Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

”Säästämisestä tulee turvattu tunne” – näin Liisa kääntyi himoshoppaajasta säästäjäksi

11.12.2020 - Talous

Liisa tuhlasi aiemmin kaikki rahansa kenkiin ja vaatteisiin. Sitten tuli stoppi ja Liisa alkoi kuukausisäästäjäksi. Katso, miten Liisa muutti elämänsä.

- Rahankäyttäjänä olen aika sponttaani. Rahaa tulee käytettyä vähän mihin milloinkin. Nykyään kuitenkin joka kuukausi säästän.

Näin kertoo Liisa, palveluasiantuntija Helsingistä. Tänään Liisa on tyytyväinen kuukausisäästäjä, mutta noin 10 vuotta sitten Liisan suhde rahaan oli täysin päinvastainen. Rahat hupenivat kenkiin, vaatteisiin, juhlimiseen ja vähän sinne tänne.

- Ennen shoppailin todella paljon. Ikinä ei jäänyt säästöön mitään. Eniten tuhlasin kenkiin. Parhaimmillaan minulla oli varmasti parisataa paria kenkiä, Liisa kertoo.

- Shoppailusta tuli aluksi hyvä fiilis mutta yleensä sen jälkeen myös morkkis.

Jatkuva ostelu vei Liisan raha-asiat hunningolle. Liisa kertoo, että pahimmillaan hänellä oli kolme luottokorttia ja niidenkin luottorajat oli käytetty täysimääräisesti. Hän ei ole koskaan laskenut varsinaisesti, paljonko rahaa vaatteisiin ja kenkiin kului. ”Useampia tuhansia euroja ainakin vuodessa, voi olla jopa 6000 euroa vuodessa”, Liisa arvioi.

Kaveritkin jo huomauttelivat Liisalle shoppailuhimoista, mutta sekään ei auttanut. Sitten tuli herätys.

Liisa sanoo, ettei muista ihan tarkkaa havahtumisensa hetkeä. Ajatus hiipi hiljalleen. Jatkuvaan shoppailuun ja rahapulaan vain kyllästyi. Lopulta luottokorteista kaksi sai mennä palasiksi ja yksi jäi käyttöön. Luotoistakin oli päästävä eroon.

- Jossain vaiheessa aloin miettiä, että en halua enää tehdä näin. En halua enää maksaa joka kuukausi luottokorttiluottoa pois ja taas tuhlata saman verran rahaa. Päätin, että nyt maksan luotot pois. Lopetin luottokortit ja maksoin loppulaskut pois kuukausierissä.

Velkaan allergisoituu ja rahapula ahdistaa

Rahankäytön huolettomuus kuuluu nuoruuteen, mutta Liisan mukaan jatkuva rahapula ja isot luottolaskut ovat myös stressaavia. Onneksi vanhemmat auttoivat. ”Mutta onhan sekin hävettävää, että pitää pyytää vanhemmilta raha-apua”, Liisa sanoo.

Liisa kertoo tunteneensa kovaa ahdistusta rahatilanteestaan. Hän sanoo myös tulleensa allergiseksi velalle. Jos nyt kertyy luottolaskua, se on maksettava heti pois. ”En halua olla velkaa enää minnekään”, Liisa pohtii.

Liisan mukaan shoppailuhimon taltuttaminen ja rahapulasta selviäminen eivät käy kädenkäänteessä. Vaikka ongelmat tiedostaakin, niihin tarttuminen on vaikeaa.

-Kun tuloni nousivat, oli myös helpompi ryhtyä laittamaan asioitani kuntoon. Ehkä myös kasvoin ”aikuiseksi”. Asioiden kuntoon saaminen vaati minulta sitä, että jätin shoppailun lähes kokonaan. Toki sekin auttoi, että aloin tekemään pitkiä työpäiviä. Näin ei ollut aikaakaan törsätä. Iso apu oli myös siitä, kun säästöjä alkoi kertyä. Se oli niin kiva tunne, että halusin mieluummin ”shoppailla” rahastoja kuin kenkiä.

Näin minusta tuli kuukausisäästäjä

Ajatus säästämisestä hiipi Liisan mieleen lähes yhtä vaivihkaa kuin himoshoppailun lopettaminenkin. Ensin hän tutustui rahastosäästämiseen, mutta aluksi se oli epäsäännöllistä. Pienetkin säästösummat hän nosti nopeasti rahastosta pois. Vasta päätös säännöllisestä kuukausisäästämisestä muutti kaiken.

-Automatisoin toiminnan niin, että laitoin joka palkkapäivä menemään tietyn summan rahastoon. Sillä tavoin oikeastaan unohdin koko asian, enkä kaivannut rahoja enää, Liisa sanoo.

-Kun jonkun ajan kuluttua huomasin, että säästämäni summa oli rahastossa kasvanut jo tuhanteen euroon, tunne oli aivan mieletön. Siihen jäi ikään kuin koukkuun ja halusin kasvattaa säästösummaani vain lisää. Enkä enää halunnut nostaa rahojani rahastosta.

Vuosien mittaan Liisan säästöt ovat paisuneet jo useisiin tuhansiin euroihin ja edelleen palkasta menee kohtuullinen siivu säästöön kuukausittain. Hän sanoo, ettei säästä erityisesti mitään tiettyä asiaa varten. Toki hän haaveilee isommasta asunnosta ja hevosesta, mutta ne ovat vain haaveita. Rahoitusvaihtoehtoja esimerkiksi asuntoon löytyy muitakin kuin pelkät säästöt.

- Nykyään minulle on tärkeää taloudellisesti se, että tiedän pärjääväni, vaikka jotain pahempaa sattuisikin. Pärjäämisen tunne tuo minulle turvallisuuden tunnetta.

Liisan mielestä säästäminen tuottaa hänelle nykyään jopa enemmän mielihyvää kuin shoppaileminen. ”Säästäminen tuntuu pysyvämmältä”, Liisa sanoo. Jos nuorempi Liisa kävelisi nyt vanhempaa Liisaa vastaan kadulla, vanhempi Liisa neuvoisi nuorempaa pysähtymään.

-Sanoisin nuoremmalle Liisalle, että pysähdy ja mieti. Voisihan sitä vähän säästääkin. Ei tarvitse ottaa opintolainaa ostaakseen kenkiä. Rahankäyttö voisi olla järkevämpää, Liisa neuvoo.

-Nykyään järkevä rahankäyttö on minulle tärkeää. Vaikka joskus edelleen käytän rahaa huolettomammin, minulle on erittäin tärkeää, että joka kuukausi rahoistani osa menee säästöön ja että säästöjä kertyy. Jos nyt saisin pohtia uudelleen, mihin kaksikymppisenä olisin rahani laittanut kenkien sijaan, ne olisivat menneet asuntosäästötilille.

Liisan vinkit säästämistä harkitsevalle:

  1. Tunnista pinttyneet rahatapasi. Käy läpi rahankäyttöäsi esimerkiksi tiliotteelta. Mihin rahaa kuluu ja pohdi, oletko käyttänyt kaiken tarpeeseen.
  2. Kysy neuvoa lähipiiristä tai ystäviltä. Jos havaitset rahankäytössäsi ongelmia, puhu siitä jollekin. Apua voi hakea myös lähipiirin ulkopuolelta, jos ulkopuoliselle on helpompi puhua.
  3. Automatisoi säästäminen. Säästöjen kerryttäminen on helpompaa, jos palkkapäivänä laittaa menemään tietyn summan säästöön käyttelytilin ulkopuolelle. Säästäminen tapahtuu oman katseen ulkopuolella ja houkutus säästettyjen rahojen käyttöön vähenee.


Sijoitamme sinun varasi kuten omamme

Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.

Lue lisää