Älä reissaa riskillä – 10 syytä ottaa matkavakuutus

20.3.2019 - Terveys

LähiTapiola LokalTapiola

Kokeneinkin matkustaja voi joutua maailmalla tilanteisiin, joihin ei itse voi vaikuttaa. Matkustajavakuutus antaa turvaa sairastumisen ja tapaturman varalta ja auttaa monissa muissakin vastoinkäymisissä. Matkatavaravahingot korvataan yleensä kotivakuutuksesta, mutta omaisuuden voi turvata myös erillisellä matkatavaravakuutuksella. Kun vakuutus on kunnossa, matkalla voi ottaa rennosti.

Perusterve ihminen saattaa luottaa siihen, ettei hän sairastu lomallakaan. Vieraassa ympäristössä riskit kuitenkin kasvavat ja vaaratonkin tauti voi aiheuttaa rajuja oireita. – Tavallinen vatsatauti eli turistiripuli on yksi tyypillisimpiä matkasairauksia. Sitä ei voi omilla toimillaan täysin välttää, sillä matkalla on syötävä eikä ravintolan hygieniatasoa aina näe päällepäin. Myös matkakohteen erilainen bakteerikanta lisää sairastumisriskiä, kertoo LähiTapiolan palvelupäällikkö Heidi-Maria Hänninen.

Lapsiperheet ja ikääntyneet matkustavat entistä enemmän ja heillä on tavallista suurempi riski sairastua. Vanhempien tai isovanhempien matkustajavakuutus kattaa myös mukana matkustavat lapset. Ikääntyneitä vakuutus suojaa 100-vuotiaaksi saakka. – Monet eläkeläiset viettävät pitkiä yhtämittaisia jaksoja Aurinkorannikolla, Kanarian saarilla tai Thaimaassa. Jatkuva matkavakuutus on silloin edullisin vaihtoehto. Jos matka kestää yli kolme kuukautta, kannattaa varmistaa vakuutusyhtiöstä turvan jatkuminen.

Tapaturmiakin matkalla sattuu. Tuntematon ympäristö itsessään aiheuttaa riskejä, samoin vilkas liikenne tai uuden harrastuksen kokeileminen.

– Lomalla moni kokeilee riskialttiita lajeja, kuten sukeltamista tai riippuliitoa. Esimerkiksi laskettelu merkittyjen rinteiden ulkopuolella aiheuttaa joka talvi tapaturmia asiakkaillemme. Mikäli lomalla aikoo kokeilla tavallisesta poikkeavaa harrastusta, kannattaa vakuutuksen voimassaolo tarkistaa etukäteen. Tarvittaessa turvaa voi laajentaa urheiluvakuutuslisällä.

Hätäpalvelu auttaa kiperissä tilanteissa

Kun sairastuu vieraassa maassa, olo voi olla avuton. Myös kielimuuri voi vaikeuttaa asioiden hoitamista. Matkustajavakuutus helpottaa tilannetta, sillä LähiTapiolan matkahätäkumppani SOS International on vain puhelinsoiton päässä numerossa +358 8000 4531 vuorokauden ympäri. SOS International huolehtii siitä, että potilas pääsee laadukkaaseen hoitoon.

– Suomalaisten matkat kohdistuvat yhä useammin Euroopan ulkopuolelle ja eksoottisiin kohteisiin. Terveydenhoidon taso vaihtelee eri maissa ja samassakin kohteessa hoitopaikasta riippuen. Tavallisen ihmisen on mahdoton arvioida hoidon laatua. SOS Internationalilla on kattava tieto hoitolaitosten tasosta ja niistä hoitopaikoista, joiden laadussa tai hygieniatasossa on havaittu puutteita. Hoitoon ei kannata siksi hakeutua itse, vaan kannattaa kysyä heti neuvoa SOS:n asiantuntijoilta.

SOS International on potilaan tukena myös hoidon aikana. – Lääkärit arvioivat hoidon laatua lääketieteelliseltä kannalta jatkuvasti. Esimerkiksi saarimatkakohteissa lääkäri voi suositella potilaan siirtämistä mantereelle parhaan hoidon varmistamiseksi. Kun matkasairaus tai -tapaturma on ehtojen mukaan korvattava, matkustajavakuutus kattaa myös siirrosta aiheutuvat kustannukset.

Hätäpalvelu auttaa muissakin käytännön järjestelyissä tarpeen mukaan. Joskus potilas tarvitsee saattajaa sairaalaan tai lentokentälle, toisinaan apua paluumatkan tai majoituksen järjestelyissä sekä tiedon saattamisessa läheisille Suomessa.

Kalliit kulut eivät mene omasta pussista

Suomalaiset ovat tottuneet kattavaan ja edulliseen julkiseen terveydenhuoltoon, mutta kaikkialla maailmassa sitä ei ole saatavilla.

– Hoito on kallista esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä leikkaus lisäkuluineen voi maksaa yli 300 000 euroa. Myös Aasiassa laadukkaan hoidon hinta nousee helposti korkeaksi. Matkustajavakuutus korvaa kohtuulliset kulut. Siksi etenkin niissä maissa, missä hoito on kallista, on tärkeää olla yhteydessä SOSiin ennen hoitoon hakeutumista.

Jopa Euroopassa hoitolasku voi yllättää. Bulgariassa auringonpistoksen hoidosta laskutetaan satoja euroja ja Sveitsissä röntgenkuvaus maksaa noin 1000 euroa. Vakuutus kannattaa siis ottaa myös Eurooppaan suuntautuville matkoille. Lisäksi mukana on tärkeä pitää eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joka täydentää vakuutuksen antamaa turvaa.

– Eurooppalainen sairaanhoitokortti takaa suomalaisille julkiset terveyspalvelut Euroopassa samaan hintaan kuin paikallisille asukkaille. Tämä on hyödyksi esimerkiksi silloin, jos pitkäaikaissairaus vaatii hoitoa matkan aikana. Vakuutus kattaa nimittäin vain äkillisesti pahentuneen taudin akuutin hoidon sekä matkalla sattuneen tapaturman ja matkan aikana alkaneen uuden sairauden. Myös lääkkeitä kannattaa varata matkalle hiukan enemmän siltä varalta, että joutuukin jäämään matkakohteeseen pidemmäksi aikaa, Hänninen vinkkaa.

Joskus kotiinpaluu matkalta ei onnistu tavalliseen tapaan vaan tarvitaan ambulanssilentoa.

– Monilla suomalaisilla on harhakäsitys, että Suomen valtio hoitaa silloin asian, mutta näinhän tämä ei ole. Esimerkiksi Havaijilta ambulanssilento Suomeen maksaa noin 200 000 euroa ja Filippiineiltä 100 000 euroa. Ilman matkavakuutusta useimmat ovat pulassa tällaisten kustannusten kanssa.

Helposti hoitoa myös kotimaassa

Kotimaassakin voi tulla tarvetta hakeutua lomalla hoitoon yksityiselle lääkäriasemalle. Matkustajavakuutus on voimassa kotimaan matkoilla, kun matkakohde on yli 50 kilometrin päässä kotoa tai työpaikasta. Vapaa-ajan asunnolla vakuutus ei ole voimassa.

– Suomessa asiakkaamme voivat käyttää myös etälääkärin palveluita LähiTapiolan TerveysHelpin kautta. Tämä on kätevää esimerkiksi Lapin matkakohteissa, joissa lähin lääkäri on kaukana. Etälääkäri voi tehdä diagnoosin ja kirjoittaa sähköisen reseptin. Hän pitää yhteyttä potilaaseen akuutin vaiheen ajan ja seuraa sitä, tarvitseeko potilaan lähteä hoitopaikkaan.

Matkustajavakuutus kattaa yksityisen hoidon kuluja kotimaassa myös silloin, kun ulkomailla sattunut tapaturma tai sairastuminen edellyttävät jatkohoitoa kotimaassa. Tapaturman jälkeen jatkohoitoa korvataan jopa kolmen vuoden ajan, ja sairauden jatkohoitoa korvataan enintään neljä kuukautta.

Matka voi keskeytyä monista syistä

Sairauksien tai tapaturmien lisäksi matkoilla voi sattua muita vastoinkäymisiä, jotka pakottavat muuttamaan suunnitelmia. Erilaiset luonnonkatastrofit ovat lisääntyneet ympäri maailmaa ja niille matkustaja ei itse mahda mitään.

– Esimerkiksi myrsky tai tulivuoren muuttuminen aktiiviseksi vaikuttavat helposti liikenteeseen: lentoliikenne voi pysähtyä ja juna- tai laivayhteyksiin voi tulla muutoksia. Vakuutus kattaa luonnonmullistusten aiheuttamia ylimääräisiä kustannuksia siltä osin kuin esimerkiksi lentoyhtiö ei ole niistä vastuussa. Matkalta myöhästymisen yhteydessä korvataan muun muassa ylimääräisiä matka- ja majoituskuluja sekä etukäteen varattujen retkien tai ohjelman kustannuksia.
Luonnonkatastrofien lisäksi matkasuunnitelmat voivat muuttua terroriuhan vuoksi. Tämä on näkynyt myös Euroopassa viime vuosina.

– Olemme muuttaneet linjaustamme terrorismiin liittyen ja korvanneet matkan keskeytymisiä ja peruuntumisia silloin, jos henkilö ei koe matkakohdetta turvalliseksi.

Aina matkan aikana sattuvat vastoinkäymiset eivät koske vakuutuksen ottajaa itseään. Myös kotona voi tapahtua jotakin, joka muuttaa suunnitelmia.

– Kotimatkalle on päästävä kiireesti esimerkiksi silloin, jos läheinen sairastuu vakavasti tai jopa menehtyy. Myös huomattava omaisuusvahinko kuten kotona syttynyt tulipalo voi keskeyttää matkan. Vakuutus kattaa kustannuksia näissäkin tilanteissa ja nopeuttaa kotimatkaa.

Korvausta myöhästyneistä tai varastetuista tavaroista

Matkatavaroiden vahingot korvataan joko kotivakuutuksesta tai erillisestä matkatavaravakuutuksesta. Tyypillinen tilanne on matkalaukun joutuminen hakoteille lentokentällä. Tavaroiden viivästyminen vaikeuttaa lomailua, vaikka matkalaukku saataisiin myöhemmin takaisin.

– Vakuutus korvaa välttämättömyystavaroiden hankkimisen, kun matkatavarat viivästyvät ulkomaan matkakohteesta vähintään 12 tuntia, ja Loisto-kotivakuutuksen kohdalla jo neljän tunnin viiveen vuoksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vaatteita ja hygieniatarvikkeita sekä muita tavaroita, joita tarvitaan tavallisen elämisen ja olemisen järjestämiseen matkalla, kertoo LähiTapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen.

Kaikkein tavallisin matkatavaravahinko on varkaustapaus.

– Käsilaukku, puhelin tai kamera joutuvat helposti varkaiden käsiin. Jos passikin varastetaan, tärkeintä on huolehtia ensin käytännön järjestelyistä lähetystön tai konsulaatin kanssa. Vakuutus kattaa sekä itse passin uusimisen että tilanteeseen liittyviä ylimääräisiä kuluja, kuten matka-, majoitus- tai puhelinkustannuksia. Varkaustapauksista kannattaa tehdä sekä rikosilmoitus poliisille että vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle.

Myös matkatavaroiden rikkoutuminen on yleistä.

– Jos tilanne on akuutti, vahinkoilmoitus on hyvä tehdä puhelimitse. Valtaosa tapauksista ratkaistaan heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Kun korvauspäätös on tiedossa, asiakas voi ottaa sen huomioon ja hankkia korvaavat tavarat. Lennon aikana rikkoutuneista tavaroista korvausta haetaan kuitenkin ensisijaisesti lentoyhtiöltä.

Vahinkotapahtumien kirjo on moninainen ja tavaroille saattaa sattua melkein mitä tahansa. Äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot korvataan, sen sijaan tavaroiden katoamista, unohtamista tai epäselviä tilanteita vakuutus ei korvaa.

– Matkatavaroista kannattaa siksi huolehtia hyvin. Myös varkaustapauksissa on tärkeää, että tapahtumien kulku on tiedossa ja siitä voidaan antaa tarkka selostus, Korpelainen muistuttaa.

10 syytä ottaa matkavakuutus

  1. Pääset nopeasti hyvään hoitoon kaikkialla maailmassa
  2. Autamme hoitopaikan valinnassa ja seuraamme hoidon laatua
  3. Kun sairastut tai loukkaannut vakavasti, autamme muissakin käytännön asioissa, kuten lentojen tai majoituksen järjestelyissä
  4. Vakuutus kattaa kohtuulliset hoitokulut ilman ylärajaa
  5. Mikäli terveytesi on kriittisessä tilassa, kotimatka järjestyy tarvittaessa ambulanssilennolla
  6. Saat myöhästymistapauksissa apua luonnonmullistusten yllättäessä
  7. Pääset nopeasti kotiin, jos läheisillesi tai omaisuudellesi sattuu jotain vakavaa kotona
  8. Voit lomailla mukavasti, vaikka matkatavarasi myöhästyisivät
  9. Saat korvausta varastetusta ja rikkoutuneesta omaisuudesta
  10. Kun vakuutus on kunnossa, voit ottaa lomalla rennosti. Tarkista siis ennen matkaa vakuutuksen voimassaolo sekä enimmäiskorvausmäärät ja omavastuu. Tutustu lisäksi suojeluohjeisiin, jotka auttavat toimimaan niin, ettei vahinkoja sattuisi.