Tutustu LähiTapiolan uutisiin ja ajankohtaisiin artikkeleihin. Uutishuoneella julkaisemme myös näkökulmia LähiTapiolan asiantuntijoilta.
Ajankohtaista
2.4.2026Veikko Halmetoja nimitetty LähiTapiolan taideasiantuntijaksi
Veikko Halmetoja tuo asiantuntemustaan LähiTapiolan taidekokoelman kehittämiseen sekä esittelyyn. Kokoelma on osa LähiTapiolan pitkäjänteistä työtä taiteen ja kulttuurin tukemisessa.2.4.2026Jo yli tonni lisää kuussa – työnantajan tarjoama etu voi tuoda 50 prosenttia lakisääteisen eläkkeen päälle
Kiinnostus lisäeläkeratkaisuihin kasvaa erityisesti yrityksissä, jotka kilpailevat osaajista ja haluavat tarjota turvaa lakisääteisen eläkkeen päälle. Harva työnantaja on kuitenkaan hoksannut, että lisäeläke voi olla tehokas myös nuorien osaajien motivoimisessa ja sitouttamisessa, arvioi LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja.Sijoittaminen1.4.2026Suomalainen sijoittaa keskimäärin 230 euroa kuussa – amerikkalaisosakkeissa potti olisi kasvanut jopa 400 000 euroon
Suomalainen kuukausisijoittaja sijoittaa keskimäärin 233 euroa kuukaudessa. LähiTapiola Varainhoidon laskelmien mukaan tästä summasta olisi kertynyt 2000-luvun aikana yli 400 000 euroa, jos rahat olisi sijoitettu amerikkalaisosakkeisiin. Euroalueen tai suomalaisiin osakkeisiin sijoittaneilla varallisuutta olisi noin 200 000 euroa. Maailman myllerryksen keskellä katse kannattaa pitää pitkässä aikavälissä, muistuttaa LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila: säännöllinen sijoittaminen tuo turvaa.
Katso lisää ajankohtaisia
LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat
LähiTapiola HenkiyhtiöTalous7.4.2026LähiTapiolan tavoitevuosirahastot – helppo tie elinkaarisijoittamiseen
Säästämisen ja sijoittamisen tavoitteet liittyvät usein tiettyyn tulevaisuuden ajankohtaan, kuten eläköitymiseen tai muuhun merkittävään taloudelliseen hetkeen. Tavoitevuosirahastot on luotu helpottamaan juuri näiden tavoitteiden saavuttamista. LähiTapiola Lappi6.4.2026Kevät paljastaa tykkylumivauriot - männiköt ja koivikot ovat alttiimpia tuhoille
Kevään edetessä lumet ovat pudonneet puista ja metsien talvivauriot näkyvät nyt selvästi. Asiantuntijan mukaan juuri nyt on ratkaiseva hetki tarkistaa metsien kunto, sillä oikea-aikaisilla hoitotoimilla voidaan ehkäistä huomattavasti suurempia vahinkoja tulevana kesänä.LähiTapiola Pohjoinen1.4.2026Estejuoksija Topi Raitanen: ”Kun vahinko sattuu, nopeus ratkaisee”
Huippu-urheilijan arki rakentuu pitkäjänteisestä harjoittelusta, kehon kuuntelusta ja tarkasta suunnittelusta. Kun matkalle osuu loukkaantumisia, suunnitelmat voivat kuitenkin muuttua hetkessä. Sen on saanut kokea myös estejuoksija Topi Raitanen, jonka viime vuodet ovat pitäneet sisällään fyysisiä ja henkisiä haasteita sekä samalla tärkeitä oppeja.
Katso lisää tiedotteita
Näkökulmia
Suvi Järvinen ja Ville SampolahtiYmpäristö23.3.2026Tulviin pitää varautua hyvän sään aikaan
Tulvariskit tulevat olemaan yksi merkittävimmistä omaisuusvakuuttamiseen liittyvistä riskeistä tulevaisuudessa, kirjoittavat Suvi Järvinen ja Ville Sampolahti.Heikki UrpelainenSijoittaminen20.3.2026Laihtumisen talous: miksi lihavuuden hoito on investointi, ei pelkkä kulu
Lihavuuden hoito nähdään usein pelkkänä kulueränä, vaikka kyse on todellisuudessa investoinnista terveyteen ja talouteen. Salkunhoitaja Heikki Urpelainen tarkastelee, miten lihavuuslääkkeet muuttavat kulutusta, yrityksiä ja markkinoita.Sami Myyrä ja Hilppa GregowYmpäristö18.3.2026Äärisäät kasvattavat miljardilaskua – ilmastoriskit vaativat uudenlaisia ratkaisuja
Ilmastonmuutokseen sopeutuva maatalous, toimivat vakuutusratkaisut ja riskien ennakointi ovat osa kansallista turvallisuutta, kirjoittavat johtava asiantuntija Sami Myyrä LähiTapiolasta ja tutkimusprofessori Hilppa Gregow Ilmatieteen laitokselta.