Kannattaako korkoihin nyt hajauttaa? Toimitusjohtaja vastaa ”Koroilla on yhä oma roolinsa salkussa”
22.4.2021 - Talous
Sijoittamisen yleinen neuvo on, että sijoituksia kannattaa tehdä useampaan eri sijoituskohteeseen. Osa tunnetuista sijoituskohteista, kuten korkosijoituksista, tuotto on tällä hetkellä huomattavan matala. LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila pohti Sijoituswebinaarissa, millainen rooli koroilla on sijoitussalkussa.
Sijoittajan ilmainen lounas nautitaan hajauttamalla. Yksi sijoittamisen perusajatuksista lähtee siitä, että laittamalla rahat useampaan eri omaisuuslajiin, maantieteellisille alueille ja sijoittamalla tasaisin väliajoin, sijoittamisen riskit pienenevät.
LähiTapiola Varainhoidon Sijoituswebinaarissa tiistaina 20. huhtikuuta Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila ja johtaja Ville Eskola keskustelivat Tom Liljeströmin kanssa, miten LähiTapiola itse sijoittaa ja kuinka voi sijoittaa vakuutusyhtiön tavoin. Voit katsoa koko webinaarin tämän linkin kautta.
LähiTapiolalla on noin 16 miljardia euroa sijoitettavaa varallisuutta, jota sijoitetaan tuottavasti ja turvaavasti eri sijoituskohteisiin. Sijoittamalla LähiTapiola varautuu siihen, että yhtiö voi tulevaisuudessakin maksaa vakuutuskorvauksia asiakkailleen.
LähiTapiola on suuri sijoittaja, joka ei voi laittaa rahojaan vain yhteen kohteeseen. Pienenkään sijoittajan ei kannata varojaan laskea vain yhden kortin varaan. LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtajan Samu Anttilan mukaan pienelle sijoittajalle hajauttaminen on ihan yhtä tärkeää kuin suurellekin sijoittajalle.
Sijoittamisessa pitkäjänteisyys on syytä huomioida aina. Vanhan kliseen mukaan aika on sijoittajan ystävä. Kun sijoituksia hajautetaan, eri sijoituskohteiden parhaat ja huonot hetket sattuvat eri aikaan ja näin toinen sijoituskohde paikkaa huonosti kehittyvää sijoituskohdetta. Tähän perustuvat hajauttamisen hyöty.
- Hajauttamisella pyritään välttämään hyvin ikävätkin yllätykset sijoitussalkussa. Näin sijoittaja voi elää rauhassa ja vähemmillä huolilla. Tämä kuulostaa ehkä tylsältä, mutta toki jännitystä voi hakea elämään jostain muualta kuin sijoittamisesta esimerkiksi vapaa-ajan vietosta, Anttila muotoilee.
Kannattaako nyt korkoihin hajauttaa?
Yksi perinteinen hajautusmuoto on sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoihin. Korkotuotot ovat kuitenkin nyt hyvin matalat. Moni kysyykin nyt, kannattaisiko korkosijoituksista luopua?
Samu Anttilan mielestä korkosijoituksia ei ole syytää unohtaa tälläkään hetkellä.
- Korkosijoituksilla on yhä roolinsa sijoitussalkussa. Korot tuovat vakautta salkkuun. Valtionlainoista tuotto on toki matala tällä hetkellä, mutta onhan korkopuolellakin mahdollista sijoittaa hieman riskillisempiin kohteisiin kuten yrityslainoja.
"Hajauttamisella pyritään välttämään hyvin ikävätkin yllätykset sijoitussalkussa. Näin sijoittaja voi elää rauhassa ja vähemmillä huolilla."
Sijoitamme sinun varasi kuten omamme
Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.
Esihenkilö: Myös etätöissä syntyy konflikteja – puutu asioihin ajoissa, mutta varo kuuntelemasta liikaa
22.4.2021 | Työelämä
Työyhteisöissä syntyy ristiriitoja pelkästään jo siksi, että ihmiset ovat erilaisia ja asioita katsotaan eri näkökulmista. Ristiriidat aiheuttavat tunteita, eikä niitä kannata pelätä, vaan oppia keinot ratkaista ristiriitoja tehokkaasti, muistuttaa työyhteisösovittelija Eeva Jaakonmäki.
LähiTapiolan Varainhoito jälleen paras varainhoitaja Pohjoismaissa
21.4.2021 | Talous
Rahastoluokittaja Refinitiv Lipper arvioi LähiTapiolan Varainhoidon parhaaksi varainhoitajaksi Pohjoismaissa pienten yhtiöiden sarjassa. Kyseessä oli jo viides voitto kymmenen viime vuoden aikana.
Kysely: Pääkaupunkiseudulla halua asunnon ostoon enemmän kuin edellytyksiä - nuoremmat kiinnostuneempia omaisuuden vuokraamisesta
21.4.2021 | Pääkaupunkiseutu | Talous
LähiTapiola Pääkaupunkiseudun teettämän kyselyn mukaan yhtiön toimialueen asukkaiden yleisimmät varallisuuden kivijalat ovat pankkitili, asunto, auto ja rahasto-osuudet. Ikäpolvien välillä näyttää olevan eroja suhtautumisessa kiinteään omaisuuteen: nuoret ovat halukkaampia vuokraamaan.