Sukupolvenvaihdosten määrä kiihtyy – asiantuntijan vinkit vaihdosta miettivälle

26.11.2019 - Talous

LähiTapiola LokalTapiola

Yrityksen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle tai muulle jatkajalle ei käy kädenkäänteessä. LähiTapiola Varainhoidon Sijoituswebinaarissa vieraileva Eversheds Asianajotoimiston asianajaja Torsti Lakari neuvoo yrittäjiä pohtimaan asioita ajoissa.

Suomessa tehdään muutamia tuhansia yritysten omistajavaihdoksia vuosittain. Määrä kasvaa ison yrittäjäjoukon ikääntyessä.

LähiTapiola Varainhoidon Sijoituswebinaarissa tiistaina 3. joulukuuta keskustellaan yritysten sukupolvenvaihdoksista. LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtajan Tom Liljeströmin kanssa aiheesta keskustelee Eversheds Asianajotoimiston asianajaja Torsti Lakari. Voit ilmoittautua webinaariin täältä.

Viime vuonna julkaistun Omistajavaihdosbarometrin mukaan iso osa (46 %) yli 55 –vuotiaista yrittäjistä arvioi myyvänsä yrityksensä ulkopuoliselle, kun yrittäjä on aikeissa jättäytyä eläkkeelle. Noin joka neljäs kyselyyn vastannut yrittäjä uskoi löytävänsä jatkajan perhepiiristä. Peräti 22 prosenttia ennakoi, että voi joutua lopettamaan yrityksensä eläkehaaveiden voimistuessa.

Asianajaja Torsti Lakari sanoo, että tyypillisesti sukupolvenvaihdoksissa pohditaan yrityksen hintaa. Klassisimmillaan kyse on perhepiirissä tapahtuvasta vaihdoksesta, jossa yrittäjävanhemmat miettivät, miten yrityksen saisi siirrettyä lapsille vastikkeetta.

- Usein kysytään, että voisiko yrityksen siirtää lahjana lapsille vai pitääkö lapsilta periä jonkinlainen kauppahinta yrityksestä. Yrityksen luovuttaminen seuraavalle sukupolvelle on usein pakko toteuttaa kaupalla, jos yritys edustaa pääosaa vanhempien varallisuudesta ja aikanaan on otettu liian alhainen yrittäjäeläkevakuutuksen taso, Lakari sanoo.

Lakari neuvoo yrittäjiä olemaan suunnitelmineen ajoissa liikenteessä. Osaava lakimies pystyy avustamaan kokonaisuuden suunnittelussa ja pitämään huolen siitä, että mahdollisuus verohuojennusten hyödyntämiseen varmistuu. On tärkeää, että luovutuksensaajat ovat yritystoiminnan jatkajia myös verohallinnon silmissä.

- Hallittu yritystoiminnasta luopuminen ja jatkajan löytäminen sekä kouluttaminen vaativat aikaa ja malttia. Sen vuoksi suunnittelu on syytä aloittaa varhain ja käyttää tarvittavilta osin asiantuntijoita apuna.

Tutustu säästämisen ja sijoittamisen palveluihimme

Asiakkaanamme pääset sijoittamaan rahasi kohteisiin, joihin uskomme ja itsekin sijoitamme. Kansainvälinen rahastoluokittaja Lipper valitsi meidät vuonna 2018 Pohjoismaiden parhaaksi varainhoitajaksi pienten yhtiöiden sarjassa.

Lue lisää