Tutustu LähiTapiolan uutisiin ja ajankohtaisiin artikkeleihin. Uutishuoneella julkaisemme myös näkökulmia LähiTapiolan asiantuntijoilta.
Uutishuone
Ajankohtaista
Globaali talousmurros14.10.2026
Valtionlainakorot ovat palanneet houkutteleville tasoille, mutta suojaavatko ne salkkua?
Korkotason nousu on palauttanut valtionlainat sijoittajien kiinnostuksen kohteeksi. Niiden tarjoama suoja osakemarkkinoiden laskulta ei kuitenkaan riipu vain korkotuotosta tai duraatiosta, vaan ennen kaikkea siitä, millainen talousympäristö markkinoita koettelee.Työelämä12.10.2026
Eläkeikä karkaa – lähes joka kolmas ei pidä todennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkkeelle asti
Valtiovarainministeriö ehdotti viime viikolla eläkeiän nostamista 70 vuoteen. LähiTapiolan kyselyn mukaan lähes joka kolmas työelämässä oleva pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että jaksaisi työssä edes nykyiseen eläkeikään asti. Usko työssä jaksamiseen horjuu erityisesti keski-iässä ja silloin, kun oma talous on tiukilla.Talous8.10.2026
Joka kolmas lisäisi työn määrää julkisen velan taittamiseksi – pidempiä työuria ja palkkamalttia kannattaa joka viides
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan suomalaiset tasapainottaisivat julkista taloutta mieluiten leikkaamalla menoja, lisäämällä työllisyyttä tai korottamalla veroja. Kaikkien kyselyssä esitettyjen sopeutuskeinojen kannatus on noussut vuodesta 2020. Palkkamalttia kannattaa nyt joka viides vastaaja, kun vuonna 2020 osuus oli 10 prosenttia.
Katso lisää ajankohtaisia
LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat
LähiTapiola Lappi13.10.2026
Liukkaat tiet aiheuttivat jo ensimmäiset tieltä suistumiset Lapissa - vaihda talvirenkaat ajoissa
Korvauspuolen havaintojen mukaan liukkaat tiet ovat aiheuttaneet ensimmäisiä liikenneonnettomuuksia: ”Moni säästää talvirenkaita vielä syksyllä ja jatkaa ajamista kesärenkailla siihen asti, että lumi on maassa. Liukkaus voi yllättää jo paljon aiemmin”, korvausjohtaja muistuttaa. LähiTapiola Vellamo11.10.2026
Äänestys käynnistyi: yhdistykset tavoittelevat lahjoitusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja hyvinvointiin LähiTapiola Vellamon alueella
LähiTapiola Vellamon 100 000 euron LähiLahjoitus-äänestys on käynnistynyt. Äänestäjät pääsevät vaikuttamaan, mitkä lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin parissa työskentelevät yhdistykset saavat lahjoituksen.LähiTapiola VarainhoitoTalous9.10.2026
Finanssivalvonta on hyväksynyt sulautumissuunnitelman ja antanut rahastojen sulautumiselle täytäntöönpanoluvan. Sulautumisen voimaantulopäivä on 8.12.2026.
Katso lisää tiedotteita
Näkökulmia
Hannu SalminenSijoittaminen25.9.2026
Miten kestävyys näkyy kvantitatiivisissa osakerahastoissa?
Kvantitatiivinen sijoittaminen yhdistetään usein numeroihin, malleihin ja kurinalaiseen päätöksentekoon. Samat periaatteet ulottuvat myös kestävyyteen: tavoitteet voidaan muuttaa mitattaviksi kriteereiksi, jotka vaikuttavat sijoitusuniversumiin, osakevalintaan ja salkun seurantaan. Antti KomulainenSijoittaminen23.9.2026
Korkorahastot voivat tasapainottaa sijoitussalkkua ja tarjota vaihtoehdon varoille, joita ei haluta altistaa osakemarkkinoiden voimakkaalle arvonvaihtelulle. Sopivan rahaston valintaan vaikuttavat varojen käyttötarkoitus, sijoitusaika ja se, kuinka paljon arvonvaihtelua sijoittaja on valmis hyväksymään.Heikki UrpelainenTalous10.9.2026
Suomi ei ole Euroopan Texas datakeskuksista huolimatta
Datakeskuksia, teknologiaa ja energiaa löytyy sekä Suomesta että Texasista. Siihen yhtäläisyydet pitkälti jäävätkin, kirjoittaa Seligson & Co:n salkunhoitaja Heikki Urpelainen.