LähiTapiola Pirkanmaan LähiLahjoituksella 20 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan
Uudessa lahjoitusmallissa omistaja-asiakkaat valitsevat vuosittain 20 yhdistystä LähiLahjoituksen saajiksi. Tuen avulla mahdollistetaan esimerkiksi jaksamisen tukemista ja vähävaraisten perheiden harrastusmahdollisuuksia.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Loimi-Häme25.6.2026LähiTapiola Loimi-Hämeen lahjoitus lisää turvallisuutta Hämeenlinnan Alajärven rannalla
Hämeenlinnan kesäkuussa avautunut yleinen sauna Lauteet Hämeenlinna on saanut LähiTapiola Loimi-Hämeeltä lahjoituksena sydäniskurin ja pelastusrenkaan. Lahjoituksen tavoitteena on vahvistaa saunojien ja uimareiden turvallisuutta sekä lisätä varautumista mahdollisiin hätätilanteisiin veden äärellä.LähiTapiola Kainuu-Koillismaa25.6.2026LähiTapiola Kainuu-Koillismaan hallituksen puheenjohtajaksi Maria Virranniemi
LähiTapiola Kainuu-Koillismaan hallituksen puheenjohtajaksi on valittu hallintotieteiden tohtori Maria Virranniemi. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan varapuheenjohtajaksi Mari Selinin. Kesäkuussa hallintoneuvosto täydensi hallituksen kokoonpanoa valitsemalla uudeksi jäseneksi yrittäjä ja CFO Lauri Lehtoviidan.LähiTapiola Uusimaa24.6.2026Uusimaalaiset viihtyvät vesillä, mutta riskit voivat yllättää
Veneily on monelle kesän kohokohta, mutta turvallisuus vesillä ei synny sattumalta. Huolellinen valmistautuminen, oikeat varusteet ja omien taitojen realistinen arviointi luovat perustan turvallisille venereissuille.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
LähiTapiola Pirkanmaan LähiLahjoituksella 20 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan