Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

BLOGI: Idea ja ihmiset Aamustudion takana

21.3.2021 - Työelämä

LähiTapiola LokalTapiola

Tarinan alku lienee tutun kuuloinen meille kaikille. Viime kevät pisti kaikki suunnitelmat uusiksi – myös meillä LähiTapiola Varsinais-Suomessa. Markkinoinnin vuosikelloon ajatuksella suunnitellut, yritysasiakkaillemme räätälöidyt tapahtumat pyyhkiytyivät kerralla pois, jättäen jäljelle lähes tyhjyyttä ammottavan ympyräkaavion. Hetken pohdinnan jälkeen oli aika kääriä hihat. Näin taaksepäin katsottuna voin todeta, että ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin – ja niin syntyi hyvä idea Aamustudiosta.

Aamuravisteluista Aamustudioiksi

Muuttunut arki oli erityisen haastavaa yrittäjille. Koimme erittäin tärkeäksi, että voimme tarjota heille ajankohtaisia vinkkejä ja asiantuntijoiden neuvoja arjen avuksi. Päätimme Varsinais-Suomen Yrittäjien Niina Pekkalan kanssa yhdistää voimamme. Kumppanuutemme myötä Varsinais-Suomen Yrittäjät ovat jo vuosien ajan järjestäneet Elämänturvatalollamme Aamuravistelu –tapahtumia yrittäjille. Voimamme yhdistämällä yhdistyi samalla useampi tapahtuma - ja näin Aamuravistelut muuttuivat Aamustudioiksi.

Aamustudion ideana on siis tuottaa yrittäjille tapahtuma, jossa asiantuntija avaa yrittäjää koskettavaa ajankohtaista aihetta antaen samalla siihen liittyviä vinkkejä ja neuvoja. Mukana lähetyksessä on myös yrittäjävieras, joka tuo asiaan näkemystä omakohtaisen kokemuksen kautta. Aamustudion isäntänä vieraita jututtaen ja välillä vähän naurattaenkin, toimii monelle tuttu LähiTapiola Varsinais-Suomen liiketoimintajohtaja Raimo Rytö.

Me taustatiimiläiset

Työnjako meidän taustatiimiläisten keskuudessa on ollut alusta asti selvä. Minä pyrin löytämään aamun sisällöksi aiheen, joka on ajankohtainen ja yrittäjiä sillä hetkellä puhututtava asia. Vinkit aiheisiin saan meidän oman yritystiimin tekijöiltä. Valitsemme lähetykseen sopivan asiantuntijan ja kutsumme mukaan yrittäjävieraan, jolla on asiaan kosketuspintaa omakohtaisen kokemuksen kautta. Lähetyksen aikana kameroiden takana studiossa kanssani häärää Niina, jonka osaavissa käsissä hoituu tapahtuman tekninen toteutus. Minä pidän lähetyksen aikana huolen, että homma pysyy aikataulussaan ja että mahdollisiin esitettyihin kysymyksiin vastataan.

Kevään Aamustudiot

Tule kanssamme aamukahville keskiviikkona 31.3. klo 8.30 Aamustudion merkeissä. Aamun aiheena on Yrittäjän sosiaaliturva. Mitä varautuminen tai varautumatta jättäminen ns. pahan päivän varalle tarkoittaa, kun itse yrittäjänä vastaa oman sosiaaliturvansa tasosta? Tästä keskustelevat vieraamme Suomen Autohallin yrittäjä Samuli Hietarinta ja LähiTapiolan henkimyyntipäällikkö Markus Kauppila.

Huhtikuun Aamustudiossa 28.4. keskustellaan kasvuyrityksistä, niiden haasteista ja mahdollisuuksista. Raimo Rydön kanssa keskustelemassa on kasvuyritysten parissa työskentelevä asiakkuuspäällikkö Vesa Mustalahti LähiTapiola Varsinais-Suomesta. Aamun vieras varmistuu myöhemmin.

On tuskallista kuulla, miten todellinen monen yrittäjän hätä ja toivottomuus tällä hetkellä on. Koen, että varsinkin nyt tärkeä aika järjestää asiapitoista, mutta myös hyvää mieltä tuottavaa sisältöä yrittäjille näiden tapahtumien muodossa. Tilaisuudet ovat olleet tykättyjä ja uskon, että onnistumme siinä myös jatkossa!

Tapahtumaan voi osallistua joko LähiTapiola Varsinais-Suomen tai Varsinais-Suomen Yrittäjien Facebook -tilillä. Saat muistutuksen tapahtumasta ilmoittamalla osallistumisestasi tapahtumasivulla jo ennakkoon.

Lotta Kannisto
elämänturvaaja ja markkinointikoordinaattori
LähiTapiola Varsinais-Suomi