Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Vastuullisia elämänturvatekoja Varsinais-Suomessa

31.5.2021 - Elämänturva

LähiTapiola LokalTapiola

Mitä vastuullisuus tarkoittaa LähiTapiola Varsinais-Suomessa? Sen lisäksi, että turvaamme asiakkaidemme elämää riskien varalta, teemme myös paikallisia elämänturvatekoja sekä oman henkilöstön voimin että paikallisten kumppaniemme kanssa. Tuemme kohteita, joilla on samanlainen arvomaailma kuin meillä, ja jotka ovat tärkeitä asiakkaillemme. Haluamme jättää kotiseutumme paremmassa kunnossa jälkipolville kuin missä itse sen saimme.

Kotiseutumme hyvinvointiin vaikuttaminen on kuulunut koko 150-vuotiseen historiaamme. Logojamme on näkynyt paikallisten urheiluseurojen pelipaidoissa Paimiosta Pöytyälle. Sponsoroinnin avulla tuemme tuhansien alueellamme asuvien lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia, sillä haluamme harrastusten kustannuksien olevan kohtuullisia ja kannustaa kaikkia liikkumaan itselleen mieluisalla tavalla.

Turvallisuutta edistämme esimerkiksi pelastusrengas-, heijastinliivi- ja defibrillaattorilahjoituksin. Kohteina on ollut päiväkoteja, rantoja ja liikuntatiloja Kaarinasta Kustaviin saakka. Myös kulttuurin tukeminen on tärkeä osa-alue vastuullisuustyötämme, sillä fyysisen hyvinvoinnin lisäksi henkinen hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeää.

Käyttörahastolahjoituksilla tuetaan kotiseutumme hyvinvointia – omistaja-asiakkaamme äänestivät 25 000 euron LähiLahjoituksen saajia!

Vastuullisuustyö otti aimoharppauksen eteenpäin vuonna 2018, kun yhtiökokouksemme päätti siirtää edellisvuoden tuloksesta yhteensä 500 000 € erilliseen käyttörahastoon*, joka lahjoitetaan tulevien vuosien aikana alueellemme asiakkaillemme tärkeisiin kohteisiin.

Tänä keväänä henkilöstömme ja omistaja-asiakkaista koostuva hallintomme saivat ehdottaa lahjoituskohteiksi sopivia ehdokkaita, joista valikoitui kymmenen ehdokasta mahdollisiksi LähiLahjoitus-kohteiksi. Huhti-toukokuussa omistaja-asiakkaamme saivat vaikuttaa äänestämällä itselleen merkityksellisintä vaihtoehtoa kymmenestä ehdokkaasta 19.4.-12.5.2021 välisenä aikana.

Äänestystuloksiin pohjautuen 25 000 euron LähiLahjoitus jaettiin seuraavien tahojen kesken:

  • Operaatio Ruokakassi: ruoka-aputyön tukeminen Varsinais-Suomessa
  • MLL Varsinais-Suomen piiri: lapsiperheiden tukeminen erityisesti sosiaalisen median vertaistukiryhmän avulla
  • Lounais-Suomen Syöpäyhdistys: psykoterapiapalveluita syöpädiagnoosin saaneille ja heidän läheisilleen
  • Operaatio Ainutlaatuinen Saaristomeri: Saaristomeren hyväksi tehtävän vaikuttamistyön tukeminen
  • Pelastakaa Lapset, Turku: toisen asteen oppimateriaalien sponsoroiminen vähävaraisille nuorille Turussa

Sponsoroinnilla liikutetaan tuhansia lapsia ja nuoria

Tuemme vuosittain yli 30 urheiluseuraa ja joukkuetta, ja liikutamme heidän kauttaan tuhansia lapsia ja nuoria. Vastaanotamme sponsorointihakemuksia sähköisesti ja käsittelemme hakemukset kahdesti vuodessa. Tänä vuonna olemme sponsoroineet muun muassa:

  • FBC Turku
  • TPS Juniorijalkapallo
  • FC TPS
  • HC TPS
  • Lahjan tytöt
  • Liedon Perhefutis
  • LTU, -13 joukkue
  • LähiTapiola Areena Raisio
  • LähiTapiola Areena Turku
  • Maskun palloseura
  • Mynämäen Vesa
  • Paimion Kiekkoseura
  • Pöytyän Urheilijat, pesäpallojaosto
  • Raision jumpparit
  • Raision Kuula
  • Raision Loimu
  • SBS Littoinen
  • TPS Juniorijääkiekko
  • TPS Salibandy
  • Turku Pesis Naiset
  • Turun Jääkiekkoerotuomarit
  • Kakskerran VPK
  • Turun NMKY, junnutukirosteri
  • TUTO Hockey
  • TuTo juniorijääkiekko
  • TuTo ry
  • Ura Basket / Unified-joukkue

Voit hakea sponsorointia lasten ja nuorten harrastuksiin tämän linkin kautta. Seuraavan kerran hakemukset käydään läpi syksyllä 2021.

*Käyttörahastolahjoitusten periaatteet:

LähiTapiola Varsinais-Suomen yhtiökokous voi päättää siirtää osan yhtiön edellisen tilikauden tuloksesta käyttörahastoon, käytettäväksi paikallisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin tehtäviin lahjoituksiin. LähiTapiola Varsinais-Suomi toimii turvallisuuden, terveyden ja talouden alueilla, joten tuettavien kohteiden tulee liittyä näihin teemoihin. Yhtiön omistaja-asiakkaat voivat vaikuttaa kohteisiin ehdottamalla yleishyödyllisiä ja niihin rinnastettavia toimijoita, sekä osallistumalla neuvoa antaviin kyselyihin ja äänestyksiin lahjoituskohteista. Lahjoituksen saajana ei voi olla yritys tai yksityishenkilö. Päätökset rahaston varojen käytöstä tekee LähiTapiola Varsinais-Suomen hallitus.