Karavaanareiden jättipeukutus: Rokuan kansallispuisto on ihan mahtava paikka!

17.7.2019 - Turvallisuus

LähiTapiola LokalTapiola

Sabina ja Henri sekä perheen kaksi tytärtä Lise ja Felicia kiertävät asuntoautolla kahden viikon ajan Suomea tutustuen kotimaan eri kolkkiin ja kertovat tunnelmistaan matkan varrelta. Nyt ihastuttiin Rokuan maisemiin ja palveluihin sekä vietettiin mukavia päiviä Oulussa.

Lue juttusarjan ensimmäinen osa täältä, toinen osa täältä ja kolmas osa täältä.

Viides päivä: Perjantai

Sabina kurkkasi aamulla asuntoauton ovesta ulos ja teki pika-analyysin. Kymmenen astetta ja sadetta. Taitaa jäädä tänäänkin Henriltä haave toteutumatta eli aamun maastopyörälenkki tekemättä. Sen sijaan Sabina onnitteli itseään siitä, että pakkasi tytöille mukaan hanskat ja muitakin lämpimiä vaatteita.

Felicia ja Henri lähtivät ongelle, mutta yhtään ei napannut. Puolenpäivän aikaan pakattiin auto ja lähdettiin suuntaamaan Kajaaniin päin. Vaikka kalaonni ei ollut suosinut, onneksi ABC Juukan valikoimista löytyi perhepakkaus Saimaan kirjolohta.

- Sitä laitettiin pannulle ja syötiin yhdessä autossa. Tunnelma olivat vähän apea ja kireäkin. Kaikkia väsytti ja huono keli alkoi ottaa voimille. Eihän sään vaikutusta mielentilaan voi kiistää, ja meneehän matkailu nyt aika ankeaksi, jos on jatkuvasti kolea sää. Mutta ruoka onneksi maistui, kertoo Henri.

Mutta hetkessä olikin toisin. Henri enää tiuskinut, Sabina mököttänyt tai tytöt tapelleet. Syykin oli selvä.

LähiTapiola LokalTapiola

- Yhtäkkiä aurinko alkoi paistaa ja lämpötilakin nousi 17 asteeseen. Yöpymissuunnitelma Vuokatissa vaihtui pysähdykseen. Fiilistelimme maisemia ja hyppäsimme saman tien autoon. Päämääränä oli Rokuan kansallispuisto. Oli Sabinan idea, että sinne pitää päästä, kertoo Henri.

Oululaissyntyinen Henri vietti aikanaan rippileirin sekä oli isosena Rokualla, joten paikka on tuttu. Sabina taas valitsi paikan ihan mielikuvien perusteella. Sabina myös googlaili matkalla ja huomasi, että Rokua Health & Spa Hotel tarjoaa mahdollisuuden yöpyä parkkipaikalla. Pakettiin kuuluu parkkeeraus, sähkö, aamupala ja kylpylävierailu.

- Aivan mahtava paikka ja tuntui kyllä meidän perheen näkökulmasta melkein paremmalta paikalta kuin Koli. Ei ollut niin paljon väkeä ja hässäkkää eli maisemia katsomaan ei todellakaan tarvinnut jonottaa, kertoo Sabina

Nyt Henrikin pääsi sille kaivatulle pyörälenkille. Ilta oli lämmin ja aurinko paistoi.

LähiTapiola LokalTapiola

- Nyt kyllä tämä ilta palkitsi minut! Ajauduin ihan sattumalta samalle alueelle, jossa olin aikanaan leireillä ja vaivuin hetkeksi nostalgisiin tunnelmiin. Pyöräilin upeita hiekkapolkuja pitkin ja ihastelin pieniä järviä. En muistanut, että Rokua on näin upea paikka.

Kuudes päivä: Lauantai

Hotelliaamiainen tuntui luksukselta ja siellä viihdyttiin pitkään. Oli mukavaa syödä välillä jossain muualla kuin autossa.

-Aamiainen oli monipuolinen, eikä sitä tarvinnut valmistaa itse, naurahtaa Henri.

LähiTapiola LokalTapiola
Nyt ei annettu kylmän häiritä ja päätettiin, että aamun kolea sää on pukeutumiskysymys.
Hotellin läheltä ja lammen rannalta löytyi upea lapsille Pihkan temppurata.

- Se on rakennettu hienosti lammen ympärille. Tytöt olivat aivan innoissaan kiipeämisestä. Kävelimme myös todella hyvin suunniteltua luontopolkua pitkin. Henri kävi sillä aikaa rullaluistelemassa, kertoo Sabina.

- Hotellilta lähti asfaltoitu tie, joten pääsin hyvän matkaa luistelemaan. Maisemat olivat häikäiseviä. Tuntui aivan kuin olisin rullaluistellut keskellä metsää, vaikka olin asfaltoidulla tiellä, kertoo Henri.

Makkaranpaiston jälkeen Sabinakin lähti maastopyöräilemään. Koska kerta oli elämän ensimmäinen, meno tuntui aluksi hieman epävarmalta.

- Nelisen kilometriä vedin kuitenkin. Olen ehkä vähän arkajalka, joten ajoin hiljaa. Mutta varmaan tämä on harjoittelulaji, jossa oppii vähitellen rohkeammaksi.

Iltapäivä kului kylpylässä, jossa oli vain kourallinen ihmisiä.

- Ja sehän sopi meille. Välillä tuntui kuin koko paikka olisi ollut yksityiskäytössä. Kylpylä oli todella siisti ja altaissa löytyi vaihtoehtoja moneen makuun, kertoo Henri.

Illan kuluessa ajettiin Ouluun, jossa suuntana oli Henrin lapsuudenkoti. Äidiltä tuli viesti: laitanko makkara- vai jauhelihakeittoa? Kun viestiä ei heti huomattu, äiti oli sitten ehtinyt laittaa molempia.

-Tytöt kyllä tyhjensivät lautaset hetkessä, nauraa Henri.

Seitsemäs päivä: Sunnuntai

LähiTapiola LokalTapiola

Aamu kului autoa siivotessa ja pyykkiä pestessä. Yö nukuttiin sisällä Henrin vanhempien talossa eli hyvin leveästi.

- Vaikka autossa ylhäällä alkovissa on mukava nukkua, tuntui sisällä talossa nukkuminen välillä ihan mukavalta, toteaa Henri.

Matkasuunnittelija-Sabina oli taas googlaillut ja löytänyt hotelli Scandic Oulu Cityn palveluista Muksubussin eli sähköpyörän, jossa on edessä kuljetuslaatikko lapsille.

LähiTapiola LokalTapiola

- Henri meni edellä tyttöjen kanssa, ja minä tulin tavallisella pyörällä perässä. Oli kiva, kun saimme minulle pyörän veloituksetta. Kypärätkin kuuluivat samaan pakettiin. Oulua tuli nähtyä ihan mahtavasti, kun menimme välillä pikkuteitä pitkin. Kylmäkään ei haitannut, koska pyöräily piti lämpimänä, kertoo Sabina.

Henristäkin tuntui, että omaa kotikaupunkia tuli katsottua ihan uudelta kantilta.

- Ouluhan on tullut tunnetuksi kaupunkina, joka on suunniteltu myös pyöräilijöitä varten.

Upea Nallikari ei näyttänyt kovan tuulen ja koleuden takia parastaan. Rannalla ei ollut ristinsieluakaan.

-Mutta saattoi kyllä kuvitella, että paremmalla säällä paikka on paratiisi. Vuokrattavat mökitkin näyttivät kivoilta, toteaa Sabina.

Torilla syötiin Pannukakkutalossa pannukakut ja sen jälkeen tyttöjen mielestä ”maailman suurimmat jäätelöt”. Pääkirjaston edellä olevalla patiolla kun istuskeltiin, aurinkokin alkoi paistaa.

LähiTapiola LokalTapiola

Henrin lapsuudenkotiin oli kiva palata. Siellä odotti lämmin sauna.

Kahdeksas päivä: Maanantai

Aamulla ohjelmassa oli Henrin lapsuudenystävän ja tämän perheen tapaaminen Ainolan puistossa. Lapset olisivat viihtyneet puistossa vaikka koko päivän.

- Ystäväni kanssa mietimme, että Suomessa tuskin löytyy muualta näin hienolta paikalta lasten leikkipuistoa. Totesimme myös, että mukava oli tavata Oulussa, kun Espoossa siihen ei tunnu löytyvän aikaa, vaikka asumme lähekkäin, miettii Henri.

- Lasaretinsaarella söimme ravintola Virrassa maittavan lounaan ja sen jälkeen ihailimme Oulun energialaitoksen isoa patoa ja ihmettelimme lohiportaita.

LähiTapiola LokalTapiola

Karavaanarielämä muistuttaa tavallista arkielämää siinä, että siivoamisesta ja jatkuvasta tavaroiden järjestelystä ei pääse eroon. Kun tytöt nukkuivat Henrin vanhemmilla päiväunia, aikuiset siivosivat.

- Latasimme sähköä autoon, petasimme sängyt ja laitoimme polkupyörät paikoilleen.

Matka jatkui vanhaa rantatietä kohti Raahea. Päivän viimeinen kohde oli Kalajoen hiekkarannat.

Matkalla pohdittiin karavaanarielämän lainalaisuuksia. Miten ihmeessä Sabina jaksaa tervehtiä eli heilauttaa kättä kaikille Karavaanari-vastaantulijoille?

-Olemme huomanneet, että vuokra-autolla ajavat eivät pidä kiinni tästä perinteestä, mutta omalla autolla ajavat sen sijaan tervehtivät aina, miettii Sabina.

Kalajoella oltiin puoli kahdeksan aikoihin.

Lue lisää kotivakuutuksestamme

Kun turvanasi on kotivakuutus, et ole tyhjän päällä, vaikka sattuisi tulipalo, varkaus tai vesivahinko.
Lue lisää kotivakuutuksestamme!

Lue lisää ja osta