Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Katse tulevaisuuteen – näin voit sijoitta megatrendeihin

14.1.2021 - Timo Ritari

Temaattinen sijoittaminen houkuttelee sijoittajia. Salkunhoitaja Timo Ritari kertoo, miten megatrendeihin voi sijoittaa.

Viimeisen vuosien aikana temaattinen sijoittaminen on kasvattanut suosiota sijoittajien keskuudessa. Esimerkiksi ympäristöteemat, väestönrakenteen muutokset, kaupungistuminen, digitalisaatio, sähköinen kaupankäynti muutamia teemoja mainitakseni. Temaattinen sijoittaminen pyrkii hyötymään pitkäkestoisista ja isoista muutoksista, megatrendeistä.

Suosio selittyy osaksi houkuttelevalla kerronnalla ja joissakin tapauksissa hyvillä historiallisilla sijoitustuotoilla. Kaikki megatrendit ja temaattiset ideat ja strategiat eivät kuitenkaan ole yhtäläisinä. Jotkut ovat selvästi parempia kuin toiset. Pelkkä hyvä tarina ei vielä riitä.

Viime vuonna esimerkiksi Yhdysvalloissa S&P500 -indeksin 50 suurinta yhtiötä tuotti yli 14 prosenttia paremmin kuin loput 450 yritystä. Koronavuoden voittajat, teknologia ja kestokulutusyhtiöt (verkkokauppayhtiöt) tuottivat +42 prosenttia ja +32 prosenttia. Indeksin heikoimmat alasektorit, energia ja rahoituspalvelut tuottivat vastaavasti -37 prosenttia ja -4 prosenttia. Huima ero! Osa yrityksistä ei luonut lainkaan lisäarvoa osakkeenomistajilleen. Sama trendi on myös huomattu pidemmällä aikavälillä. Megatrendit ja temaattinen lähestymistapa kaventavat sijoitettavaa universumia. Keskitytään vain niihin yrityksiin ja teemoihin, jotka hyötyvät megatrendeistä ja vältetään häviäjiä.

Kuinka sijoittaa megatrendeihin?

Ensimmäiseksi sijoittajan on tunnistettavat ja valittava megatrendit, joita halutaan hyödyntää. Esimerkiksi voidaan ottaa digitalisaatio ja teknologinen murros. Teknologinen murros on yksi laajimpia ja pitkäkestoisimpia megatrendejä myös sijoittamisen kannalta. Tämä johtuu siitä, että uudet teknologiat ja tavat toimia luovat usein kasvuloikkia ja tuottavuuden kasvua. Teknologian murroksesta on myös puhuttu neljäntenä teollisena vallankumouksena.

Se alkoi jo pari vuosikymmentä sitten, mutta on saanut huomiota myös viime vuosina. IoT, AI, robotisaatio, pilvipalvelut, nanoteknologia muutama teema mainitakseni.

Seuraava vaihe on tunnistaa houkuttelevimmat trendit ja teemat, mutta välttää uuden teknologian huuma, liiallinen hypetys. Tuotteen ja palvelun kaupallistamismahdollisuudet, markkinan riittävä laajuus ja teknologian kehitysvaihe (ajoitus) ovat keskeisiä kriteerejä arvioitaessa trendejä. Tapaus Tesla: onko osakkeen arvostus (ja kurssinousu) selitettävissä nykyisillä liiketoiminnoilla vai onko hypeä mukana? Sähköautot, energian varastointi ja avaruustutkimus ovat kaikki kasvavia teemoja, mutta Teslan kohdalla sijoittajan kannattaa miettiä, millaisia odotuksia osakekurssiin on jo ladattu.

Teknologinen kehitys on luonut pohjan esimerkiksi sosiaalisen median ja verkkokaupan räjähdysmäiselle kasvulle. Tästä on seurannut verkkopohjaiset liiketoimintamallit, kuten Facebook, Airbnb ja Uber, joiden liiketoiminnat ovat vähemmän pääomavaltaisia kuin perinteiset liiketoimintamallit. Esimerkiksi musiikki- ja peliteollisuus on siirtynyt enemmän ja enemmän tilauspohjaisiin liiketoimintamalleihin. Aikaisemmin alan yritykset olivat riippuvaisia uusista julkaisuista ja niiden menestyksestä. Nykyään esimerkiksi Netflixin ja Spotifyn liiketoiminnat perustuvat ennustettavampaan kuukausisopimuksiin. 5G-verkkojen osalta voi miettiä ajoitusta, ollaanko vasta investointien alussa ja milloin niiden kaupallinen käyttö pääsee todella vauhtiin?

Viimeinen vaihe on haastavin. Miten löytää yritykset, joilla on parhaat mahdollisuudet hyötyä valitusta trendistä tai teemasta pitkällä aikavälillä? Kyse on myös häviäjien - eli muutosten ja häiriöiden uhrien – välttämisestä. Kaikki kivijalkakaupat eivät häviä, mutta verkkokaupan yleistyessä osa päätyy murroksen uhriksi. Verkkokauppa vapauttaa kuluttajat kivijalkakauppojen aukiolorajoituksista ja antaa kuluttajille pääsyn laajempaan tuotevalikoimaan. Yksittäisten yritysten fundamenttianalyysi on tämän prosessin selkäranka.

Analyysissä on myös huomioitava kestävän kehityksen ja kasvun tuomat haasteet. Megatrendit ja temaattinen sijoittaminen antavat sijoittajille mahdollisuuden huomioida kestävä kehityksen teemoja sijoittamisessa. Megatrendien avulla sijoittajat pystyvät ottamaan aktiivista näkemystä suhteessa, perinteisiin markkina-arvolla painotettuihin, indekseihin. Huomioimalla megatrendit ja teemat sijoittaja voi varmistua, että sijoitussalkun keskeinen osa on sijoitettu kestävän kehityksen mukaisesti.

Digitalisaatio ravistelee kaikkia aloja. Yritykset ulkoistavat omat palvelimet ja siirtyvät pilvipalveluihin. Tehtaat investoivat yhä enemmän robotteihin tehokkuuden parantamiseksi ja valmistusprosessien automatisoimiseksi. Kulutustavat ja rahoituspalvelut ovat myös keskellä murrosta. Sijoittajille on tarjolla houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia edellyttäen, että he valitsevat digitalisaatiokehityksen rakenteelliset voittajat.

Timo Ritari
salkunhoitaja
LähiTapiola Varainhoito

Sijoitamme sinun varasi kuten omamme

Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.

Lue lisää