Aapeli-myrsky riepottelee Suomea – toimi näin myrskyvahingoissa

2.1.2019 - Turvallisuus

Aapeli-myrskyn kaatamat puut ovat aiheuttaneet vahinkoja rakennuksille, sähkölinjoille ja autoille eri puolilla Suomea. Voimakas tuuli on myös irrottanut kattopeltejä ja kaatanut metsää. LähiTapiola kokosi neuvot myrskyn aiheuttamien vahinkojen varalle.

Jopa hirmumyrskyiksi yltyneet tuulet ovat kaataneet puita ja aiheuttaneet vahinkoja rakennuksille. Myrsky on jättänyt myös kymmenet tuhannet taloudet ilman sähköjä. Myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen yhteydessä on usein niin sanottuja nollavikoja, jotka aiheuttavat elektroniikkavahinkoja ja pahimmillaan tulipaloja. Sähkökatkot sulattavat myös pakasteita ja pitkittyessään voivat aiheuttaa putkien jäätymisiä.

- Vuoden ensimmäinen työpäivä on alkanut selvästi normaalia kiireisempänä Aapeli-myrskyn asiakkaillemme aiheuttamien vahinkojen selvittämisellä ja korvaushakemusten käsittelyllä. Vielä on liian varhaista arvioida myrskyn aiheuttamien tuhojen laajuutta. Tilannekuva myrskytuhoista tarkentuu lähipäivinä ja -viikkoina, kun esimerkiksi metsävahingoista ja vapaa-ajan asunnoille sattuneista vahingoista saadaan lisätietoa, kertoo LähiTapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen.

Korpelaisen mukaan kesämökit, vapaa-ajan asunnot ja metsäpalstat on hyvä käydä tarkistamassa, jotta tarvittaessa pystyy estämään lisävahingot. Tarvittaessa voi hälyttää jonkun tuttavan tai naapurin tarkistamaan vahinkoja.

- Tämänpäiväiset olosuhteet muistuttavat vuonna 2011 laajoja tuhoja aiheuttaneita Tapani- ja Hannu-myrskyjä. Vähäinen routa saattaa altistaa laajoillekin metsävahingoille talvimyrskyssä, Korpelainen sanoo.

Myrskyvahinkojen raivaamisessa oltava varovainen

Kaatuneiden puiden raivaaminen ja muut tarpeelliset työt lisävahinkojen estämiseksi on hyvä aloittaa mahdollisimman pian.

- Katolla liikkuessa ja puita raivatessa on tärkeintä huomioida oma ja muiden turvallisuus. Tärkeintä on toimia turvallisesti oman osaamisen rajoissa ja varustautua asianmukaisin turvavarustein. Pystyyn kaatuneet puut, jotka nojaavat rakennuksiin tai toisiin puihin, voivat olla hyvin vaarallisia. Niiden raivaaminen kannattaa jättää ammattilaisille, Korpelainen neuvoo.

Myrskyn aiheuttamat vahinkoilmoitukset ovat näkyneet LähiTapiolan korvauskäsittelyn ajoittaisena ruuhkautumisena.

- Olemme varautuneet lisähenkilökunnalla asiakkaidemme vahinkoilmoituksiin, mutta puhelinpalvelussa on ajoittain pientä ruuhkaa. Suosittelemme asiakkaitamme tekemään vahinkoilmoitukset verkkopalvelussamme. Käsittelemme kaikki korvausilmoitukset mahdollisimman pian.

Miten toimia myrskyvahingon jälkeen?

  • Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta, sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
  • Otettuasi kuvat, aloita rakennuksen suojaaminen mahdollisimman pian lisävahinkojen välttämiseksi. Poista rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut. Sähkölinjoille kaatuneita puita ei kannata yrittää raivata itse. Pyydä tarvittaessa apua puunraivaukseen ammattilaisilta tai pelastuslaitokselta.
  • Suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Muista käyttää asianmukaisia turvavälineitä tehdessäsi korjaustöitä.
  • Vapaa-ajan asunnolla on hyvä käydä tarkistamassa myrskyn aiheuttamat vahingot, jotta tarvittaessa pystyy estämään lisävahingot. Tarvittaessa voi hälyttää jonkun tuttavan tai naapurin tarkistamaan vahinkoja.
  • Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.
  • Suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastella vahinkoa paikan päällä.
  • Vahinkoilmoituksen voit tehdä helposti verkossa.
  • Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse ja muista hakea korvauksia vuoden sisällä vahingosta.
  • Matkavakuutuksesta voi hakea korvausta myrskyn aiheuttamasta matkan peruuntumisesta, matkan keskeytymisestä tai matkalta myöhästymisestä
    • ennalta varatun matkan peruuntumisesta tai matkan keskeytymisestä, mikäli myrskyvahinko on aiheuttanut merkittävää aineellista vahinkoa omaisuudelle ja vahingon kuntoon saattaminen vaatii läsnäoloa vahinkopaikalla
    • matkalta myöhästymisestä, kun matkalla käyttämäsi yleinen kulkuneuvo on myöhässä myrskyn vuoksi ja tästä syystä myöhästyt ennalta varatulta jatkoyhteydeltä
  • Jos haluat hoitaa toisen henkilön korvausasioita, tarvitset valtakirjan.