Suomalainen ostaisi sijoitusasunnon kasvukeskuksista – salkunhoitajan neuvo ”pidä vuokralaisesta huolta”
27.2.2019 - Talous
LähiTapiolan kyselyn mukaan suomalaiset hankkisivat sijoitusasunnon erityisesti Etelä-Suomen kasvukeskuksista. Vuokra-asuntojen kasvaneen tarjonnan takia onkin tärkeää keskittyä vaihtuvuuden hallintaan sekä vuokralaistyytyväisyyteen, LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon salkunhoitaja Vesa Viita sanoo.
Suomalaiset olisivat valmiit miettimään sijoitusasunnon ostoa erityisesti Etelä-Suomen suurista kasvukeskuksista. LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan joka kymmenes harkitsee sijoitusasunnon ostoa.
Suomalaisten mielestä suosituimmat alueet sijoitusasunnon ostolle ovat Pääkaupunkiseutu ja Tampere. Myös Helsinki lukeutui kiinnostavien sijoitusalueiden joukkoon.
Vaikka Turku on kasvanut viime vuosina vahvasti ja alueen liike-elämällä menee hyvin, kiinnostavana sijoitusasuntokohteena Turku on vasta sijalla neljä.
- Pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat luonnollisesti houkuttelevimmat sijainnit, kun katsotaan pitkän aikavälin asuntosijoittamista, LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon salkunhoitaja Vesa Viita sanoo.
LähiTapiola Varainhoidon sijoituswebinaari 6. maaliskuuta käsittelee asuntomarkkinoita. Voit ilmoittautua webinaariin täältä. LähiTapiola Sijoituskiinteistöt -erikoissijoitusrahastoon voit tutustua täältä.
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen, Kuntarahoituksen, Raklin ja ympäristöministeriön tilaaman uuden selvityksen mukaan Suomessa väestö keskittyy yhä selvemmin muutamiin harvoihin kasvukeskuksiin, erityisesti Pääkaupunkiseudulle. Vuoteen 2040 asti ulottuva MDI:n selvitys kertoi, että selvitysvuoteen mennessä yli 67 prosenttia suomalaisista asuu kymmenen suurimman kaupunkiseudun alueella. Nyt kymmenen suurimman kunnan alueella asuu noin 40 prosenttia suomalaisista.
Samanlainen keskittyminen näkyy myös Arjen katsaus -kyselyn vastauksista. Muut kuin Suomen keskeisimmät suurkaupungit eivät houkuttele asuntosijoittamaan. Yllätys kuitenkin oli, että vain viisi prosenttia vastaajista oli kiinnostunut sijoittamaan Oulun asuntoihin.
Lahdesta sijoitusasunnon olisi hankkinut seitsemän prosenttia vastaajista. Lahti on yksi niistä Suomen paikkakunnista, missä vuokra-asujille on tarjontaa poikkeuksellisen hyvin.
Vuokralaisten aiheuttamat vahingot huolestuttavat
Vaikka asuntosijoittamisesta on puhuttu viime vuosina paljon, asuntosijoittamisen suosio kuitenkin rajoittuu pieneen piiriin. Arjen katsaus-kyselyssä joka kymmenes sanoi harkitsevansa asunnon ostamista sijoitusmielessä. Hyvin toimeen tulevat 45-54 -vuotiaat olivat keskimääräistä kiinnostuneempia asuntosijoittamisesta.
Sen sijaan 67 prosenttia vastaajista sanoi, etteivät he ole harkinneet asuntosijoittamista lainkaan.
Sijoitusasunnon hankinta on valtaosalle suomalaisista iso päätös. Suora asuntosijoittaminen teettää myös töitä. Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista iso osa nimesi asuntosijoittamisen suurimmaksi riskiksi vuokralaisen asunnolle aiheuttamat vahingot.
Monet olivat myös huolissaan vuokratulon keskeytymisestä ja vuokralaisten vaihtuvuudesta. Asuntojen hintakehitys ja korkotason nousu huolestuttivat neljänneksi ja viidenneksi eniten.
- Sijoitusasuntojen hallinta vaatii aikaa ja kiinnostusta. Vuokralaisen markkinassa on ensisijaisen tärkeää keskittyä siihen, että vuokralainen tuntee asunnon kodikseen. Hyvällä suhteella vuokralaiseen pystytään myös ennustamaan paremmin vuokralaisen tarpeita, parantaa asumiskokemusta ja pidentää asumisaikoja, Viita sanoo.
LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 043 suomalaista lokakuussa. Vastaajat olivat iältään 15-74 -vuotiaita. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on +/- 3,1 prosenttiyksikköä.
Voit tutustua LähiTapiola Sijoituskiinteistöt -erikoissijoitusrahastoon täältä.
"Sijoitusasuntojen hallinta vaatii aikaa ja kiinnostusta. Vuokralaisen markkinassa on ensisijaisen tärkeää keskittyä siihen, että vuokralainen tuntee asunnon kodikseen. Hyvällä suhteella vuokralaiseen pystytään myös ennustamaan paremmin vuokralaisen tarpeita, parantaa asumiskokemusta ja pidentää asumisaikoja."
LähiTapiolan vakuutusasiakaspalvelun aukioloajat laajentuivat
26.2.2019 | Turvallisuus
LähiTapiolan puhelinpalvelu on avoinna myös lauantaisin klo 10-16 ja arkisin vakuutusasiakaspalvelumme toimii puhelimitse klo 19 asti.
Kemijoki Oy:n eläkesäätiö ja LähiTapiola Varainhoito aloittivat yhteistyön
25.2.2019 | Talous
Osa Kemijoki Oy:n eläkesäätiön varallisuudesta siirtyi LähiTapiola Varainhoidon hoidettavaksi. Eläkesäätiön päätöksessä painottui muun muassa LähiTapiola Varainhoidon menestyksekäs työ vastuullisessa sijoittamisessa.
Stressi laukaisee monilla huonon syömisen kierteen ja siitä kärsivät aivotkin
21.2.2019 | Terveys
Aivoista ja niiden hyvinvoinnista puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Ja hyvästä syystä, toteaa kokenut ravitsemustieteiden asiantuntija. Aivojen hyvinvoinnin ja ravinnon välisen yhteyden ymmärryksessä on tapahtunut paljon viime vuosina tieteellisessä tutkimuksessa. Ja nyt tutkimustulokset alkavat näkyä myös ihmisten lautasilla.