Korvaako vakuutus järveen pudonneen matkapuhelimen, entä teltasta viedyn kameran?

21.7.2018 - Turvallisuus

Kotivakuutus kannattaa olla kunnossa paitsi kodin myös omaisuusvahinkojen vuoksi. Kesäisin ihmiset tiputtavat muita vuodenaikoja useammin matkapuhelimensa veteen. Korvaushakemuksia rikki menneistä tavaroista tulee kuitenkin yhtä paljon pitkin vuotta.

Suomalaisten kesälomakausi on kuumimmillaan ja ihmiset viettävät paljon aikaa ulkona sekä kaupungissa että luonnossa. Kesäisin ihmisille sattuu LähiTapiolan TerveysHelppi-palvelun lääkärin mukaan paljon tapaturmia, mutta entä omaisuus – pidetäänkö esimerkiksi matkapuhelimista huolettomammin huolta kesäisin kuin talvisin?

- Puhelimia menee rikki ja niitä varastetaan pitkin vuotta. Yleisin syy rikkoutumiselle on puhelimen tippuminen maahan tai lattialle ja näitä sattuu läpi vuoden. Kesällä haetaan enemmän korvausta järveen tai muuhun vesistöön tippuneista puhelimista. Puhelin saattaa pudota veteen esimerkiksi veneillessä, LähiTapiolan korvausneuvoja Polina Mustakartano kertoo.

Kesäviikonloppuina ihmiset myös suuntaavat erilaisiin tapahtumiin, joissa väenpaljous ja juhlatunnelma voivat aiheuttaa omaisuusvahinkoja.

- Kyllähän esimerkiksi festivaaleilla aina sattuu ja tapahtuu, mutta festareihin liittyviä vahinkoilmoituksia ei ole tullut mitenkään merkittävän paljon, Mustakartano mainitsee.
Mustakartano muistuttaakin festarikävijöitä pitämään erityisen hyvää huolta omaisuudestaan.

Erityisen tärkeää on pitää arvokas omaisuus koko ajan mukana, vaikka majoittuisi leirintäalueella ja joidenkin tavaroiden jättäminen telttaan houkuttaisi.

- Teltasta varastettua rahaa, kameroita, elektroniikkaa tai muita arvoesineitä ei korvata ollenkaan. Nämä kannattaa siis pitää festareilla mukana laukussa tai vaikka taskussa, kun poistuu teltalta. Mukana olevaa omaisuutta on myös valvottava varkauksien varalta. Valvonnalla tarkoitetaan sellaista näköyhteyttä omaisuuteen, että tilanteeseen on mahdollista puuttua, jos asiaan kuulumattomat koskevat omaisuuteen. Jos omaisuus jätetään valvomatta, varastetusta omaisuudesta ei välttämättä voida maksaa täyttä korvausta.

Kotivakuutus turvaa omaisuuden

Matkapuhelimen ja muun omaisuuden vahingoittuminen korvataan kotivakuutuksessa olevasta irtaimistovakuutuksesta. LähiTapiolan Laaja ja Loisto -tasojen kotivakuutuksiin sisältyvät äkilliset ja ennalta arvaamattomat vahingot, kuten esimerkiksi rikkoutuminen. Esimerkiksi rikkoutuneen puhelimen korjauksesta tai kokonaan uudesta puhelimesta korvataan omavastuuosuuden jälkeinen osuus.

Tutustu LähiTapiolan kotivakuutukseen tarkemmin täällä. Elokuun loppuun saakka uudet kotivakuutusasiakkaat saavat kodin irtaimiston vakuutuksesta -30 % ensimmäisen vuoden maksusta verkosta ostettuna. Osta vakuutus täältä.

Ensisijaisesti rikkoutunut elektroniikka kuten puhelimet, tietokoneet ja kalliimmat kamerat korvataan korjauttamalla. Jos korjaaminen ei ole mahdollista tai kannattavaa, maksetaan korvaus uuden vastaavan tuotteen jälleenhankintahinnan mukaan. Omaisuuden ikä vaikuttaa korvauksen määrään, jos esine korvataan uudella.

Vahinkoilmoitusta varten asiakkaan kannattaa selvittää korjauskulut etukäteen. Asiakas saa itse valita paikan, jossa haluaa korjauttaa omaisuutensa. Tarpeen vaatiessa asiakas voidaan myös ohjata LähiTapiolan yhteistyökumppanille.