Terveysfirmat tarjoavat lääkettä raihnaiseen talouteen

13.6.2019 - Heikki Urpelainen

Innovatiiviset terveysalan yritykset ovat halutuimpia sijoituskohteita vaimeasti kasvavassa taloudessa. LähiTapiola Varainhoidon salkuhoitaja Heikki Urpelainen kertoo kiinnostavista terveysalan pörssiyrityksistä.

Maailmantalous on pyörinyt finanssikriisin jälkeen totuttua hiljaisemmin. Tämä japanimaistuminen näkyy myös dynaamisessa Yhdysvaltain taloudessa. Vanhat velat, vanhat ihmiset, vanhat rakenteet sekä globalisaatio ja tekniikan kehitys vaikuttavat tasaavan taloutta.

Perinteiset taloussyklit, joissa yli-investointeja ja kulutusjuhlia seuraa romahdus, näyttävät miltei kadonneen. Keskuspankkien nollakorkopolitiikasta ei näissä oloissa ole poispääsyä. Heikossa taloudessa kasvavat Amazonit tai innovatiiviset terveysfirmat ovat nyt aiempaakin halutumpia sijoituskohteita.

Paikan saa koodari tai lääkäri

Maailman trendit näkyvät myös Suomessa. Työpaikkailmoituksissa haluttuja ovat koodarit ja lääkärit. Globaalisti yritykset investoivat ohjelmistoihin ennemmin kuin uusiin laitteisiin. Tämä on näkynyt vaimeutena suomalaisten konepajatuotteiden viennissä. Ohjelmistojen lisäksi vahvaa kasvua on terveydenhuollossa, johon rahaa satsaavat sekä valtiot että kansalaiset.

Suomessa sote-kapula on viskattu maakuntien olemattomalle hallinnolle. Kunnanisät, mehiläiset ja keskussairaaloiden ylilääkärit jatkavat vääntöä tehtävänjaosta. Joka tapauksessa yksityisen terveydenhuollon osuus kasvaa. Suomen terveysala painottuu henkilöstövaltaisiin palveluyrityksiin. Tuote- ja laitevalmistajia on harmillisen vähän, vaikka lääketieteen, biologian ja tekniikan osaaminen on Suomessa erittäin vahvaa.

Pelkkä akateeminen osaaminen tai tieteen harppaukset eivät tuotteita tai yrityksiä kuitenkaan synnytä. Terveysala investoikin globaalisti monta sataa miljardia vuosittain tuotekehitykseen. Innovaatioille on kysyntää väestön vanhetessa. Lääketieteellisen seulan läpäisevät terveystuotteet ja -laitteet ovat tyypillisesti kannattavia, asemaltaan suojattuja ja palveluja helpommin monistettavissa maailmalle.

Terveysviihdettä tarjoavat kuluttajatuotteet, kuten anturisormukset, ovat toki kasvava ala. Kuluttajatuotteiden ankara kilpailuasema, vaaditut myyntiponnistukset ja matalampi kannattavuus tekevät niistä kuitenkin vähemmän kiinnostavia sijoituskohteina, kuin mitä lääketieteellisen ja viranomaisseulan läpäisseet terveystuotteet ovat.

Ruotsalaisissa useita innovatiivisia

Ruotsissa valtion panostukset yliopistoihin ja sijoittajien riskinotto ovat tukeneet toisiaan pidemmän aikaa. Tämä synnyttää innovatiivisia yrityksiä, joiden menestys hyödyttää apua tarvitsevia ja koko yhteiskuntaa. Kiinnostavia alkuvaiheen pörssiyrityksiä ovat esimerkiksi elinsiirrot mahdollistava Xvivo, verisuonikirurgian virtuaaliharjoittelua tarjoava Mentice, kallon sisäistä nestetasapainoa säätelevä Irras tai jo vakiintuneempi hedelmöityshoitoihin erikoistunut Vitrolife.

Terveysyritysten kasvumahdollisuudet ovat todelliset ja arvostukset siksi joskus kuplia. Kuplaa yritys voi kasvattaa iloisesti lupaamalla sijoittajille terveyshyötyjen lisäksi samassa paketissa tekoälyä, big dataa ja koneoppimista!

Heikki Urpelainen

Salkunhoitaja

LähiTapiola Varainhoito Oy