irronnut nasta ovat yleisin syy tuulilasivahingoissa. Pieni iskemä tuulilasissa kannattaa korjauttaa nopeasti, ettei se ehdi levitä isoksi halkeamaksi.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetLähiTapiola Pohjanmaan kasvu jatkui ja tulos oli vahvaHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn