Pohjanmaa: LähiTapiola Pohjanmaa lahjoittaa 100 000 € käyttörahastosta
17.3.2021 - Talous
Myös tänä vuonna LähiTapiola Pohjanmaa lahjoittaa 100 000 euroa toimialueensa elinvoiman vahvistamiseen. Ehdotuksia tuettavista kohteista kerätään nyt kyselyn avulla. Kohteiden tulee olla yleishyödyllisiä ja irrallaan yhtiön liiketoiminnasta.
LähiTapiola Pohjanmaa on asiakkaiden omistama, paikallinen vakuutusyhtiö, jonka tulos käytetään muun muassa hyvinvoinnin edistämiseen Pohjanmaalla. LähiTapiola Pohjanmaa siirtää vuosittain käyttörahastoon osan yhtiön edellisen tilikauden mahdollisesta voitosta. Lahjoitusten kautta yhtiö haluaa olla vahvemmin vaikuttamassa paikalliseen elinvoimaan ja turvaamassa alueen tulevaisuutta.
– Olemme paikallinen yritys ja haluamme toimia entistä vahvemmin alueemme hyväksi. Yhteiskuntavastuu merkitsee meille aktiivista osallistumista lähiyhteisöjen ja yhteiskunnan kehittämiseen. Tärkeintä on, että tuettava kohde on yleishyödyllinen ja tekee jotakin alueen elinvoiman hyväksi. Asukkaiden viihtyvyyden ja hyvinvoinnin pitää lisääntyä kohteen kautta, LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtaja Pasi Haarala sanoo.
Lahjoituskohteita voi ehdottaa 16.4.2021 mennessä täyttämällä hakemus tästä linkistä.
– Taloudellinen tuki on yksi keino, jolla LähiTapiola toteuttaa yhteiskuntavastuuta. Tällä tavalla voimme ohjata varoja ihmisille tärkeiden yhteisöjen ja toiminnan tukemiseen, Haarala sanoo.
Vuonna 2021 lahjoitukset menevät pääsääntöisesti seuraaviin tarkoituksiin:
1. Vapaaehtoisten palokuntien (VPK) toiminta
- Nuorten palokuntaharrastuksen tukeminen paikallisyhteisöjen turvallisuuden ja VPK-toiminnan turvaamiseksi
- VPK-toiminnan tukeminen ja edistäminen erityisesti haja-asutusalueiden turvallisuuden parantamiseksi.
- Pelastustoiminnan vapaaehtoistyöhön liittyvä hanke tai tutkimus
2. Luontoon, lähiympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvä työ
- Paikallisesti tärkeän ympäristökohteen, -hankkeen tai ympäristötoimijan tukeminen
- Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai siihen sopeutumiseen liittyvä työ, hanke tai tutkimus
- Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen tai edistäminen
3. Mielenterveyden edistäminen ja ennakoiva jaksamisen tuki
- Ennaltaehkäisevä työ ja toiminta mielenterveyteen liittyvien haasteiden ja ongelmien ehkäisemiseksi
- Mielenterveyden ja siihen liittyvän työn edistäminen tukemalla hankkeita tai tutkimustyötä
- Päihdeongelmien ennaltaehkäisyyn ja päihdeongelmaisten tukemiseen liittyä työ tai tutkimus
Vuonna 2020 lahjoitimme käyttörahastostamme yhteensä 100 000 euroa. Summa jaettiin seuraaville:
- Pohjanmaan meripelastusyhdistykset (5 kpl)
- Suomen Punainen Risti
- Pohjanmaan kriisikeskus Valo
- Project Liv
- Resurscentret Föregångarna
- Musikcafé After Eight
- Psykosociala föreningen Contact
- USM Understödsföreningen för Svenskspråkig Missbrukarvård
- Wasa Stars
"Olemme paikallinen yritys ja haluamme toimia entistä vahvemmin alueemme hyväksi. Yhteiskuntavastuu merkitsee meille aktiivista osallistumista lähiyhteisöjen ja yhteiskunnan kehittämiseen."
Millä sinun autosi kulkee? Kysyimme suomalaisilta, minkä käyttövoiman he valitsisivat seuraavaan autoonsa
15.3.2021 | Turvallisuus
Bensiiniauto on edelleen suomalaisten ykkösvaihtoehto autokaupoilla, mutta lähes joka viides voisi valita täyssähköauton ja vielä useampi ladattavan hybridin, selviää LähiTapiolan kyselystä. Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus kasvaa uusien autojen kaupassa, mutta koko autokanta muuttuu hitaammin. Pääkaupunkiseudulla useampi valitsisi jo lataushybridin kuin bensa-auton. Vaihtoehtojen moninaisuus voi asiantuntijan mukaan hämmentää autokaupoilla.
BLOGI: 101 elämänturvaajaa Ruissalojuoksuun!
12.3.2021 | Terveys
Me LähiTapiola Varsinais-Suomessa haluamme pitää huolta omistajiemme eli asiakkaidemme elämänturvasta. Olennaisena osana siihen kuuluu terveys, joka puolestaan kostuu sekä henkisestä että fyysisestä hyvinvoinnista. Ja kuten vanha sanontakin kuuluu, terve sielu terveessä ruumiissa. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimarina olen ottanut henkilökohtaiseksi haasteekseni innoittaa omalla liikunnallisella esimerkilläni myös muita liikkumaan, ja nyt haastan teidät kaikki kanssani ensi syksynä Ruissalojuoksuun! Mutta miten oma matkani juoksuharrastuksen pariin alkoi?
Itä: Itä-Suomen Siivouspalvelu arvostaa LähiTapiolassa etenkin henkilökohtaista yhteyshenkilöä
12.3.2021 | Itä | Työelämä
Itä-Suomen Siivouspalvelu Oy on Joensuussa toimiva siivousalan perheyritys, joka työllistää sesongista riippuen 16-20 henkilöä. Vuodesta 2013 yritystä on luotsannut siskokset Minna ja Merita, jotka tekevät töitä kädet savessa ja ulkoistavat mielellään toimistotyöt. Vakuutukset tuovat mielenrauhaa kehittämistä rakastaville yrittäjille.