Sairaalapappi ei tarjoa helppoja vastauksia – kuoleman lähestyessä jokainen etsii eletystä elämästä merkityksiä

18.5.2020 - Terveys

Ulla Ullgren on työskennellyt lähes 30 vuotta sairaalapappina. Hän auttaa HUSin syöpäklinikalla ja Uuden lastensairaalan Taika-osastolla kuoleman kanssa kasvokkain joutuvia ihmisiä ratkomaan elämäänsä määrittäviä kysymyksiä.

Meilahden sairaalan syöpäklinikalla on häät. Yli 40 vuotta avoliitossa elänyt pari on päättänyt toisen kuoleman lähestyessä, että haluavat tulla vihityiksi. Rakkaus heidän välillään ei ole muuttunut miksikään, mutta avioliitto helpottaa huomattavasti käytännön järjestelyitä, kuten perinnönjakoa ja muita talouskysymyksiä.

Tällaisessa tilanteessa vihkimisen saapuu suorittamaan sairaalapappi Ulla Ullgren. Ullgren on ollut sairaalapappi jo vuodesta 1994, ja hän erikoistui ammattiinsa alun perin Kaliforniassa.

- Sain ensimmäiset työkokemukseni ympäristössä, jota meillä nimitettäisiin nykyään monikulttuuriseksi. Olin siellä ainoa luterilainen, ja silloin jo opin ajatuksen siitä, että sairaalapappi on olemassa kaikkia varten riippumatta siitä, minkä uskonnollisen yhteisön jäseniä he ovat.

Ullgren korostaa, että hän ja nykyiset kollegansa ovat Suomessakin avoimia keskustelemaan jokaisen sitä kaipaavan kanssa kirkko- tai uskontokuntaan katsomatta. Lisäksi he tekevät mielellään yhteistyötä toisten uskontokuntien edustajien kanssa ja tarvittaessa auttavat potilaita ottamaan yhteyttä omaan kirkkoonsa.

Tukena potilaille ja parantajille

Sairaalapapin työhön liittyy sitkeä ennakkoluulo, jonka mukaan pastori saapuu paikalle ainoastaan antamaan siunauksen viimeiselle matkalle. Moni säikähtää tämän läsnäoloa sairaalassa, koska stereotypia sanelee, että eihän elävää ihmistä varten pappia tarvita.

Ullgrenin tehtävä on kuitenkin suurimmaksi osaksi palvella nimenomaan elävää ihmistä. Hän tarjoaa hengellistä ja eksistentiaalista tukea potilaille ja omaisille mutta myös sairaalan henkilökunnalle.

- Tehtäväni on tukea myös työntekijöitä työssä jaksamisessa sekä esimerkiksi erilaisissa hoitoeettisissä kysymyksissä.

Tämä kaikki kertoo siitä, että sairaalakin on lopulta ihan tavallinen työpaikka. Siellä esiintyvät tavallisen työpaikan ilot ja ongelmat. Siksi monella on tarve keskustelukumppanille, jonka kohtaamiseen on mahdollisimman matala kynnys. Ullgrenilla itsellään – kuten monella muullakin sairaalapapilla – on roolinsa tueksi työnohjaajan koulutus.

- Moni ajattelee esimerkiksi syöpäsairaalaa paikkana, jossa kuolema vaanii jokaisen kulman takana. Ihmiset yllättyvät siitä, kuinka paljon toivoa ja lämpöä tässä ilmapiirissä on. Suurin osa ihmisistä paranee ja lähtee täältä kotiin.

Luopuminen nostaa esiin peruskysymykset

Toki Ullgrenin työstä suuri osa käsittelee silti kuolemaa. Usein potilas kaipaa keskustelua juuri silloin, kun hän alkaa vakavan diagnoosin tai hoidon lopettamispäätöksen äärellä tiedostaa elämän rajallisuuden.

- Moni asia tässä työssä on vuosien varrella muuttunut, mutta perusihmisyys pysyy samana. Kysymykset ja ajatukset, jotka potilaassa ja hänen läheisissään heräävät, kun ihminen sairastuu vakavasti, ovat ikuisia. Me ihmiset olemme kaikki samalla viivalla sellaisen sairauden edessä.

Huolet ja kysymykset ovat ihmisestä riippumatta pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia. Ajatus siitä, että oma olemassaolo lakkaa, pysäyttää vahvimmankin. Sillä hetkellä ihmiset kaipaavat erityisesti merkityksiä, joita voi liittää elettyyn elämään.

- Luopuminen on helpompaa, kun voi kokea, että omat toiveet ja odotukset elämälle ovat täyttyneet. Mutta samalla se aiheuttaa ristiriidan, että kun elämässä on niin paljon hyvää, niin siitä ei toki silloin haluaisi luopua. Yleensä se hyvä, josta on vaikeinta luopua, ovat läheiset ihmiset. Harvoin tulee vastaan ihmisiä, jotka miettivät, etteivät ole saaneet tehdä tarpeeksi töitä. Useimmiten ihminen pohtii, onko hän rakastanut tarpeeksi ja onko häntä rakastettu.

Kuinka suremaan jäävät pärjäävät?

Kaikki kysymykset eivät toki ole elämää suurempia. Kuoleman lähestyessä on tärkeää pohtia myös arkisia käytännön asioita, jotta omaisten tulevaisuus on turvattu. Nimenomaan tähän liittyy esimerkiksi se, miksi vielä sairaalassa saatetaan mennä naimisiin.

Sairaalassa näkee, kuinka tavanomaista on, etteivät ihmiset ole varautuneet kuolemaan. Perheissä on usein työnjako, ja yhtäkkiä saatetaan olla tilanteessa, että perheenjäsen, joka on aina hoitanut raha-asioita, ei pystykään enää hoitamaan niitä.

- Kannustamme täällä ihmisiä ottamaan näitä asioita puheeksi, koska ihmiset eivät yleensä tule itse sitä kriisin keskellä ajatelleeksi. On hyvä myöskin jo etukäteen muistaa, että asioiden järjestäminen tai kuolemaan varautuminen ei tuo kuolemaa lähemmäs.

Käytännön tasolla toteutuva asia, jota ihminen saattaa joutua pohtimaan ja kohtaamaan, on myös suremaan jäävien omaisten selviytyminen ilman häntä. Jos potilaalla on kasvuikäisiä lapsia, niin vanhemman menetys on poikkeuksetta traumaattinen kokemus.

- Toisen vanhemman rooli korostuu silloin. Vaikka tilanne on aikuisellekin lamauttava, pahinta, mitä lapselle voi tehdä, on se, että oman surunsa takia kieltäytyy puhumasta kuolleesta vanhemmasta. Lapselle on todella tärkeää, että kuolleesta vanhemmasta kerrotaan hänelle ja että hän itsekin saa tuosta ihmisestä puhua.

Pappi kuuntelee mutta ei tuputa vastauksia

Käytännönläheistenkin asioiden käsittelystä huolimatta yksi ominaisuus papin roolissa on Ullgrenin mukaan aina selkeä:

- Pappi ei ole täällä antamassa vastauksia.

Ihminen on itse vastuussa elämästään, eikä toinen voi ulkopuolelta tarjota helppoja ratkaisuja isoihin kysymyksiin. Usein ihmiset kysyvät sairauden äärellä papilta ensimmäiseksi, miksi näin on tapahtunut. Jos on elänyt terveellisen ja moraalisesti oikeanlaisena pitämänsä elämän, ihmisen koko maailmankuva voi järkkyä, kun saakin siitä huolimatta syöpädiagnoosin.

- Tämä työ opettaa nimenomaan sen, että vastauksia ei ole. Tai paremminkin sen, että vastaukset ovat jotakin, mitä ihmisen on löydettävä itse.

Ullgren kertoo, että papin tehtävä on olla ihmisen rinnalla ja esittää kysymyksiä yhdessä tämän kanssa. Ihmisen on löydettävä se, mikä hänelle itselleen on tärkeää ja mikä häntä vie eteenpäin.

Modernin yhteiskuntatieteen piirissä on tehty havainto, jonka mukaan tämä selitysten tarve saattaa juontaa juurensa siihen, että nykyihmisellä on kova vaatimus tarinallisuudelle. Kaiken on oltava osa jotakin suurempaa järjestystä. Ihminen on tottunut siihen, että maailma on täynnä laskelmoidusti tuotettuja mediaesityksiä, joissa kaikelle kirjoitetaan syy ja seuraus, mutta kokonaisesta elämästä draamankaaren lainalaisuudet ja suunnitelmallisuuden lohdut eivät löydy yhtä luontevasti.

Vaikka yhteiskunnallisessa keskustelussa keskitytään nykyään pääosin tarinallisuuden vaaroihin, Ullgrenillä on kuoleman kontekstissa käsitteestä paljon positiivisempi mielikuva. Hän korostaa, että tarinallisuus voi elämän loppuvaiheessa olla ihmiselle kantava voima.

– Uskontofilosofi Sami Pihlström on sanonut hyvin, että kenenkään ei pidä antaa toisen ihmisen kärsimykselle ulkopuolelta merkityksiä, mutta jos ihminen itse ne löytää, niin kenenkään ei pidä mennä ottamaan niitä pois. Joku voi saada todella paljon voimaa siitä ajatuksesta, että tämä ei ole sattumaa vaan tämän kaiken takana on jokin tarina.

Vakuuta tärkein eli itsesi ja läheisesi

Jos elämä yllättää ikävästi, on tärkeää voida keskittyä täysillä paranemiseen. Sen lisäksi, että sairaus tai tapaturma tuovat mukanaan terveyshuolia, on niillä usein myös vaikutuksia talouteen.

Laske hinta ja osta