Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Pohjola Rakennus ja LähiTapiola ovat tehneet kaupat Oulun Välivainiolle tulevasta kerrostalohankkeesta

18.9.2020 - Talous

Pohjola Rakennus Oy Suomi on myynyt Oulun Välivainiolle tulevan kerrostalohankkeen LähiTapiola Aluekiinteistöt Ky:lle. Tiistaina 15.9.2020 solmittu kauppa pitää sisällään 65 asunnon kerrostalokohteen, jossa huoneistopinta-alaa on yhteensä 2359,5 neliömetriä.

Asunto Oy Oulun Puhti, josta kaupat solmittiin, sijaitsee rauhallisessa pientalovaltaisessa Välivainiossa loistavien kulkuyhteyksien varrella. Välivainio on osa Oulun kaupungin Alppilan Bulevardi -kehityshanketta. Alueen on tarkoitus rakentua vaiheittain vuosien 2020-2026 välisenä aikana.

-Tämä hanke tuo hyvän jatkumon Välivainion aluerakentamisellemme ja vahvistaa asemaamme Oulussa monipuolisena ja merkittävänä asuntorakentajana. LähiTapiola alueellisena ja valtakunnallisena kumppanina on erittäin mieluinen yhteistyötaho Pohjola Rakennukselle, sillä molemmat yhtiöt haluavat luoda uusia mukavuusalueita ja kehittävät omalta osaltaan Ouluun toteutuvaa Alppilan Bulevardia, kertoo Pohjola Rakennus Oy Suomen Oulun hankejohtaja Ari Loukkola.

Alppilan Bulevardista on tarkoitus kehittyä tiivis ja monipuolinen uusi osa kantakaupunkia. Alueen sijainti keskustan ja Linnanmaan kampuksen välillä tarjoaa saavutettavuudeltaan erinomaisen sijainnin myös Asunto Oy Oulun Puhdille. Oulun kaupungin hankkeessa on myös varauduttu muun muassa raitiotien rakentamiseen.

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n salkunhoitaja Ville Hännisen mukaan Välivainion kohde täydentää loistavasti LähiTapiolan Mutkaton Koti -tarjontaa, jossa asukkaille tarjotaan vastuullisesti toteutettuja, laadukkaita ja hyvin varusteltuja asuntoja parhailla sijainneilla.

- LähiTapiola sijoittaa pitkäjänteisesti kasvukeskuksiin ympäri Suomea. As Oy Oulun Puhdin kodit sijaitsevat erittäin hyvien kulkuyhteyksien päässä palveluiden läheisyydessä. Toteutamme hankkeen luottavaisin mielin Pohjola Rakennuksen kokemukseen ja ammattitaitoon nojaten, Hänninen summaa.

Pohjola Rakennukselta on tulossa Välivainiolle kaikkiaan noin 200 uutta kotia, joista osa valmistuu vielä tämän vuoden joulukuussa.