Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Minustako sijoittaja? Viisi syytä, miksi sinun kannattaa valita kumppaniksi LähiTapiola

6.10.2021 - Talous

LähiTapiola on sijoittanut yhtä kauan kuin se on vakuuttanut, jo 150 vuotta. Hoidamme asiakkaamme varoja samoin periaattein kuin LähiTapiola-ryhmän varoja, yhtä huolellisesti ja vastuullisesti ja samaa näkemystä noudattaen. Lue, miksi sinun kannattaa sijoittaa LähiTapiolan kautta.

LähiTapiola on turvannut asiakkaidensa elämää jo 150 vuotta. Yhtä kauan yhtiö on toiminut sijoittajana markkinoilla. Suurena sijoittajana se saa hinnoitteluetua, josta myös sinä sijoittajana pääset nauttimaan. Kun keskität säästämisen ja sijoittamisen palvelut LähiTapiolaan, voit saada keskittämisalennusta eli maksat vähemmän vakuutusmaksuja.

- Pystymme elämänturvayhtiönä tarjoamaan asiakkaillemme kokonaisvaltaista varautumista, joka tarkoittaa vakuuttamista suurten yllätysten varalle ja samaan aikaan pitkäjänteistä säästämistä paremman tulevaisuuden mahdollistamiseksi. Säästäminen ja sijoittaminen tuovat taloudellista turvaa, mutta auttavat myös toteuttamaan omia unelmia, LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Samu Anttila sanoo.

Sijoitusvalikoimastamme löytyvät myös palkitut LähiTapiolan rahastot sekä Seligson & Co rahastot. LähiTapiola Varainhoito on valittu Pohjoismaiden parhaaksi varainhoitajaksi neljä kertaa peräkkäin (Refinitiv Lipper 2018-2021).

Private Banking -asiakkaille tarjoamme hinta-laatu-suhteeltaan Suomen parhaat yksityispankkipalvelut (Viisas Raha -lehden yksityispankkivertailu 2018 ja 2020) ja instituutiosijoittajille yksilöllistä varainhoitopalvelua kaikissa omaisuusluokissa.

Kestävä sijoittaminen on keskeinen osa LähiTapiola Varainhoitoa, joka on palkittu kolmannen kerran peräkkäin parhaana vastuullisen sijoittamisen varainhoitajana vuoden 2020 Scandinavian Financial Research (SFR) -tutkimusyhtiön kyselytutkimuksessa. Palkinto on tulosta pitkäjänteisestä työstä, jonka tavoitteena on olla varainhoitoalan kestävän kehityksen suunnannäyttäjä.

Viisi syytä valita sijoittamisen kumppaniksi LähiTapiola

  • Kotimaisuus ja luotettavuus. LähiTapiola on luotettava ja täysin kotimainen toimija sekä olemme yksi Suomen kokeneimmista varainhoitajista. Olemme hoitaneet varallisuuttamme ja turvanneet asiakkaidemme elämää jo 150 vuotta. Haluamme tarjota osaamisemme ja kokemuksemme myös sinun käyttöösi.
  • Vaivattomuus. Voit valita, haluatko säästämiseen ja sijoittamiseen henkilökohtaista neuvontaa vai hoidatko asiat verkon kautta itse. Halutessasi voit jättää varojesi hoidon kokonaan ammattilaisten tehtäväksi. Sijoitusten seuraaminen verkkopalvelussa on helppoa. Saat kattavat raportit itsellesi ja tarvittaessa myös verotustasi varten. Aloita rahastosäästäminen täältä tai jätä yhteystietosi tapaamiseen täältä.
  • Kanssasijoittaminen. Tarjoamme säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuja niin tuottohakuiselle kuin varovaisellekin säästäjälle. Varovaiselle säästäjälle sopii esimerkiksi sijoituskohde, jossa pääpaino on vähäriskisimmissä sekä turvallisemmissa sijoituksissa. Jos valitset sijoituskohteeksi laajan hajautuksen varainhoitosalkun, pääset kauttamme sijoittamaan kohteisiin, jotka ovat yleensä vain suuren sijoittajan saatavilla. Sijoituskohteina käytetään osakkeiden ja korkojen lisäksi kiinteistöjä ja pääomasijoituksia
  • Vastuullisuus. Kestävyystekijät vaikuttavat sijoituskohteiden näkymiin, riskeihin ja tulevaisuuden tuottomahdollisuuksiin. Siksi taloudellisen analyysin lisäksi analysoimme myös sijoituskohteen vastuullisuuden.. Huomioimme sijoitustoiminnassa muun muassa ilmastonmuutoksen sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Olemme Suomen vastuullisin varainhoitaja (instituutiosijoittajat, SFR-tutkimus 2018-2020). Katso lisää kestävästä sijoittamisesta täältä.
  • Suuren sijoittajan edut. Ymmärrämme, mikä on kulujen vaikutus sijoitusten tuottoon. Valitsemme sijoituskohteet tarkkaan ja hyödynnämme suuren sijoittajan saamat hinnoitteluedut. Esimerkiksi korko-, yhdistelmä- ja osakerahastojamme voi aina ostaa ja myydä ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Lue lisää LähiTapiola-rahastojen hallinnon siirron etenemisestä täältä.

Sijoitamme sinun varasi kuten omamme

Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.

Lue lisää