LähiTapiolan ekonomisti: Kiinan ja Yhdysvaltain tullikiista ravistelee taas markkinoita – pitkäjänteinen ja hajauttava sijoittaja kestää markkinahermoilun

10.5.2019 - Talous

LähiTapiola LokalTapiola

Yhdysvaltain päätös nostaa kiinalaistuotteiden tuontitulleja yllätti markkinat. LähiTapiolan rahoitusmarkkinaekonomistin Jyri Kinnusen mukaan epävarmuus osakemarkkinoilla voi voimistua ainakin hetkellisesti.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yllätti sijoittajat. Perjantaina Yhdysvallat asetti 25 prosentin tuontitullit kiinalaistuotteille, joiden yhteisarvo on 250 miljardia dollaria. Lisäksi Yhdysvallat on uhannut Kiinaa merkittävillä lisätulleilla.

Päätöksellään Yhdysvaltain presidentti pyrkii vauhdittamaan Kiinan ja Yhdysvaltain välisiä neuvotteluita. Trump syyttää kiinalaisia viivyttelystä ja merkittävistä sopimusluonnoksen kielimuutoksista. Sijoittajat olivat odottaneet, että kauppaneuvotteluissa päästäisiin sopuun.

Kiina uhkaa kostaa Yhdysvaltain lisätullit. Kiinalaisviranomaiset ovat kuitenkin todenneet, että kauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa jatkuvat edelleen.

LähiTapiolan rahoitusmarkkinaekonomisti Jyri Kinnusen mukaan tullikiista on tuonut taas merkittävää epävarmuutta markkinoille.

Alkuvuonna osakemarkkinat etenkin Kiinassa ovat olleet selvässä nousussa, mikä osaltaan on hyvin sujuneiden kauppaneuvotteluiden ansiota. Kiistan leimahtaminen uuteen roihuun painoi torstaina kiinalaisosakkeita yli 6 prosenttia viikkotasolla. Perjantaina kurssilasku vaimeni ja kurssit kääntyivät taas Aasiassa ainakin hetkellisesti nousuun.

- Osa sijoitusmarkkinoilla toimivista tahoista uskoo Trumpin päätöksen olevan neuvottelutaktiikkaa ja sopimuksen lopulta syntyvän muodossa tai toisessa, mutta neuvotteluissa voidaan nähdä myös maiden välinen välirikko, Kinnunen sanoo.

- Jos välirikko toteutuu, kauppaneuvottelut jatkunevat silti tulevaisuudessa. Toisaalta vaikka sopimus lähiaikoina syntyisikin, kauppakiistat Yhdysvaltain ja Kiinan välillä tulevat todennäköisesti myös jatkossa nousemaan otsikoihin, koska maiden väliset strategiset eturistiriidat tulevat olemaan merkittäviä myös tulevaisuudessa.

Osakekurssien heilunnan lisäksi lisätulleista on haittaa Kiinan taloudelle. Tarkan arvion esittäminen on Kinnusen mukaan haastavaa, mutta jo voimassa olevien tullien perusteella Kiinan bruttokansantuotteen kasvu jäisi lisätullien myötä mahdollisesti noin 0,3-0,5 prosenttiyksikköä nykyistä alhaisemmaksi.

Mikäli lisätullit hidastavat talouskasvua, Kinnunen uskoo Kiinan lisäävän elvytystä ja antavan valuuttansa heikentyä. Kiinan vastatoimien vaikutus Yhdysvaltain talouteen on Kinnusen mukaan huomattavasti pienempi.

Kauppakiistan eskaloituminen tuo epävarmuutta osakemarkkinoille ainakin hetkellisesti, arvioi Kinnunen. Sijoittajan kannattaa huolehtia salkun hyvästä hajautuksesta ja pitää sijoitushorisontti kaukana edessäpäin.

- Sijoittajan kannalta tilanteessa korostuvat sijoitustoiminnan pitkäjänteisyys ja riskien hajautus, Kinnunen neuvoo.

Tutustu säästämisen ja sijoittamisen palveluihimme

Asiakkaanamme pääset sijoittamaan rahasi kohteisiin, joihin uskomme ja itsekin sijoitamme. Kansainvälinen rahastoluokittaja Lipper valitsi meidät vuonna 2018 Pohjoismaiden parhaaksi varainhoitajaksi pienten yhtiöiden sarjassa.

Lue lisää