Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Eeva Salmenpohja nimitetty LähiTapiola-ryhmän Yhteiskuntasuhteet- ja vastuullisuusjohtajaksi

15.1.2021 - Talous

VTM Eeva Salmenpohja on nimitetty LähiTapiola-ryhmän uudeksi yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi.

Salmenpohja siirtyy LähiTapiolan palvelukseen Keskosta, jossa hän toimii yhteiskuntasuhdejohtajana. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.5.2021.

Eeva Salmenpohja on työskennellyt Keskossa vuodesta 2017 rakentaen konsernin yhteiskuntasuhteiden ja vaikuttamisen toimintamallia sekä vastaten konsernin vastuullisuustyön strategisen kehittämisen suunnittelusta. Aiemmin Eeva on toiminut perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan erityisavustajana sekä yhteiskunnallisen vaikuttamien asiantuntijatehtävissä muun muassa Akavassa, Suomen Ekonomit ry:ssä ja Ulkoasianministeriössä.

LähiTapiolan Yhteiskuntasuhteet ja vastuullisuus -yksikkö muodostettiin vuoden 2020 keväällä ja toimintaa on johtanut oman toimensa ohella johtaja Jari Eklund.