Helle näkyy vakuutusyhtiössä: sekä ihmiset että lemmikit oireilevat kuumuudessa
Helle näkyy myös vakuutusyhtiöiden asiakkaiden yhteydenotoissa, vaikka monet kesäiset ilmiöt ovatkin vuosittain toistuvia. Vanhukset, monisairaat ja lapset ovat helteellä riskiryhmässä. Kesällä lisääntyvät myös yhteydenotot lemmikkieläinten oireista ja haavereista.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Keski-Suomi1.9.2026
Sukupolvenvaihdos lypsykarjatilalla vaatii suunnittelua
"Yllätys", huudahtaa Vanha-Heikkilän tilan emäntä Anna Sillansalmi, kun isäntä Paavo Puttonen kertoo lempipaikkansa olevan traktorin koppi. Pariskunnan ilmeistä näkee heti, että toisen tavat tunnetaan hyvin. LähiTapiola Länsi-Suomi31.8.2026
”Pöffähdysten” kulta-aika on nyt käsillä – Savuvahinko yllättää yleensä ensimmäisellä lämmityskerralla
Länsisuomalaisten yleisin palovahingoksi kirjattava vahinko on tulisijan ilmalukosta alkunsa saanut savuvahinko, selviää LähiTapiolan tilastoista. Varovaisuus ensimmäisellä lämmityskerralla on paras keino välttää hintavat tuprahdukset. LähiTapiola Pääkaupunkiseutu31.8.2026
Näin ennakoit ja ehkäiset talveksi tyhjilleen jäävän mökin vahinkoja
Moni mökki voi olla pitkään tyhjillään ja sijaita kaukana kotoa, jolloin talven aikana sattuneet vahingot huomataan vasta kuukausien viiveellä. Siksi mökki kannattaa valmistella talven varalle huolellisesti.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
Helle näkyy vakuutusyhtiössä: sekä ihmiset että lemmikit oireilevat kuumuudessa